27.6.2014

FRIDAY


Helouu! Täällä ollaan valmistautumassa kohta töihin lähtöön, tai no oikeastaan mun iltavuoro alkaa vasta iltapäivällä, mutta kaupungille sitä ennen on kuitenkin kerettävä! Ollaan nimittäin I:n kanssa lähdössä ensi viikon viikonloppuna Lahteen vähän festaroimaan Summer Upiin eikä mulla oo oikeasti mitään puettavaa sinne! Kääk. :D Ja koska mulla alkoi eilen kahdeksan päivän työputki ja sen jälkeen koittaakin heti lähtö Lahteen, niin eihän mulla kovin ole edes aikaa miettiä, mitä ihmettä sinne päälleen keksisi. Ollaan tosiaan koko kaksipäiväinen sillä, ja pääsyy (tai oikeastaa se ainoa syy) tuonne festareille lähtemiseen on meidän kummankin lemppari Sean Paul, ah! Mä oon niiin innoissani! Muita esiintyjiä on mm. Tinie Tempah, Cheek, JVG, Jukka Poika, Sanni, Brädi, Ruudolf, Karri Koira, Musta Barbaari, Mikael Gabriel, Sini Sabotage, Redrama Alex Gunnari, Darude, Jontte Valosaari ja Vadelmaveneen Kasmir. Joten varmasti ihan hyvät meiningit saadaan aikaan, vaikka noita nyt en muuten pahemmin kuuntelekaan -paitsi nyt mitä radiosta tietenkin kuulee. :)


Loput esiintyjät voit käydä kurkkaamassa Summer Upin sivuilta, tästä

Ootteko te lähdössä minnekään festareille kesällä? :)


Nyt meitsi lähtee heittämään meikit naamaan, nää kuvat kun on eiliseltä, ja suuntaa vähän kiertelemään kauppoja, josko sieltä löytyis jotain kivan boheemia asua! Hyvää perjantaita kaikille! :)

25.6.2014

TOIVEPOSTAUS: WHAT'S IN MY BAG?

Sain aurinkoiselta Emilialta toiveen paljastaa mitä käsilaukussani kulkee mukana päivittäin -kiitos. Näitä on nähty aika monessakin blogissa, ja seuraavaksi siis kurkistus mun laukkuun! 

Itseasiassa mulla ei ole mitään yhtä ylitse muiden olevaa luottolaukkua, mikä nähtäisiin mun olalla vuodenajasta ja vuodesta toiseen. Sen sijaan mulla on muutama lempparilaukku eri tilanteisiin, joista sitten valikoin mieleiseni tilanteen mukaan. Suosittuja luksuslaukkuja allekirjoittaneelta ei löydy, vaikka toki jokin hieno yksilö olisikin ihan kiva omistaa (materialismionnellisuus, what?). Tällä hetkellä suurimmassa käytössä on tuo kopio Longchampista (se nimenomainen aito laukku kun edelleen on toivelistalla) -se on oikeastaan sellainen arkilaukku, jota siis käytän eniten. Viime syksynä ostamani Hennesin musta shopper-laukku toimi kauan koululaukkunani, ja sitä raahasin mukanani usein myös kaupungille, sillä tykkäsin sen tilavuudesta; jos "eksyi" shoppailemaan, niin sinne sai sullottua muutaman ostoskassin niin, ettei niitä tarvinnut kanniskella käsissä. Tuo laukku on kuitenkin nyt jäänyt oikeastaan vallan käyttämättä, sillä pienempi laukku on vaan jotenkin näppärämpi ja kevyempi kevät- ja kesäaikaan. Vuodenajasta riippuen, jos lähden viihteelle tai ihan vaan kaupungille syömään tms., niin laukuksi valikoituu joku pieni ja näpsäkkä yksilö. Muutama kiva kirjekuorilaukku pääsee silloin tällöin käyttön, mutta useimmin suosin tuollaista hihnallista crossbody-mallia, silloin kun saa kädet kätevästi vapaiksi ja mahdollisista juomistakin on helpompi huolehtia. ;)


Yleensä näissä postauksissa on esitelty vain se yhden lempparilaukun sisältö, mutta kun mulla tosiaan se laukku vaihtelee tilanteen mukaan, niin päätin nyt esitellä mun tämän hetkisen eniten käyttämäni arkilaukun sisällön, sekä sen, mitä otan mukaan pienempään laukkuun ulos lähtiessä.


Mitään kovin ihmeellistä en päivittäin mukanani kanna, kuten ylläoleva kuva osoittaa. Laukusta löytyy aina lähes poikkeuksetta sateenvarjo, kalenteri ja kynä, avaimet (myös töihin), vesipullo, puhelin, joka unohtui kuvasta sekä keltainen nahkalompakko, joka pitää sisällään pinon kortteja, kuitteja, muutaman kolikon ja satunnaisesti myös paperirahaa. Lompakko on parin vuoden takainen Italian tuliainen äidiltäni ja ikä alkaakin hieman näkyä jo sen pinnassa. Keltainen väri myöskään oikein enää iske silmään, ja siksi haluaisinkin ostaa itselleni uuden yksilön. Lompakko on sellainen asia, mihin olisin oikeasti valmis panostamaan, sillä edulliset yksilöt eivät vaan jostain kumman syystä yksinkertaisesti kestä mun käytössä hajoamatta käsiin! Haaveissa olisikin Michael Korsin ruskea Jet Set Travel LG Gusset Carryall -nahkalompakko tai Ted Bakerin Colour Block Matinee -yksilö, herkullisen vaaleanpunaisena, of course. (Toki myös Michael Korsin Large Multifunction Logo Phone Case olisi kompakti ja käytännöllinen sijoitus!Satunnaisesti laukun uumenista löytyy myös jotain purkkaa tai pastilleja, särkylääkettä sekä kuvanottohetkellä kassista puuttuvat LDB:n Touch of Sensations puuvillasiemenöljyä ja kirsikankukkauutetta sisältävä hoitava käsivoide ja nenäliinapaketti. Ja näköjään siellä matkaa mukana myös syksyn jäljiltä nahkahanskat! Ehkä ne voisi siirtää hattuhyllylle, sillä vaikka tänä kesänä onkin ollut melko viileitä päiviä, niin eipä noita hanskoja ole tullut tarvittua. ;)


Mukana kulkee tietenkin myös pieni meikkipussi, johon kerään aamuisin muutaman avaintuotteen, jota sinä päivänä naamaani olen sutinut, jotta pieni fiksaus on tilanteen vaatiessa mahdollista. Meikkipussukasta löytyy yleensä myös kampa/harja sekä huulirasva, jotka tuossa edellisessä kuvassa näkyvätkin.



Ulos lähtiessä haluan madollisimman vähän tavaraa mukaan, jotta pikkulaukut eivät tursuilisi ja pullottaisi rumasti, ja jotta koko laukkua ei tarvitsisi tyhjentää löytääkseen etsimänsä. Lompakon jätän suosiolla kotiin, ja pieneen pussukkaan otankin mukaan vain henkkarit ja pankkikortin, sekä tarpeen mukaan esim. opiskelijakortin, plussakortin ja/tai s-etukortin sekä muita etukortteja... -oikeastaan hieman tilanteen mukaan milloin mitäkin, riippuen siitä, olenko lähdössä kahville keskustaan vai tuonne yöelämään. Mukaan sujahtaa myös puuteri, kampa/harja, avaimet, joita niiden ruman avaimenperän takia en tähän kuvaan uudestaan halunnut, huulirasva/-kiilto/-puna ja puhelin. Lisäksi jos laukkuun mahtuu ja jos uskon olevan tarvetta, niin otan mukaan myös aurinkopuuterin. Tätä harvemmin kuitenkaan mukaan otan, sillä en kuitenkaan halua ottaa riskiä, että harkintakyvyn heiketessä sutisin sitä naamaani liikaa ja päätyisin näyttämään Pelle Hermannilta... ;D


Sellaista löytyy mun laukuista.
Millaisia laukkuja te kannatte ja mitä niiden uumenista löytyy? :) 

Jättäkäähän myös kommenttiboksiin linkkiä, jos päätätte myös itse julkaista blogissanne laukkujenne aarteita!

24.6.2014

TUTORIAL: ORANGE & TURQUOISE


Ispiraation tähän kirkkaaseen kesämeikkiin sain täältä, mutta ilmeisesti tää jakaa mielipiteitä -tai ainakaan J ei ymmärtänyt tätä värileikkiä :D Joko mun maku on jotenki tosi erikoinen, tai sitten miehet ei vaan tajua tällaisia juttuja.. ;) Näistä saamani reaktio nimittäin oli jotakuinkin tämän tyylinen:

J: Mikä meikki sul on???? :"DD
P: Eks tykkää? :D
J: Noo... Tota... Ihan kivat :D
P: Hahahah. Miehet ;)
J: No comments :D
P: :D
J: Mut hauska idea :)

Jos tää lookki kuitenki iski johonkin teistä siellä ruudun toisella puolla, niin tässäpä olisi super helppo tutorial!


1. Aloitin levittämällä luomelle ensin valkoista luomiväriä ja sen päälle hieman beigeä, hohtavaa luomiväriä.
(Maybelline Eye Studio Mono sävyssä 01 Snow White +
IsaDora Eye Shadow Quartet sävyssä 56 Khaki Bronze - vaalein nappi)

2. Seuraavaksi koko luomelle hohtavaa pronssista luomiväriä. Häivytä rajat huolella.
(YvesRocher Couleurs Nature Duo Eyeshadow sävyssä 11 Tournesol et Cannelle - isompi nappi)

3. Varjostin hieman silmän ulkonurkkaa tummanruskealla luomivärillä -muista häivytellä!
(IsaDora Eye Shadow Quartet sävyssä 47 Heavy Metal - tummin nappi)

4. Alaripsien tyveen ja vesirajalle levitin kirkkaan turkoosia luomiväriä.
(L'Oréal Color Infallible Matte Finish sävyssä 018 Blue Curaco)

5. Yläripsien tyveen ohut rajaus tummanruskealla kajalilla. Sotke rajaus pehmeäksi.
(L'Oréal Color Riche Le Smoky sävyssä 204 Brown Fusion)

6. Viimeisenä vielä ripsien taivutus ja tuuheuttava maskara ja valmista
(Maybelline The Colossal Volum' Express Waterproof)

Huulet punasin Gina Tricot Beautyn huulipunalla sävyssä 18 Bright Coral, joka on muuten aivan täydellisen pigmenttinen ja kevyen kosteuttava huulilla! 


Mitäs te pidätte näin värikkäästä meikistä?
Uskaltautuisitteko itse kokeilemaan tätä lookkia vai ootteko ton miehekkeen kanssa samoilla linjoilla? :p


Näissä kuivssa vilahtaakin eilen ostamani kultainen kaulaketju -eikö sovikin kivasti näihin väreihin!? :)

23.6.2014

HAPPY


Helou! Nyt on juhannuksen jälkeen taas palattu arkeen. Itse olin aamulla töissä ja iltapäivästä pyörähdinkin hetken kaupungilla ja mukaan tarttui muutamia ihanuuksia, niinkuin kuvista hyvinkin käy ilmi. Kulta on mulle melko vieras käsite koruissa, sillä mulla on oikeastaan aina, ihan aina, sormissa mun neljä hopeasormusta, joten koko mun korumaailma on sovitettu niihin sopiviksi. Siis värien osilta. Nyt en kuitenkaan voinut olla jättämättä näitä kultaisia ihanuuksia Hennesiin, ja noitahan voi käyttää kivasti yhdessä, sillä ostin myös paketellisen erikokoisia sormuksia! ;) Tosin, eiväthän nuo kestävyydessään näitä mun aitoja hopeita päihitä. Hippityyliset boheemit rannerenkaat ostin parin viikon päästä koittavia festareita silmällä pitäen ja nuo sulka ear-cuffit muuten on vilahtaneet eräässä mun inspiraatio-asukollaasissakin!


Juhannus tosiaan hujahti ohi melko viileässä säässä. Meillä oli J:n kanssa oikein kunnon pariskuntailta perjantaina. ;D Suunnattiin alkuillasta tuohon melkeimpä naapuriin, johon J:n luokkakaveri poikaystäväineen oli meidät kutsunut ja siellä oli myös heidän ystäväpariskunta. Ilta sujui varsin rattoisasti tutustuessa, pelaillessa, grillatessa, juodessa ja nauraessa. Vaikka sää ei ihan täydellinen ollutkaan, niin ulkona tarkesi kuitenkin istuskella, pelailla ja syödä ihania grilliherkkuja ja juomathan toki pitivät sopivasti lämpiminä. ;) Aamuyöstä kömmittiin sitten J:n kanssa tähän kämpille ja lauantai ja sunnuntai kului rennosti elokuvia katsellen ja kotona hölläillen. Hieman erilainen juhannus mitä aiemmin, mutta oli kyllä ihan superkivaa! :) Toivottavasti teillä kaikilla oli mahtava juhannus myös!

Mä olen enemmän kuin iloinen myös siitä, että siskoni, joka siis odottaa nyt esikoistaan ilmoitti juuri tänään heidän käyneen rakenneultrassa ja poikahan siellä olisi tulossa! Voi, miten malttamaton tämä tuleva täti onkaan, että saataisiin jo pikkuinen prinssi tähän maailmaan!


Meillä alkoi J:n kanssa nyt myös herkkulakko! Tai siis kyllä me sovittiin, että kerran viikossa saa syödä jotain namia, mutta muuten, nyt loppui tää läskeily! :D Tuossa yläpuolella onkin nyt kuvituksena erittäin hyvälaatuinen (krhm..) annoskuva meidän äskeisestä kana-halloum-salaatista! Nami. 

Kiitos myös kaikille, jotka niitä toiveita tuohon postaustoive-postaukseen on käynyt heittelemässä! Tässä niitä jo hyvää vauhtia luonnostelen, joten kunhan vaan saan aikaa kuvailuun, niin alkaa niitäkin täällä sitten näkymään. :) Lisää toiveita saa toki jatkossakin heitellä, vaikka siihen samaan postaukseen tuon edellä olevan linkin kautta, tai sitten ihan vapaasti jonkin postauksen perään -ei se niin tarkkaa ole! ;)

Hyvää viikon alkua kaikille teille ihanille!

18.6.2014

TUTORIAL: VIOLET WING


Niinkuin mun blogia Facebookissa seuraavat jo osasivatkin odottaa, niin vuorossa on vähän erilainen silmämeikki tällä kertaa! Yleensä mulla on aika vahvoja maneereja mitä silmämeikkiä tehdessä seuraan, ja levitänkin luomivärit yleensa aina saman kaavan mukaan. Pari päivää sitten halusin kuitenkin kokeilla jotain vähän erilaista, mutta mitään tarkkaa ideaa ei mulla aloittaessani kuitenkaan ollut. Valitsin ensin värejä, mitä halusin meikissä käyttää, sitten nappasin vain siveltimet käteen ja aloin sutimaan! :D Tällainen siitä sitten lopulta syntyi, ja vaikka itse sanonkin, on tää aika kiva! Tällaisenhan voisi taiteilla vaikka hempeäksi juhannusmeikiksi. Tosin näin jälkeenpäin kuvista katsellen olisi tuo violetti saanut olla hieman enemmän vahvempi ja näkyvämpi... No, ensi kerralla sitten!

Jos joku haluaa kokeilla tällaista häivytettyä, siipimäistä silmämeikkiä myös, niin näiden ohjeiden avulla pitäisi (toivottavasti!) onnistua! :)


Itse tykkään aina tehdä meikkipohjan ja kulmat ensimmäisenä, mutta toki voit tehdä ne vasta lopuksi, jos itse mieluummin meikkaat niin. Se voi myös olla tämän meikin kohdalla ehkä jopa se varmempi tapa, sillä ainakin mulla varisi hieman noita tummempia luomivärejä, jolloin niiden poispyyhkiminen piti muistaa.

Mutta asiaan! Aloitin levittämällä koko luomelle vahvan kerroksen vaaleaa, hohtavaa luomiväriä. Mä käytin tässä vaiheessa itseasiassa kahta eri luomiväriä; valkoista (a.) ja sitten sen päälle hieman shampanjan sävyistä, helmiäistä luomiväriä (b.). Tämän jälkeen otin pieneen, viistopäiseen siveltimeen hieman hohtavaa harmaata väriä (c.), ja aloin muotoilemaan sillä siipimäistä muotoa luomelle. Aloitin ensin ihan ripsien tyvestä ja tein ohuen rajauksen, jota sitten lähdin pikkuhiljaa paksuntamaan. 
(Kaikki käytety meikit ja siveltimet löytyvät postauksen loppupäästä!)


Kun olin saanut siivestä haluamani muotoisen ja häivytellyt sen hyvin, lisäsin sen päälle violettia luomiväriä (d.). Häivyttelin sen huolella ja kerrostin hieman sinertävämpää violettia (e.) vielä sen päälle. Edelleen häivytellen huolella. Kuvasarjan viimeinen kuva näyttää, miltä meikki tässä vaiheessa näyttää edestäpäin.


Näissä kuvissa näkyykin meikki hieman lähempää, ja samoin mun suuret ihohuokoset.. Blogger ei näköjään "pehmentänyt" tätä kuvaa automaattisesti niinkuin se yllättävän usein tekee (vrt. postauksen muut kuvat). Tietääkö kukaan miksi se niin tekee?! :D Ah, ollappa täysin sileä iho.. Anyway! Seuraavaksi levitin hohtavaa vaaleaa (b.) kulmaluulle ja tuota sinertävämpää violettia (e.) myös alaripsien tyveen.


Taivutin ripset ja lisäsin muutaman kerroksen tuuheuttavaa ripsiväriä. Lisäsin vielä vaalean sisärajauksen vesirajalle avaamaan katsetta, ja valmista!


Huulet pidin neutraaleina ja niille levitin Maybellinen Color Sensational -huulipunaa sävyssä 725 Tantalizing Taupe ja lisäsin päälle hieman kiiltoa IsaDoran Multi Vitamin Gloss 07 Pomegranate -huulikiillolla.


a. Maybelline Eye Studio Mono sävyssä 01 Snow White
b. StarGazer Star Pearl -kiviluomiväri sävyssä Peach Flush
c. YvesRocher Couleurs Nature Duo Eyeshadow sävyssä 33 Lys Et Tulipe Noire (ympyröity nappi)
d. Lumene Blueberry Long-Wear Eyeshadow Palette sävssä 1 Kanervametsikkö (ympyröity nappi)
e. Gina Tricot Beauty Eyeshadow sävyssä 78 Rockstar


Mitäs pidätte? :) Entä mitä mieltä olette noista otsikkoteksteistä mitä nyt muutamiin viimepostauksiin olen lisännyt? Kivat vai ei?

Ja tosiaan siellä Facebookissa All the little Royalsia voit seurailla tämän linkin kautta, tai vaikka tuosta sivupalkista yhdellä klikkauksella. :) Naamakirjaan tosiaan päivittyy kaikki postaukset ihan reaaliajassa, ja jaan siellä myös aina välillä blogin aiheisiin liittyviä linkkejä ja juurikin näihin postauksiin liittyviä sneak peakeja.

17.6.2014

ESITTÄKÄÄ POSTAUSTOIVEITA

Mitä te haluaisitte lukea täältä?


Onko siellä kellään ideoita tai toivomuksia postauksista, joita haluaisitte mun tekevän?
Kertokaa tuohon kommenttikentän puolelle mitä toiveita teillä olisi, niin yritän toteuttaa niitä sitten aina pikkuhiljaa ja tietysti mahdollisuuksien mukaan. :)

I'm all yours.

15.6.2014

TUTORIAL: FOR SUMMER NIGHTS


Niinkuin tässä postuksessa lupailin, luvassa on silmämeikkitutorial! Utuinen ruskea silmämeikki sopii toki käyettäväksi milloin tahansa, mutta itse tykkään tästä varsinkin näin kesäaikaan. Kesällä kun meikin ei tarvitse olla mustista mustin, mutta kun haluaa kuitenkin syvyyttä ja tummuutta iltameikkiin, niin ruskea on juuri passeli väri! Tässä mun vinkit siihen, miten loihdit kyseisen lookin myös itsellesi:


1. Levitä hohtavaa beigeä luomiväriä (a.) puolle luomea, silmän sisänurkasta lähtien.

2. Tämän jälkeen levitä hohtavaa, edellistä vaaleampaa luomiväriä (b.) lopulle luomelle, silmän ulkonurkkaa kohden. Tarkista, että nämä kaksi väriä sulautuvat toisiinsa nätisti keskikohdassa. Levitä maltillisesti myös kulmaluulle.

3. Seuraavaksi varjosta luomivakoa ja silmän ulkonurkkaa ruskealla luomivärillä (c. ja d.). Muista häivyttää huolella!

4. Ota pieneen siveltimeen aavistuksen verran tumman ruskeaa luomiväriä (e.), ja lisää sitä vielä aivan silmän ulkonurkkaan ja hieman myös luomivakoon. (HÄIVYTÄ!) Rajaa tällä myös alaripsien tyvi.

5. Lisää ruskealla, pehmeällä kajal-kynällä (f.) rajaus yläluomelle ja "sotke" jälki pehmeäksi. Tee ruskealla myös sisärajaus alaluomelle.

6. Taivuta ripset, lisää ripsaria ja valmista!

Ohjeiden lomassa vilahteli sävyjen kohdilla kirjaimia a.-f., ja tästä seuraavasta kuvasta näkyykin paremmin ne sävyt ja tuotteet mitä itse meikissä käytin:


a. IsaDora Eye Shadow Quartet sävyssä 65 Khaki Bronze (vaalein nappi)
b. StarGazer Star Pearl -kiviluomiväri sävyssä Peach Flush
c. IsaDora Eye Shadow Quartet sävyssä 65 Khaki Bronze (tummanruskea, mattaisempi nappi)
d. IsaDora Eye Shadow Quartet sävyssä 47 Heavy Metal (vaalea mattainen nappi)
e. IsaDora Eye Shadow Quartet sävyssä 47 Heavy Metal (tumma mattainen nappi)
f. L'Oréal Paris Color Riche LeSmoky Eyeliner sävyssä 204 Brown Fusion

Ripsiväri on vanha tuttu, Maybellinen The Colossal Volum' Express Waterproof, ja huulilla ihan suosikkipuna; Lumene Natural Code Smile Booster Lipstick sävyssä 20 Wild Fuchsia. Tähän meikkiin kun yhdistää jonkin värikkään huulipunan, niin lookista saa todella kesäisen raikkaan ja nuorekkaan. :)


Huh, miten kalpealta sitä nyt näyttääkään, kun annoin itseruskettavien kulua pois, enkä ole saanut vielä yhtään väriä auringosta! Ensiviikon jälkeen on tiedossa vielä 30 tuntinen työviikko, joten vaikka säät sallisivatkin, niin sille auringonotolle tuskin aikaa hirveästi liikenee... Ehkäpä sitä täytyy taas kohta turvautua purkkiväriin, jos ei muu auta..!

13.6.2014

HOME SWEET HOME


Kyllä kotona oli vaan niin kiva käydä.  
Sen kummempaa postausta ei vierailusta ole kirjoitettavana, antaa siis kuvien riittää tällä kertaa. Vauvanvaatteita ei toki ihasteltu minua varten; siskoni odottaa esikoistaan, ja äiti esittelikin monta kassillista pikkuisia nuttuja, mitä tulevalle "pikku Tiikerille" on jo valmiiksi ostettu! Muutamat minihajuvedet sain myös tuliaisiksi äidin Pietarin reissulta. 

Oikein mukavaa tulevaa viikonloppua kaikille!

12.6.2014

BROWN SMOKY-EYES FOR SUMMER NIGHTS


Mitäs pidätte tällaisesta utuisesta ruskeasta silmämeikistä? :)


Nyt näyttää harmittavan harmaalta, kun tuonne ulos vilkaisee ja taitaa siellä kohta alkaa satelemaankin. J lähti äsken töihin, joten mä nappasin koneen syliin ja tulin selailemaan blogeja aamutee höyryten vieressä. Ollaan tänään illalla lähdössä tosiaan mun vanhempien luo Hämeenkyröön, joten tämä päivä menee lähinnä pakatessa ja laittaessa kämppää siistiin kuntoon niin, että huomenna on sitten kiva palata takaisin. Päivän verran ehditään vain vierailemaan, sillä kummallakin on jo lauantaina töitä, ja onhan mulla siellä tietysti joitain vanhoja ns. huonompia vaatteita kaapissa, mutta tottakai naisena on silti pakattava koko elämä mukaan. ;) Meidän porukat asuu kyllä sen verran metsän ja peltojen keskellä, että mitään fiiniä ei mukaan tarvitse ottaa, mutta ovathan ne "omat" vaatteet kuitenkin kivempia, kuin jotkut vuosia vanhat, hätävarana toimivat yksilöt.

Mutta tosiaan tämän meikin osilta, stay tuned, tutorial tulossa lähipäivinä!

MY LIFE IN ABC

Seuraavaksi olisi hieman henkilökohtaisempaa postausta luvassa. Näitä Elämäni aakkoset -postauksia on näkynyt monissa blogeissa viimeaikoina, ja aluksi mietinkin kauan, että lähdenkö itse tätä rustaamaan. No, tässä sitä ollaan; pohtimassa, mitä kukin kirjain voisi mulle symboloida. Blogini on aika pitkälti kauneuspainoitteinen, ja sellaisena sen haluaisinkin pitää, mutta koska muutenkin kirjoittelen aina välillä kuulumisia ja kertoilen vähän myös siitä henkilökohtaisesta arjesta, niin en kokenut tämän nyt niin hirveästi riitelevän sen kauneuspuolen kanssa. Ja tiedän myös, että moni lukijoistani pitää tällaisista arkisista, bloggaajasta itsestään kertovista postauksista, niin tässä nämä nyt sitten olisivat! Joihinkin kohtiin kirjoitin kaksi asiaa, sillä ne nyt sattuivat kaikki liittymään oleellisesti mun elämään. With no further ado - enjoy! 


A = auringonvalo
Olen oikea kesän lapsi ja saan auringosta todella paljon voimaa ja energiaa! Aina keväisin tuntuu, kuin jostain olisi yhtäkkiä saanut tuplaten lisää energiaa parin kuukauden takaiseen verrattuna. Valo vaikuttaa myös mielialoihini: talvella ja syksyllä vaikka ruskan aikaan luonto onkin kaunis, mun jaksaminen on pimeyden takia heikkoa ja mikään ei oikein motivoi tai innosta. Sen sijaan keväällä ja kesällä auringon paistaessa on huomattavasti vaikeampaa olla alakuloinen. Rakastan myös valoisia öitä; niissä on niin paljon tunnelmaa. Tähän sopisi myös aurinkopuuteri. Käytän sitä kasvojen varjostamiseen ja muotoiluun, enkä voisi lähteä ilman sitä minnekään.

B = blogi
Aloitin tän blogin kirjoittamisen tavallaan aivan yhtäkkiä, sattumalta. Blogi oli kyllä ajatuksissa muhinut kauankin, mutta koskaan en ollut uskaltanut siihen ryhtyä. Kirjoittaminen kuitenkin houkutti niin paljon, että eräänä päivänä päätin lopulta klikkailla itseni Bloggeriin. Blogi alkoi aivan itselleni suunnattuna päiväkirjana, jonne sain koottua meikkikokeilujani sun muuta, mutta se on jo nyt näinkin pienessä ajassa kehittynyt mielestäni huimasti alkuajoista, ja vähän tuppaa jopa nolottamaan ne aivan ensimmäiset postaukset ja kuvat.. :D Tuntuu myös ihanalta huomata, että tämä bloggailu on saanut tuulta alleen. Ounastelin aluksi, että tämä jäisi itselläni unholaan pian aloittamisen jälkeen, mutta teitä lukijoita on kuitenkin kertynyt todella mukavasti, ja juuri tästä syystä saankin intoa ja voimaa jatkaa kirjoittamista. Blogissani saan myös yhdistää minulle tärkeät asiat: kosmetiikkamaailman ja kirjoittamisen (äidinkielen aineet ja lukuisat nuoruusvuosien päiväkirjat nostavat nyt laatikostoissa päätään!).

C = CC-voide
Lumenen CC-voide. Tätä en vain voi hehkuttaa enempää -mun lempparituote.Voiteen nimi tulee sanoista Color Correcting, eli se siis tasoittaa värieroja, piilottaa ihon pieniä virheitä ja toimii samalla pohjustustuotteena ja peitevoiteena. CC-voide peittää paremmin kuin edeltäjänsä BB-voiteet, mutta koostumus on silti kevyempi, kuin useilla tavallisilla meikkivoiteilla.

D = draama
Mä inhoan kaikenlaista ylimääräistä draamaa ja konflikteja ja yritänkin useimmiten pysyä mahdollisimman kaukana sellaisesta. Tästä johtuen en välttämättä uskalla ottaa joitakin ongelmia puheeksi heti, ja silloin ne jäävät pyörimään mun mieleen ja jopa ihan pienetkin asiat saattavat sitten häiritä mun yöunia ja vaikuttaa mun yleiseen mielialaan. Tästä mun pitäisi oppia pois, sillä elämä helpottuisi huomattavasti, jos draamansietokyky (onko tuo edes oikea sana?) olisi parempi.

(kuva)

E = empaattisuus ja eläimet
Olen hyvin tunneherkkä ihminen ja väitän, että pystyn samaistumaan toisten tunteisiin melko herkästi. Elokuvien katselu ja jopa joidenkin kirjojen lukeminen on mulle joiltakin osin haastavia tilanteita, sillä alan pillittää heti, kun tapahtuu jotakin vähänkin surullista -niin vahvasti eläydyn henkilöhahmojen asemaan. Eläimet puolestaan tuovat niin mukavaa piristystä arkeen. Harmi kun näen omaa Romeo-koiraani niin harvoin, sillä se asustelee toisella paikkakunnalla vanhempieni luona. Pojulla alkaa olla myös ikää ja sen mukana luonnollisesti tulleita vaivoja, joten vääjäämättömästi joskus koittava poismeno mietityttää..

F = ?
Mä olen pahoillani, mutta en yksinkertaisesti keksinyt tähän mitään!?

EDIT: Facebook, miten se ei tullut mulle mieleen lainkaan, vaikka ikuisuuden tätä kohtaa mietinkin? Tosin nyt, kun kaikki muut sovellukset WhatsAppista Instagramiin ja Pinterestiin vievät suurimman osan "surffailu"ajastani, niin Facen käyttö on jäänyt vähemmälle. Blogin postaukset sinne kyllä päivittelen, mutta henkilökohtaiseen profiiliini kirjoittelen melko harvoin. Joitakin kuvia sinne kyllä latailen (nimim. profiilikuvaan aina tyytymätön), mutta pääsääntöisesti kurkkaan aina vaan etusivun newsfeedin ja sen, mitä muut ovat naamakirjaan päivitelleet. Piristystä tuo usein päivään myös kaikki hauskat meme-kuvat, mitä tuosta uutisvirrasta löytyy!

G = Google
Mä olen kova hakemaan tietoa netin kautta ja joskus huomaan kuluttaneeni tuntikaupalla Googlen ihmeellisessä maailmassa. :D Mitään ihmeellisyyksiä en kuitenkaan etsiskele, mutta yleensä, kun haluan tietää kokemuksia tuotteista tai törmään minulle vieraaseen tai muuten vain mielenkiintoiseen asiaan, suuntaan nettiin. Google on ystävä, sieltä löytyy vastaus aina. Ainakin yleensä.


H = herkut
Olen varsinainen herkkusuu. Valitettavasti. :D Toinen tähän sopiva sana olisi herkkyys. Liikutun ja itken herkästi, nauran herkästi, innostun herkästi (riippuen tietenkin tilanteesta) ja nolostun herkästi. Tähän linkittyy myös tuossa E-kohdassa mainitsemani empaattisuus ja itkeminen elokuvissa. Toisaalta juuri tämänkaltainen tunnelataus on erittäin puhdistavaa ja se auttaa joskus käsittelemään omia alitajunnassa jyllääviä asioita. Nyt joku saattaa pitää mua kauhean nössönä, mutta ihan oikeasti joskus on erittäin helpottavaa yksinkeratisesti vain itkeä -vaikkei mitään erityistä syytäkään olisi.


I = iPhone
Rehillesesti sanottuna, en edes muista sitä aikaa, kun mulla ei ollut älypuhelinta! Niin koukuttunut mä tähän laitteeseen olen. Aamulla ensimmäisenä ja illalla viimeisenä puhelin kourassa ja kaikkein tärkeimpien sivustojen tsekkaaminen. Hirveän orpo olo myös silloin, jos olen jossain ulkona ja akku sammuu! Vaikka puhelinta en ehkä silloin tarvitsisikaan, niin jo pelkkä tieto, etten sitä voi käyttää, on raastavaa. :D Musta on kuitenkin erittäin epäkohteliasta naputella puhelinta koko ajan, jos ollaan esimerkiksi kavereiden kanssa jossain yhdessä.

J = jännittäminen
Mä olen melko kova jännittämään. Yleensä nää jännitystilat liittyy niihin perinteisiin: puheisiin, esitelmiin, haastatteluihin, sponsoripuheluihin (opiskeluihin liittyen siis) ja uusiin, tuntemattomiin seurueisiin liittymiseen. Jälkeenpäin sitä sitten aina tajuaa, että ihan turhaan sitä asiasta hikoili! Tätä asiaa, jos saisi lievennettyä! J sanoo, että mä oon oikea painehiiri. :D J, pus.

(postaus tuotteista täällä)

K = kosmetiikka
Niin kauan kun mä muistan, mä olen ollut kiinnostunut kaikesta kauneuteen liittyvästä, eli tämä intohimo juontaa juurensa jo pienestä. Kosmetiikkaa on monenlaista, mutta erityisesti sydämentykytyksiä aiheuttaa värikosmetiikka, ts. meikit. Myös tuoksut. hiustenhoitotuotteet ja ihonhoito lukeutuvat tähän intohimoon. Usein saan läheisiltäni kommentteja mun kosmetiikkavarastoista ja jatkuvasta meikkien ostiskelusta, mutta kai sitä nyt ihmisellä jokin heikkous saa olla? Ja onhan tämä nyt monien heikkouksien ja addiktioiden rinnalla sieltä harmittomimmasta päästä. ;)

L = laukut
Tätä piti hetki miettiä, ja vaikka en sellainen laukkufriikki olekaan kuin äitini, niin voi kamala millainen laukkukasa minultakin löytyy! Kertoo varmasti myös jotakin, että tammikuiselta Kanarianlomaltani kotiutin Suomeen yhteensä seitsemän (7!!) laukkua....krhm!

M = meikit/meikkaus
Asia, joka on yksi suurimmista kulutuskohteistani, intohimoistani ja joka kuuluu melkeimpä joka päivisiin rutiineihin (niitä sairaus- ja kotipäiviä lukuunottamatta). Meikkejä ei kuitenkaan mun mielestä koskaan voi olla liikaa! ;)


N = näkö
Sain ensimmäiset silmälasit muistaakseni 8-luokalla, mutta käytin niitä vain ja ainoastaan oppitunneilla. Myöhemmin lasit pääsivät käyttöön myös telkkaria katsellessa ja autoa ajaessa. Nämä nykyiset Lexingtonin lasit sain viime kesänä, ja kun kehykset oli nyt siis päivitetty taas tälle vuosisadalle, heh, niin siitä lähtien nämä onkin olleet ihan jokapäiväisessä käytössä. Toki joskus on päiviä, jolloin tuntuu, että olisi kiva olla ilman laseja, mutta koska pelkään piilareita ja koska arvostan sitä, että vihdoin monen vuoden jälkeen mä taas näen kunnolla, niin lasit on pysyneet päässä. Aurinkolasit vahvuuksilla on edelleenkin mun hankintalistalla, sillä vaikka nykyiset vaatekaupoista ostamani arskat ovat todella kivoja, niin ärsyttää, kun en niillä näe kunnolla!

O = oma aika
Tykkään välillä olla yksin kotona ja tehdä ihan omassa rauhassa asioita, omaan tahtiin ja ilman toisten hoputusta. Tai sitten vain olla tekemättä mitään. J:n kanssa kun tässä mun pienessä yksiössä, jossa kaikki on ihan samassa tilassa, ollaan aika tiiviistikin yhdessä, niin seinät varmasti kaatuisi melko nopeaan päälle, jos meidän työaikataulut eivät olisi näin erilaiset. Nyt kuitenkin meidän erilaiset vuorot mahdollistaa sen oman ajan syntymisen. Myös shoppailemassa tykkään välillä käydä yksin. Omassa tahdissa ja järjestyksessä on välillä kiva tehdä asioita, ja jos en saa hetken yksinäisyyttä tai hengähdysaikaa säännöllisesti, niin musta tulee melko kärttyinen! :D

P = perhe
Mikä voisikaan olla tärkeämpää, kuin oma perhe?

Q = ?
Toki mä voisin vastata tähän ainoalla mieleen tulevalla asialla, Quattro Stagionilla, mutta koska kyseinen pizza ei millään tavalla liity mun elämään (en edes pidä siitä), niin jätän tämän kohdan ihan suosiolla tyhjäksi.

R = rakkaus
Rakkaus on pääsääntöisesti ihanaa, mutta usein se voi myös satuttaa. Ihaninta on kuitenkin se, kun joku rakastaa sinua juuri sellaisena, kuin olet, ja kun itse rakastat jotakutan niin paljon, että sydän ihan pakahtuu. Kliseistä ja imelää, I know, mutta silti totta.


S = sisko
Mulla on yksi sisarus ja samalla siis ainoa isosisko. Meillä on viisi vuotta ikäeroa ja M on ihan paras sisko, yksi mulle tärkeimmistä ihmisistä maailmassa.  Me ollaan molemmat tällaisia vähän höpsöjä hassuttelijoita, mutta M on meistä se tulisempi ja temperamenttisempi. Parasta näin aikuisiällä on ollut se, kun ollaan oltu meidän porukoilla ja illan tullen, kun meidän vanhemmat ja M:n mies ovat jo vetäytyneet yläkertaan, ollaan me jääty alas vielä pelailemaan jotain lautapeliä ja naureskeltu omille älynväläyksillemme! Kerran me esimerkiksi intouduttiin pelaamaan Cluedoa ruotsiksi! :D Näillä "erinomaisilla" ruotsintaidoilla peli oli vähintäänkin erittäin viihdyttävää. ;) Perinteeksi on jo myös muodostunut ruokailu Haraldissa aina silloin, kun M on tullut mun luo Turkuun kylään. Nyt siskoni odottaa myös esikoistaan, joten musta on tulossa talvemmalla täti!


T = tee
Mä en ole koskaan oppinut pitämään kahvista, joten tee on se, jota sitten hauduttelen juhlissa ja nautiskelen kotona.

U = uni
Uni on ihanaa ja ilman kunnon yöunia olen joko todella väsynyt koko päivän, tai sitten käyn ylikierroksilla ja olen yliaktiivinen. Liian pitkään en kuitenkaan pysty nukkumaan, sillä mun selkään alkaa usein sattumaan, jos makaan liian kauan. #ThirdWorldProblmes

V = vesi
Normaalisti tähän tulisi varmasti ensin mieleen viikonloput, mutta koska olen yleensä silloinkin töissä, niin viikonloppuja en niin erityisellä innolla odota. Toki vapaat viikonloput ovat luksusta! Vastaan tähän nyt kuitenkin vesi. Tarkoitan siis vettä juotavassa muodossa. Tiedän, että sitä pitäisi juoda vieläkin enemmän mitä tällähetkellä juon, mutta verrattuna moniin edellisiin vuosiin, olen saanut lisättyä vedenjuontia ihan kiitettävästi. Näin opiskelijana olen myös oppinut joskus jättämään ne mehut kauppaan, koska vettäkin voi juoda! Kuulostaa varmasti erittäin houkuttelevata: mehu vs. vesi, mutta kyllä raikas vesi vaan maistuu hyvältä!

X = xylitol
Purkat. Teininä purkkapussi tuli vedettyä koulussa esiin tiuhaankin tahtiin sillä seurauksella, että siitä piti sen jälkeen tarjota niille kymmenelle muulle, jotka haukkana syöksyivät luoksesi käsi ojossa. Nykyään purkkaa tulee jauhettua harvemmin, mutta hengenraikastamiseen vahvat menthol-purkat ovat oivia, ja makeammat makupurkat sopivat taas lievittämään karkinhimoa.


Y = ystävät
Ystävät saavat aina paremmalle tuulelle. Koulun kautta olen saanut I:stä itselleni tänne Turkuun todella hyvän ystävän, mutta harmikseni kahta pitkäaikaisinta, aivan lapsuudesta asti ystäviäni olleita ihmisiä näen melko harvoin. Itse olen muuttanut toiseen kaupunkiin, samoin toinen heistä, ja siksi tapaamisia on välillä vaikea sopia kaikkien aikataulujen mukaan. Onneksi WhatsApp ja Facebook on keksitty, ja silloin kun pääsen heitä näkemään, juttua ja tekemistä riittää aivan kuin erossa ei oltaisi oltukaan!

Z = zit/finni
Vähän erikoinen valinta, tiedän. :D Näitä paholaisia aina kuitenkin silloin tällöin ilmestyy ja aiheuttaa hiustenrepimistä; yleensä kun silloin tiedossa olisi jokin tärkeä meno! Jos finnejä ilmestyy aina samaan paikkaan, kannattaa kurkata tämä postaus.


Å = Åbo
Turku, asuin- ja opiskelukaupunkini. Rakastan Turkua, varsinkin näin kesällä. Kävelykadun feissarit eivät toki kuulu niihin mieluisimpiin kesäjuttuihin, mutta katusoittajat sen sijaan luovat omanlaistansa tunnelmaa (toki heitä joulunaikaankin esiintyy). Ruissalo ja sen ranta, jokiranta ja jokilaivat, erilaiset tapahtumat ja valoisat kesäillat... Kyllä ehdottomasti Turku on yksi kauneimmista kesäkaupungeista! Ja onhan täällä talvisinkin ihan tunnelmallista: jouluvalot kävelukadulla ja jokivarressa sekä jokilaivoissa, ja kävelylenkin jälkeen voi käydä lämpimällä glögillä tai vaahtokarkkikaakaolla lämmittelemässä. Että tervetuloa vaan Turkkuseen! ;)

Ä = äiti
Lieneekö tätä olla tarpeellista edes perustella sen kummemmin.

Ö = ötökät
Kuuluvat ihnokkeihin. Kaikenlaiset hämähäkit ja kuoriaiset, toukat ynnä muut. Myöskin ainoa asia, mitä inhoan kesässä.

Mitäs tykkäsitte tällaisesta postauksesta? Löytyikö mun kirjaimista mitään samankaltaisuuksia teidän puolelta?

Kuvituksena toimi muutama kuva koneelta ja Instagramista (@pauliinalenius), sekä tuo yksi kuva netistä (linkki kuvaan sen alapuolella).