25.6.2014

TOIVEPOSTAUS: WHAT'S IN MY BAG?

Sain aurinkoiselta Emilialta toiveen paljastaa mitä käsilaukussani kulkee mukana päivittäin -kiitos. Näitä on nähty aika monessakin blogissa, ja seuraavaksi siis kurkistus mun laukkuun! 

Itseasiassa mulla ei ole mitään yhtä ylitse muiden olevaa luottolaukkua, mikä nähtäisiin mun olalla vuodenajasta ja vuodesta toiseen. Sen sijaan mulla on muutama lempparilaukku eri tilanteisiin, joista sitten valikoin mieleiseni tilanteen mukaan. Suosittuja luksuslaukkuja allekirjoittaneelta ei löydy, vaikka toki jokin hieno yksilö olisikin ihan kiva omistaa (materialismionnellisuus, what?). Tällä hetkellä suurimmassa käytössä on tuo kopio Longchampista (se nimenomainen aito laukku kun edelleen on toivelistalla) -se on oikeastaan sellainen arkilaukku, jota siis käytän eniten. Viime syksynä ostamani Hennesin musta shopper-laukku toimi kauan koululaukkunani, ja sitä raahasin mukanani usein myös kaupungille, sillä tykkäsin sen tilavuudesta; jos "eksyi" shoppailemaan, niin sinne sai sullottua muutaman ostoskassin niin, ettei niitä tarvinnut kanniskella käsissä. Tuo laukku on kuitenkin nyt jäänyt oikeastaan vallan käyttämättä, sillä pienempi laukku on vaan jotenkin näppärämpi ja kevyempi kevät- ja kesäaikaan. Vuodenajasta riippuen, jos lähden viihteelle tai ihan vaan kaupungille syömään tms., niin laukuksi valikoituu joku pieni ja näpsäkkä yksilö. Muutama kiva kirjekuorilaukku pääsee silloin tällöin käyttön, mutta useimmin suosin tuollaista hihnallista crossbody-mallia, silloin kun saa kädet kätevästi vapaiksi ja mahdollisista juomistakin on helpompi huolehtia. ;)


Yleensä näissä postauksissa on esitelty vain se yhden lempparilaukun sisältö, mutta kun mulla tosiaan se laukku vaihtelee tilanteen mukaan, niin päätin nyt esitellä mun tämän hetkisen eniten käyttämäni arkilaukun sisällön, sekä sen, mitä otan mukaan pienempään laukkuun ulos lähtiessä.


Mitään kovin ihmeellistä en päivittäin mukanani kanna, kuten ylläoleva kuva osoittaa. Laukusta löytyy aina lähes poikkeuksetta sateenvarjo, kalenteri ja kynä, avaimet (myös töihin), vesipullo, puhelin, joka unohtui kuvasta sekä keltainen nahkalompakko, joka pitää sisällään pinon kortteja, kuitteja, muutaman kolikon ja satunnaisesti myös paperirahaa. Lompakko on parin vuoden takainen Italian tuliainen äidiltäni ja ikä alkaakin hieman näkyä jo sen pinnassa. Keltainen väri myöskään oikein enää iske silmään, ja siksi haluaisinkin ostaa itselleni uuden yksilön. Lompakko on sellainen asia, mihin olisin oikeasti valmis panostamaan, sillä edulliset yksilöt eivät vaan jostain kumman syystä yksinkertaisesti kestä mun käytössä hajoamatta käsiin! Haaveissa olisikin Michael Korsin ruskea Jet Set Travel LG Gusset Carryall -nahkalompakko tai Ted Bakerin Colour Block Matinee -yksilö, herkullisen vaaleanpunaisena, of course. (Toki myös Michael Korsin Large Multifunction Logo Phone Case olisi kompakti ja käytännöllinen sijoitus!Satunnaisesti laukun uumenista löytyy myös jotain purkkaa tai pastilleja, särkylääkettä sekä kuvanottohetkellä kassista puuttuvat LDB:n Touch of Sensations puuvillasiemenöljyä ja kirsikankukkauutetta sisältävä hoitava käsivoide ja nenäliinapaketti. Ja näköjään siellä matkaa mukana myös syksyn jäljiltä nahkahanskat! Ehkä ne voisi siirtää hattuhyllylle, sillä vaikka tänä kesänä onkin ollut melko viileitä päiviä, niin eipä noita hanskoja ole tullut tarvittua. ;)


Mukana kulkee tietenkin myös pieni meikkipussi, johon kerään aamuisin muutaman avaintuotteen, jota sinä päivänä naamaani olen sutinut, jotta pieni fiksaus on tilanteen vaatiessa mahdollista. Meikkipussukasta löytyy yleensä myös kampa/harja sekä huulirasva, jotka tuossa edellisessä kuvassa näkyvätkin.



Ulos lähtiessä haluan madollisimman vähän tavaraa mukaan, jotta pikkulaukut eivät tursuilisi ja pullottaisi rumasti, ja jotta koko laukkua ei tarvitsisi tyhjentää löytääkseen etsimänsä. Lompakon jätän suosiolla kotiin, ja pieneen pussukkaan otankin mukaan vain henkkarit ja pankkikortin, sekä tarpeen mukaan esim. opiskelijakortin, plussakortin ja/tai s-etukortin sekä muita etukortteja... -oikeastaan hieman tilanteen mukaan milloin mitäkin, riippuen siitä, olenko lähdössä kahville keskustaan vai tuonne yöelämään. Mukaan sujahtaa myös puuteri, kampa/harja, avaimet, joita niiden ruman avaimenperän takia en tähän kuvaan uudestaan halunnut, huulirasva/-kiilto/-puna ja puhelin. Lisäksi jos laukkuun mahtuu ja jos uskon olevan tarvetta, niin otan mukaan myös aurinkopuuterin. Tätä harvemmin kuitenkaan mukaan otan, sillä en kuitenkaan halua ottaa riskiä, että harkintakyvyn heiketessä sutisin sitä naamaani liikaa ja päätyisin näyttämään Pelle Hermannilta... ;D


Sellaista löytyy mun laukuista.
Millaisia laukkuja te kannatte ja mitä niiden uumenista löytyy? :) 

Jättäkäähän myös kommenttiboksiin linkkiä, jos päätätte myös itse julkaista blogissanne laukkujenne aarteita!

8 kommenttia:

  1. tää oli kiva postaus! :) itselläni on melkein aina se perus jättilaukku, jossa sitten kulkeekin se puoli omaisuutta mukana, enkä kyllä aina itsekään ole ihan perillä mitä sieltä löytyy :D tuo musta pikkulaukku on ihana, miunkin pitäis ostaa illanviettoihin joku ton tyyppinen !♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! :) Joo, silloin kun mäkin käytin vallan tuota iso shopper-laukkua, niin siellä kyllä kulki kanssa koko omaisuus mukana -hyvä jos sain sen edes aina kiinni!! :D Nykyään mulla täyttyy jo noista tavaroista tuo vähän pienempi kassi.. Jännää miten naiset saakin aina laukkunsa niin täyteen kaikkee "tarpeellista" ;)

      Poista
  2. heii kiva kun toteutit tän <3 Tykkäsin tosi paljon! :)) Kaikki nuo sun laukut kyllä voisin mielelläni kotiuttaa itselleni <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tottakai! :) Kiva, että tykkäsit <3

      Poista
  3. Mun laukun sisältö on yks kaaos suhun verrattuna :D Sieltä ei löydä mitään, kun mulla kasaantuu vaan kaikkia kuitteja myöten tavaraa. Nuo kaikki laukut on kyllä kauniita, ja pitikin mennä avaamaan nuo linkit.... Itselläkin nimittäin ois uus lompakko hankinnassa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehe :D Mä kerään aina tuon lompakon täyteen kuitteja, mutta joskus ne tursuaa tuonne laukun puolelle myös :D ja hih, nuo uudet lompsat on kyllä ihania -voi kun vaan raaskisi tehdä sen ostopäätöksen!

      Poista
  4. Oij nämä postaukset ovat aivan ihania! Oon itsekin mietiskellyt tätä postausta tosi kauan, mutten oo vieläkään saanut aikaiseksi. Säästelen sitä sitten kun ei ole mitään muuta postattavaa:') Munkin laukun sisältö on kaaos tähän verrattuna, vilmarebecan sanoja lainaten:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää postaus oli yllättävän kiva toteuttaa, suosittelen kyllä joskus tarttumaan ideaan :) Ja kyllähän munkin laukut joskus meinaa räjähtää käsiin -nyt sattui olemaan melko siistinä ;)

      Poista

♥ Kiitos kommentistasi! / Thank you for your comment!