31.1.2014

ESTENOMI, MITÄ SE TEKEE?

Estenomi on vielä suhteellisen vieras käsite todella monelle ja itsekin kuulin koko koulutusalasta lukion viimeisenä vuotenani, eli noin 4 vuotta sitten, kun piti alkaa tosissaan miettimään jatkokoulutusta. Olin tuolloin kiinnostunut kosmetologin ammatista, mutta sitten kuulin hyvältä ystävältäni hänen kaverinsa opiskelevan Turussa estenomiksi, ja tältä itseltään hieman asiasta kyseltyäni, olin vakuuttunut, että estenomi olisikin paljon parempi kuin kosmetologi! (esim. syylien hoito ja jalkojen raspaus kun ei oikein sen meikkauksen ja kasvojenhoidon ohella innostanut...). Itse opiskelen tällä hetkellä kolmatta, eli viimeistä vuottani, ja postauksen otsikossa esitetty kysymys on sitä luokkaa, jonka olen saanut kuulla näiden kolmen vuoden ajan lukemattomia kertoja! Yleisin harhaluulo on, että estenomit "vain meikkaavat ja laittavat hiuksia". Ei, niitä me emme tee ollenkaan. No mikä se estenomi sitten oikein on?


Estenomien pinkit saaliit. Hienoimmat haalarit ainakin mun mielestä! ;)

Estenomi on kauneudenhoitoalan ylempi korkeakoulututkinto ja opintoja on aiemmin ollut mahdollista suorittaa täällä Turun ammattikorkeakoulussa, mutta viimevuonna se monien suureksi pettymykseksi päätettin säästösyistä lopettaa. :/ Meitä on siis enää kaksi vuosikurssia, jotka täältä Turusta pääsemme estenomeiksi valmistumaan. Koulutusalan suuresta suosiosta huolimatta, tällä hetkellä sitä tarjoaa siis suomen kielellä ainoastaan Helsingin Laurean ammattikorkeakoulu, jossa opinnot ovat (kuulemani mukaan) erittäin kemiaan painottuvia. Ruotsiksi estenomiksi voi opiskella Vaasassa. Meillä Turun AMK:ssa opinnot on ohjattu enemmän liiketalouden suuntaan, joten itse voin kertoa kokemuksia vain tästä näkökulmasta, mutta Laureasta 2012 valmistuneen Mimmin postauksen estenomi-koulutuksesta voit lukea täältä ja täältä.




 Keltanokka -fuksibileet v.2011

Pääsykokeisiin luin melko huonosti. Lukion Kemia 1 -kurssikirja oli meidän pääsykoekirja, ja lukiossa kemiaa vain sen yhden pakollisen kurssin käyneenä on melkeimpä sanomattakin selvää, että kemia ei mikään miellyttävin aine ainakaan mulle ollut (tai ole edelleenkään). Kirjan luinkin muistaakseni vain kerran, tai jos aloitin sen toiseen kertaan, pääsin korkeintaan puoleen väliin. Mulla oli myös melko kinkkinen tilanne, sillä toiseksi hakuvaihtoehdokseni olin valinnut sosionomin opinnot myöskin täällä Turun AMK:ssa, mutta sen pääsykokeet olisi ollut samana päivänä estenomi-kokeiden kanssa. Mulle oli selvää, että valitsen niistä kahdesta nämä estenomi-opinnot, mutta jos ottaa huomioon että olisin ryssinyt ne kokeet olisin ollut vallan opiskelupaikkaa vailla, olisin ehkä voinut panostaa siihen kemiankirjan lukemiseen hieman enemmän.. ;) No, jälkiviisaana on helppo huudella! Ja hei, kokeet läpäistiin ja opiskelemaan päästiin, joten kaikki hyvin! 


Pääsykokeet jakautui mun osalta kahdelle päivälle, ja ne sisälsivät äidinkielen aineistoesseekokeen, englannin essee- ja aineistokokeet, kemian kokeen, sekä ryhmähaastattelun neljän muun tytyön kanssa. Äidinkieli ja englanti ovat olleet mulla aina vahvat aineet, joten niiden kokeet eivät mun mielestä olleet oikein kummoisia, ja niiden osilta olinkin erittäin luottavaisin mielin. Päänvaivaa ja ahdistusta sen sijaan aiheutti tuo pelätty kemian koe. Siinä oli muutama sivu erilaisia rakennekaavoja, avoimia kysymyksiä ja kaikkea muuta mulle ihan hepreaa, ja sen kokeen jälkeen mulla oli vahva tunne siitä, että hyväksymiskirjettä ei postissa saapuisi ja jäisin kotipaikkakunnalle vuodeksi töihin. Opiskelijoita otetaan (tai otettiin..) monen sadan hakijan joukosta sisään vain 20, joten kun postilaatikossa sitten odottikin eräänä kesäpäivänä hyväksyvä kirje, oli se melkoinen yllätys. :) Kauneudenhoitoalan työkokemuksesta sai hakuprosessissa lisäpisteitä, mutta mulla on pohjakoulutuksena pelkkä YO-tutkinto, eikä alan työkokemusta ollenkaan, joten olen kyllä ylpeä siitä, että niin monen hakijan joukosta ja kemian kokeen heikosti suorittaneena pääsin opiskelemaan toivealaani. :)




Koulutus on laajuudeltaan 210 op, eli se kestää noin kolme ja puoli vuotta ja opinnot keskittyvät kosmetiikan kemiaan (syvennytään ihon ja hiuksen rakenteeseen, ja tutustutaan erilaisiin ihon- ja hiustenhoitotuotteiden, sekä ehostus ja muotoilutuotteiden ainesosiin, toisinsanoen INCI-listoihin), liiketoimintaosaamiseen (suunnitellaan ja kehitetään kauneudenhoitoalan yritysten liiketoimintaa sekä palveluita, harjoitellaan johtamis- ja esimiestaitoja, sekä markkinointia), vieraiden kielien opintoihin, sekä tuotetuntemuksen kartuttamiseen. Opintojen ajan edellä mainittujen "aineiden" lisäksi kulkevat myös lukuisat erilaiset projektit, jotka ideoimme, hankimme ja toteutamme pareittain tai ryhmissä alan yrityksille. Projektit ovatkin mielestäni suurin mahdollinen väylä verkostoitua alalle opintojen ohella! Lisäksi koulutus sisältää 4 eri työharjoittelujaksoa, aiheinaan palveluosaaminen, liiketoimintaosaaminen, esimiestyö, sekä tutkimus- ja kehityshanke. Varsinaisia koulukirjoja meillä ei ole käytössä lainkaan (lukuunottamatta esim. ruotsi), vaan jokainen saa itse laatia oman henkilökohtaisen lukuohjelman jokaiselle lukuvuodelle kirjoista, artikkeleista tai blogiteksteistä, jotka liittyvät koulutukseen. Kahdesta luetusta kirjasta pidetään aina myös koko luokan kanssa joka lukuvuosi lukupiirit, joissa jaetaan oivalluksia, oppeja ja koppeja. Meidän Turun AMK:n estenomiopintoihin kuuluu myös kerran viikossa olevat 'treenit'. Treenit ovat aina kahden oppilaan yhdessä valmistelema n.4 tunnin mittainen hetki, joissa koko ryhmä keskustelee ja tekee erilaisia harjoituksia/tehtäviä treenien vetäjien valitsemasta aiheesta, heidän ohjauksessaan. (Itse olin esimerkiksi juuri viime viikolla I:n kanssa treenivastuussa, ja me keskusteltiin monialaisuudesta, lähteiden hausta ja kauneudenhoitoalan uusista trendeistä). Meidän opetusmenetelmään on otettu paljon ohjaustyyliä ja oppeja Tiimiakatemialta, ja meidän opetus on melko pohtivaa ja korostaa innovatiivisuutta ja tiedon itsenäistä hakua. Kuten aiemmin kirjoitin, meillä ei ole erinäisiä kurssikirjoja ja vierailevia luennoitsijoitakin kunnollisten luentojen ohella melko suppeasti -tämän omaksumiseen kesti ainakin mulla suoraa lukiosta tulleena tottua todella kauan! Toisen vuoden loppupuolella sen alkoi ehkä sisäistämään vasta kunnolla ja siihen on jo pääosin sopeutunut, mutta edelleenkin olisi joitakin kritiikkiä ansaitsevia asioita...


Omasta luokastani voin sanoa sen verran, että draamalta ja konflikteilta ei voida välttyä, kun laitetaan 20 naista työskentelemään päivittäin yhdessä, ilman yhtäkään mieshenkilöä.. (no muutamaa miesopettajaa lukuunottamatta). Muita vuosikursseja seuranneena voin kuitenkin kertoa, että hyvä ryhmähenki noinkin suurella naislaumalla on mahdollista, joten ehkä mun vuodelle on vaan osunut ne hankalimmat persoonat. ;D Mä oon tän koulun kautta saanut kuitenkin I:stä ihan mahtavan ystävän, yhden parhaimmista, ja ollaankin täällä Turussa melkein kuin paita ja peppu, kun aina liikutaan yhdessä! :D Me ollaan näiden vuosien aikana koettu paljon yhdessä, ja koluttu myös lukuisat opiskelijabileet (joskin näin viimeisinä vuosina tahti on vähän rauhottunut), ja niissä tutustuttu moniin muiden alojen opiskelijoihin.


meidät on I:n kanssa ikuistettu YouTubeen Lynin 2012 vuoden AMK-wappu -bileissä... :D

 Ruisrock 2013

Eli loppuun vielä yhteenvetona: Estenomikoulutus valmentaa kauneudenhoitoalan asiantuntija-, johto- ja esimiestehtäviin. Estenomit voivat työllistyä markkinointihommiin, konsulenteiksi, kouluttajiksi, maahantuontiin, myyntiin tai myyntipäälliköiksi jne. Koulutus antaa hyvän pohjan myös perustaa oman yrityksen ja avaa mahdollisuuden kemian puolelle tuotekehittelyyn tai -valmistukseen. Mahdollisuudet ovat melkeimpä rajoittamattomat! Opintoja pystyy jokainen myös ohjaamaan oman kiinnostuksensa mukaan siihen suuntaan, mikä tuntuu omalta jutulta ja mihin haluaa tulevaisuudessa valmistuttuaan lähteä. 



Mulla on nyt tänä viimeisenä keväänä varsinaisia kontaktitunteja vain muutama: treenit ja englannin kurssi, mutta vapaa-aika täyttyy projektista ja edessä häämöttää vielä kaksi työharjoittelua ja opinnäytetyö. Koulun ohella olen nyt viimeisen vuoden käynyt myös töissä, joten puuhaa kyllä riittää, vaikkei siellä koulussa käykään nyt kuin vain keskiviikkoisin! :D Toivon, että voin jouluna ylpeänä sanoa olevani vastavalmistunut estenomi.



"Suosittelen estenomin koulutusohjelmaa kaikille, jotka ovat todella kiinnostuneita kauneudenhoitoalasta, tuotekehityksestä ja markkinoinnista tai tähtäimessä on esimerkiksi ammattiopettajan pätevyys. Jos puolestaan haaveilet esimerkiksi maskeeraajan töistä tai muuten ”käsillä tekemisestä” ei estenomikoulutus ole tähän oikea väylä." (kappale lainattu täältä)



Toivottavasti tästä postauksesta oli jollekin estenomin opintoja pohtivalle apuja! :) Ja kysyä saa, jos en jostakin oleellisesta huomannut tässä mainita, tai jos jokin muu asia askarruttaa.

2 kommenttia:

  1. Ihana postaus! Opiskelen itse tällä hetkellä kosmetologiksi ja seuraavana tavoitteena olisikin lähteä opiskelemaan estenomiksi. Olisiko sinulla vinkkejä miten pääsykokeisiin kannattaisi valmistautua? :) En ole siis käynyt lukiota, että suoraan peruskoulusta menin kosmetologi alalle opiskelemaan.
    Käy katsomassa myös uusi kauneus aiheinen blogini http://suskiimbeauty.blogspot.fi/ :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) No koska estenomiksi tosiaan voi enää opiskella vain Laurean amk:ssa ja sitten ruotsiksi Vaasassa, ja koska Laurean opinnot ovat todella kemia-painotteisia, niin pääsykokeisiin kannattaa varmasti opiskella kemiaa huolella.. :) (ellet siis hakeudu Vaasaan, heidän opinnoistaan en tiedä niin tarkasti, joskus opettajamme vinkkasi niiden olevan enemmän tyyli-painoitteisia?!) Englanti ja äidinkieli tosiaan olivat ainakin meillä ihan tavalliset aineistoessee kokeet, jotka olivat lukion kautta mulle tuttuja, mutta eiköhän peruskoulussakin niitä samanlaisia kokeita ollut...eli siis annetaan jokin artikkeli tms, jonka jälkeen siitä tulee tehdä tiivistelmä tai vastata sen pohjalta muutamiin kysymyksiin. Aika perus kauraa siis. :) Ryhmähaastatteluun voin antaa sen vinkin, että ole oma itsesi ja näytä kiinnostuksesi ja motivaatiosi alaa ja mahdollista tulevaa opiskelua kohtaan. Ryhmähaastattelutilanteessa ei myöskään koskaan voi etukäteen tietää tuleeko itse valituksi vai ei; omassa ryhmässäni oli muutama todella voimakasluontoinen ja itsevarmuutta hehkuva persoona ja itse hieman ujompana luulin heidän saavan paikat, mutta loppujen lopuksi olin ainoa joka ryhmästäni valittiin kouluun. :) Joten rohkeasti kokeilemaan vaan! Eiköhän ne ovet siellä aukea :) Jos mieleen herää muita kysymyksiä, niin autan mielelläni parhaani mukaan!
      Täytyykin käydä vierailemassa blogissasi! :)

      Poista

♥ Kiitos kommentistasi! / Thank you for your comment!