3.11.2014

FROM CAMERA ROLL

Tyhjentelin tässä eräänä päivänä puhelimen kameran rullaa -niitä kuvia kun ei varmaan ihan kolmea tuhatta siellä tarvita tilaa viemään?! Samalla nappasinkin muutaman talteen koneelle, sillä huomasin, että paljon on näköjään tullut kuvailtua päivien mittaan, ja olisi varmasti kivaa vaihtelua tehdä taas pitkästä aikaa jonkinlainen lifestyle-postaus. Tässä tuleekin sattumalta koko lokakuu tiivistettynä, sillä ekat kuvat osuvat itse asiassa lokakuun ensimmäiselle viikolle!


Lokakuun ekana päivänä suuntasin piiitkästä aikaa kotikotiin, ja vietinkin siellä aikaa viisi päivää. Ilmat eivät kauheasti tuolloin suosineet, ja vaikka ei onneksi satanut, niin kovin harmaita olivat maisemat. Mä sain aamupäivät olla yksin koiravahtina, kun porukat oli töissä, mutta oli tuosta papparaisesta vähän haittaakin: se ei millään olisi antanut mun lukea opparikirjoja, vaan mun olisi hänen mukaansa pitänyt vaan leikkiä koko ajan! :D Sen verran kerrottakoon päivitystä nyt myös tuon koiruuden terveydentilasta, että ilmeisesti poika on ennallaan, ja vaivat on (ainakin toistaiseksi) selätetty.


Mä vastasin yhtenä päivänä ruuasta, jolloin tein porukoille täytettyjä paprikoita. J:n kanssa oltiin niitä pariin kertaan tehty, ja halusin nyt kotonakin syödä jotain vähän erilaisempaa mitä yleensä. Oli kiva päästä pitkästä aikaa myös leipomaan: äidin kanssa tehtiin piirakka puolukoista ja mustikoista ja oli kyllä niiiin hyvää! Aamut tosiaan kului keittiössä lukiessa tuollaisen harmaapartaisen karvakuonon kytätessä. :') Äiti oli pihaa koristellut jo syksyisillä kanervilla, ja yhtenä päivänä ostoksille lähtiessä pysähdyttiin ABC:lla syömässä. Tuo kana-caesar-salaatti oli kyllä todella maistuvaa.


Kodin1:ssä oli aivan ihania sisustustauluja! Mutta sinne ne jäivät, sillä ei mulla ole nyt täällä yksiössäni seinillä enää tilaa. Höh. Turkuun palattua alkoi taas se arki ja opparin vääntö I:n kanssa. Onneksi arjen keskellä ehti vähän nauttiakin: Ben&Jerry's:n uusi jogurttijäätelö pääsi makutestiin, ja I:n kanssa käytiin myös vähän juhlimassakin.


Mulla oli pitkästä aikaa myös innostusta alkaa taiteilemaan kynsille jotain extraa. Päädyinkin mustan ja kultaisen kynsilakan yhdistelmään, ja tykkäsin kyllä kovasti! Oli jopa hieman ikävä tuota kynsilakoilla kikkailua. Mulla oli yhtenä arkipäivänä myös ns. goottipäivä, jolloin pukeutuminen oli tummaa ihan vaatteista, kynsistä, korvakoruista, silmämeikistä ja huulipunasta lähtien. Syksy ja synkkyys alkoi tulla myös ulkoa sisälle. Tuo käsittää nyt vähän laajempiakin aiheita, mutta kuvaksi riittäköön mun ruusut, jotka alkoi kuihtumaan ja tiputtelemaan terälehtiään. Mä lähdinkin virkistymään pariksi päiväksi Poriin mun siskon ja hänen miehensä luo. Vauva kun ei vielä ole syntynyt, niin päästiin vielä siinä mielessä nauttimaan kiireettömästä elosta. Me M:n kanssa innostuttiinkin makeanhimossamme leipomaan ihan maailman täydellisempiä leivoksia! Nimittäin juustokakku ja brownie muffinseja. Ohje me napattiin mun ihan lemppari leivontablogista, Wicked sweet kitchenista, ja nää herkut katosi kyllä meidän kolmen suihin ihan hetkessä! Ehdottomasti suosittelen kokeilemaan -tosin meidän mielestä tuon juustokakkukerroksen olisi voinut tuplata. Mutta siis ihania olivat. 


Me käytiin M:n ja koirien kanssa kerran myös vaunulenkillä, kun piti totutella tyttöjä kulkemaan niiden kanssa. Oli aika huvittavaa lykkiä ympäriinsä tyhjiä vaunuja. :') Porista kotiudutta odottikin uutinen, joka sai kaiken hetkeksi ihan sekaisin. Onneksi mulla on kuitenkin ystävinä niin hyviä työkavereita tuolta elokuussa loppuneen Anttilan ajoilta, että ihana S sai mut vakuuteltua lähtemään viinin äärelle hänen kanssaan. Ja hauska ilta mulla olikin! Tuon viimeisen kuvan saatte vielä myöhemmin nähdä myös värillisenä, vihjeenä sanottakoon vain "pink eyeliner". ;)


Mä löysin Instagramista kerran muutamia niin herkullisen näköisiä salaattiannoksia, että muhun iski oikein salaattiboomi! Pakko päästä kokkailemaan itsekin niitä kaikkia jossain vaiheessa. Mä kuvailin teille myös postausta Viva La Divan violetista huulipunasta, sekä Sugar Skull -halloweenmeikistä. Ja tuo viimeinen kuva, no, se on vaan niin mua! :D


Yksin olemisessa oli aluksi vähän totuttelemista, mutta olihan se toisaalta ihan kivakin viettää perjantain leffailtaa ihan itsekseen: viltin alla sohvannurkassa ja jokin ihana romanttinen komedia pyörimään. *Thumbs up*. Mä nautin myös ite tehdystä kanaslaatista, ja kävin hieman shoppailemassa uudistuksia vaatekaappiin. Shoppailu auttaa aina kaikkeen. ;)


Ostosreissulta löytyi muun muassa tämä ihanaakin ihanampi peplum villapaita BikBokista. Ihan mun lemppari. Niin pehmeä ja söpö! Kokeilin kerran myös Nude-blogista bongaamaani lettivinkkiä, ja aikas kiva siitä näin lyhyehköönkin tukkaan tuli! Eli kiitos vaan Erikalle tuosta videolinkistä. :) Torstaina lounastin äitini kanssa Pancho Villassa. Yleensä oon tuolla ottanut tuplajuustohampparin, mutta nyt teki mieli jotain muuta. Otettiinkin molemmat pariloitua lohta, ja mulla lisukkeena oli paprika-chilikastiketta ja lohkoperunoita. Namm. 


Löysin kuvia kesän ajalta ja voi, jotenkin iski kauhea kaipuu tuohon pitkään kupariseen tukkaan..! Aamupalaksi oon tehnyt erilaisia smoothieita varmaan joka aamu siitä lähtien, kun sain kuukauden alussa porukoiltani mukaan smoothiekoneen! Tähän kuvaan on ikuistettu todella herkullinen banaani-mango-smoothie, ja terveellisen aamupalan kruunaa tietenkin pari Domino-keksiä. ;) Lisäksi vielä Marc Jacobsin viisauksia, sekä kuva Aku Hirviniemestä, joka piristi mun ja siskoni erästä iltaa kyllä aika lailla! :D

Miten teidän lokakuu sujui? :-*

20 kommenttia:

  1. Olipa kiva ja mielenkiintonen postaus, tällaiset arkiset postaukset on useimmiten just niitä parhaita! :) Toivottavasti sä jakselet jo paremmin ja elämä alkaa voittamaan, kaikki kyllä kääntyy vielä parhain päin. Oot upea! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, kiitos paljon! :) Ja kyllä se arki on tästä alkanut sujumaan taas.. kiitos sulle! ♥

      Poista
  2. oij kivoja kuvia!♥ tuo ben&jerrys näyttää niin hyvälle nam! Ja tosi makeet kynnet sulla tuossa yhessä kuvassa, rakastuin ihan täysin♥ ja sulle sopii silmälasit ihan mielettömän hyvin, näytät tosi kauniille ne päässä ja ilman niitä tietenkin myös!♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Viivi, ihana mieltä lämmittävä kommentti! ♥ Kiitos! :)
      ps. tuo Ben&Jerry's oli kyllä herkkua!

      Poista
  3. oii miten paljon ihania kuvia <3 tuo ekan kollaasin viimeinen kuva ja viimeisen kollaasin eka kuva <3_<3 niin kaunis olet! huhheijjakkaa <3 Mun lokakuu oli yks parhaimmista vähään aikaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi sua Emppu, oot niin kultainen ♥ Kiitos, ja mukava kuulla, että sun lokakuu on on ollut mahtava! :)♥

      Poista
  4. ihana postaus, kiva lukea sun kuulumisia täältäkin! :-) paljon on mahtunut sun lokakuuhun, niin hyvää kuin huonoakin! kyllä ne hyvät hetket kuitenkin lopulta voittaa, ja sulla onkin kyllä mahtunut paljon ihanaa noihinkin päiviin ja viikkoihin ♥ ps. vastailen sulle faceen heti kun ehdin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Joo, kyllä ne hyvätkin hetket tasapainoittaa mukavasti. Ja eipä kiireitä Facen kanssa, sitten kun ehdit! :)♥

      Poista
  5. Hei ihana lettikampaus! Toivottavasti tägäsit sen Instassa #nudeblogi niin muutkin löytää sen :)
    xo Erika

    VastaaPoista
  6. Tämä oli kiva ja mukava lukea kuulumisia! Tosi monta kaunista kuvaa sinusta ja nuo kynnet VAU ! ♥ Puhelimeen monesti taltioituu hirmuinen määrä kuvia, mitkä vähän niinkuin unohtuu sinne. Pitäisi itsekin varmaan välillä tyhjentää koneelle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Jasmina! :)♥ Heh joo, mä luulin tyhjentäväni aika roimasti noita kuvia, mutta vielä olis hommaa sillä saralla.. :D Noita screenshottejakin kun tuppaa vaan kertymään lisää päivittäin.. :D

      Poista
  7. ihanat nuo kynnet!!<3 ja kaikki ruokakuvat :D tuli nälkä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! ♥ Hih, ruokakuvia katsellessa tulee kyllä aina itsellekin nälkä! :p

      Poista
  8. tää oli kiva postaus, kiva lukea välillä siun kuulumisia! :) lokakuu meni kyllä hurjan nopeasti, viikot vaan vilisee silmissä kauheaa vauhtia :D olet kyllä niin kaunis noissa kuvissa!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla, Tuuli! :) Joo aika kiitää kyllä hurjan nopeesti! :D Ja kiitos ♥

      Poista
  9. Ihana ja tunnelmallinen postaus, näkee kyllä että sulla on mahtunut lyhyeen aikaan paljon! Huoh kun oot niin kaunis :')
    PS: Miten voit? ♥ Pitäis joku pvä vaihtaa kuulumisia facessa ihan kunnolla, oot ollu mielessä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Vilmis! ♥ Mä kirjoittelen sulle tässä lähipäivinä vaikka tarkempaa kuulumisviestiä Faceen! Mutta kyllä täällä elossa ollaan.. :)

      Poista
  10. Voi miten ihania kuvia. Ja mustan hauvan harmaat viikset ♥_♥ Ihana ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Hihi, hän on aika suloinen vanhus :') ♥

      Poista

♥ Kiitos kommentistasi! / Thank you for your comment!