30.3.2014

SUNDAY FUNDAY

Kuten edellisen postauksen lopussa kerroin, oli meidän tarkoitus mennä aamulla porukalla brunssille, mutta suunnitelma sitten kariutui, kun I joutui töihin. Päätettiin kuitenkin J:n kanssa suunnata brunssille kaksin, ja niimpä oltiinkin hieman 12 jälkeen Fontanan oven takana. Brunssi siellä maksaa 17€, ja ainakin tällä kertaa tarjoilut oli erittäin herkulliset -suosittelen! Ihana päivän aloitus. Aurinkokin paistoi kirkkaasti koko päivän, ja siitä energisöityneinä suunnattiin kohti Ikeaa! Olin etukäteen netistä vähän katsellut jotain pieniä säilytyslaatikoita tuohon kirjoitus-/meikkipöydälleni, jotta saisin järjestettyä kaikki meikkini siististi ja käytännöllisemmästi esille. Kotiin vietäväksi löytyikin Moppe-minilipasto, sekä hieman suurempi "kahvipöytä" tuohon sohvan edustalle, jota olinkin kaipaillut. Käytiin myös kääntymässä Kodin1:ssä ja J halusi poiketa vielä Gigantissa ihastelemassa hänen ostoslistallaan olevaa uutta läppäriä. Mäkkärin pikku pirteöä ja mini-McFlurrya nautiskellen ajeltiin vielä muutamien autokauppojen läpi -taitaa se kevät houkutella tuosta J:stäkin sen autokuumeen esiin.. ;) Ja koska ulkona oli vaan niin ihana ilma, lähdettiin me vielä pienelle kävelylle!


Poikettiin myös pikaisesti J:n kotona sekä hänen isovanhemmillaan, jonka jälkeen J meni pariksi tunniksi tapaamaan siskojaan ja suunnittelemaan kaikkien sisarusten tulevaa yhteistä tatuointia. Sillävälin mä raivasin tuon meikkipöytäni jälleen esiin kaiken roinan alta (krhm..!) ja sain järjestettyä uuden minilipastoni sen toiseen nurkkaan. Nyt on niiin kiva, kun kaikki välineet on lajiteltu omille paikoilleen! :) 


Vaikka mitään sen erikoisempaa ei tänään puuhasteltu, niin oli silti tosi kiva viettää rauhassa aikaa yhdessä -harvoin meille osuu kummallekin samaa päivää kokonaan vapaaksi töiltä tai koululta. Ja nyt kun vielä oli niin ihana sää! (En voi olla intoilematta siitä, että ehkä se kesä sieltä pikkuhiljaa jo tekee tuloaan!) 

Kynnet lakkasin eilen uudella Orlyn minilakalla Fancy Fuchsia -super kiva neon pinkki sinisellä vivahteella!


Huomenaamusta I tulee mun luo ja värjään ekaa kertaa nyt myös hänen tyvikasvunsa piiloon. Vähän jännittää, koska I on niiin tarkka omista hiuksistaan, mutta kuulemma hän on nyt niin epätoivoinen, ettei välitä olla edes kovin tarkka. :D Illaksi onkin sitten taas tiedossa töitä..!

Nyt, hyvät yöt ja reipasta viikon alkua!! :)

29.3.2014

PEEK TO MY WEEK

Tässä mä katselen puolella silmällä ekaa jaksoani Dance USA:sta (en tiennyt, että se on taas käynnissä!?), jota jokunen 3-4 vuotta sitten seurasin ihan innolla (koska kaikki koreografiat on vaan niin hienoja ja olis upeeta osata itsekin liikkua niin kuin monet kisaajat!) ja päädyin postaamaan tänne kuvapostausta oman kuluneen viikkoni varrelta. Itseasiassa melko suureksi yllätykseksi ei puhelimen uumeniin ollutkaan tallentunut kovinkaan montaa kuvaa! Joten siitä syystä siis vaihteeksi tällainen lyhyempi päivitys. :) 

1. Tää kuva on itseasiassa viime sunnuntailta, mutta lasketaan sekin nyt tähän viikkoon. ;) Eli nopeaa suttunutturaa ja uuden meikin kuvaamista blogiin. (postaukseen pääset tästä.)

2. Violettiin meikkiin ihastuminen. Esimerkkinä Rihanna ja syvä, tumma mutta kirkas violetti silmämeikki.

3. Terveellistä töissä. ;) Nutrilett-patukkaa ja ihan parasta tomaatti-vuohenjuustokeittoa!

4. Nautical style of the day. Keskiviikkona oltiin merellisissä fiiliksissä uudessa ankkuripaidassa, sinisessä silmämeikissä ja punahuulissa.

1. Värikästä kevät- ja kesäinspiraatiota silmämeikkiin The Beauty Departmentin Instagram-sivuilta. (koko postaus esillä TBD:n blogissa)

2. AAH, uusi rakkaus! BikBokin harmaa, This Is My OOTD -swetari on pakko saada! Myymälästä ei tosin vielä löytynyt, joten täytyykin käydä ahkeraan bongailemassa sitä.. ;)

3. Perjantaina oli ihana kevätsää! Lähdössä I:n luo väsäämään kouluhommia. But first, let me take a selfie!

4. Minilipastojen tsekkailua Ikean sivuilta. Olisi taas tarvetta järjestellä näitä koko ajan lisääntyviä meikkivarastoja... :')

Huomenaamuusta piti mennä J:n, I:n ja C:n kanssa Blankon brunsille, mutta siarastapauksen takia I joutui töihin tuuraajaksi, joten sunnuntai vietelläänkin sitten J:n kanssa kaksin. :) Koitetaan keksiä jotain kivaa. 

Millaista viikonloppua siellä suunnalla vietellään? :)

27.3.2014

COTTON CANDY -MAKEUP


Tästä hattaraisesta silmämeikistä piti alunperin tulla raikkaan trendikäs pastelli-lookki, mutta minkäs teet, kun lopputulos toi mieleen vain Barbien, niin pakkohan tyyli oli viimeistellä vielä pinkillä neuleella ja huulikiillolla sekä timanttikorvakoruilla. ;)


Näin yksinään tykkään kyllä tästä pastellisen lilasta, joten ehkä jos olisin vaan malttanut pukea päälle jotain neutraalimpaa, olisi tämäkin näyttänyt vähän asiallisemmalta..!


Tässä vielä tuotteet, joilla tämä hattara-meikki syntyi:


Pohja:

Lumene Beauty Base Matifying and Retexturizing Primer -pohjustusvoide // Lumene CC Color Correcting -meikkivoide sävyssä Medium // Lumene Translucent Mineraali-irtopuuteri // StarGazer kivipuuteri kasvojen varjostukseen sävyssä Tan // Lumene Touch of Radience -poskipuna sävyssä 10 Kuulaus // We Care Icon Party Wear Glow Highlighter -korostuspuuteri


Silmämeikki:

StarGazer Pearl Eyeshadow sävyssä Peach Flush // Maybelline Eyestudio Duo sävyssä 106 Pink & Mauve // Lumene Long-Wear Eyeshadow Palette sävyssä 1 Kanervametsikkö (violetti nappi) // Gina Tricot Beauty Eyeshadow sävyssä 78 Rockstar // StarGazer Soft Lip- & Eye Pencil sävyssä 39 // IsaDora Inliner Kajal sävyssä 56 Blonde // Lumene Blueberry Intense Liner -vedenkestävä rajausväri // Maybelline The Colossal Volum' Express -vedenkestävä ripsiväri // IsaDora Moisturizing Lip Gloss sävyssä 29 Bubble Gum

26.3.2014

NEW IN


Järjetöntä. Hullua. Naurettavaa. Näillä sanoilla joku voisi kuvailla tätä mun kosmetiikkashoppailua, vai pitäiskö sitä kutsua jo hamstraamiseksi? ;D Mulle uuden kosmetiikan ostaminen tuo kuitenkin sen saman fiiliksen kun ehkäpä suklaamuffinsi tai salitreeni joillekin toisille; mieliala paranee heti! Toki ihan shoppailu ylipäänsä on oikein terapeuttinen tapahtuma huonona päivänä, mutta näin kemikalion puolelta on aina yhtä kiva kokeilla uusia tuotteita. Viimeaikoina onkin tullut osteltua yhtä sun toista. Kaikkia en ole vielä ehtinyt kokeilemaan, mutta esitelläämpä ne nyt, niin ovat sitten mahdollisesti tulevaisuudessa jo edes kerran mainittuja.


1. L'Oréal Paris - Triple Active Anti-Shine, kolmitehoinen mattapinnan antava kosteusvoide. Päivävoide lupaa supistaa ihohuokosia ja tedä niistä vähemmän näkyvät, antaa 8 tunnin kosteutuksen sekä tehdä ihosta mattapintaisen. Oon tätä nyt vasta kolmena päivänä käyttänyt, ja vaikka tuotetta levittäessä tuntee voiteen koostumuksesta iholle jäävän mattapinnan, ei se kuitenkaan täysin pidä kurissa päivän mittaan alkavaa ihon kiiltelyä. Miinusta myös purnukan ulkonäöstä -mulle tulee tästä mieleen ihan joku mummojen puteli!? :D

2. Lumene Finland - Pore-tightening Toner, ihohuokosia supistava kasvovesi. Tämä kiinnitti mun huomion töissä, ja pakkohan se oli myös kotiin kantaa. ;) Tuote lupaa tehdä ihosta täydellisen puhtaan ja kliinisesti todistetusti parantaa ihon kosteustasapainoa, samalla kun supistaa ihohuokosia. Tätä olen myös käyttänyt vain muutaman päivän aamuin-illoin, enkä sen vaikutuksista niinkään osaa vielä sanoa, mutta kasvovesi mulla muutenkin on jo jokin aika sitten loppunut, joten eipä tästä haittaakaan ole!

3. Essie-kynsilakka / sävy: Hors D'Oeuvres. Taas uusi yksilö mun kokoelmiin. Ihailin tätä ja On A Silver Platter -lakkaa Essien Encrusted Treasures -kynsilakkakokoelmasta jo muutaman viikon töissä ja niiden kahden välillä arvottuani, lopulta päädyin tähän kellertävän-kultapohjaiseen sävyyn, jossa on reilusti hopeisia glittereitä (tuo toinen olisi ollut vihertävän-hopeapohjainen sinisillä glittereillä). Jännityksellä odotin onko tää sittenkin vain päällyslakka (glitterlakoista kun ei ikinä osaa päällepäin sanoa kuinka peittävää lakka on), mutta suureksi helpotukseksi tää olikin ihan tavallinen kynsilakka. Yksi kerroskin siis riittäisi, mutta itse laitoin kaksi, kunnon tasaisen peittävyyden saamiseksi. Upean metallinen!


1. California Tan -Tinted Self Tanner Spray, itseruskettava suihke. Nämä kaksi päätyi tuliaisiksi Helsingistä Kauneushoitola Sunrisen asiakasillasta. Kokeiluun ei kaksikko ole vielä päässyt -täytyy ensin kuoria ja kosteuttaa iho kunnolla!

2. Gina Tricot -aurinkolasit. Näitä en vaan voinut vastustaa! Vaikka enhän mä näillä täydellisesti näe, linsseissähän ei luonnollisesti ole vahvuuksia, mutta silti liian siistit vain kauppaan jätettäviksi. ;)


Luomivärejä!

1. Gina Tricot Beauty - Eyeshadow / sävy: 76 Brilliant Blue. Hieman helmiäinen sininen sävy. Tein itseasiassa tänään tällä ensimmäistä kertaa silmämeikin, mutta kuvia ei tullut aamulla räpsittyä -ehkäpä seuraavasta kokeilusta päätyy matskua myös tänne!

2. Gina Tricot Beauty - Eyesahdow / sävy: 78 Rockstar. Kuvassa näyttää enemmän siniseltä, mutta kyllä tää ihan violetti on. Tällainen viileä siniseen taittava. 

3. StarGazer - Star Pearl -kiviluomiväri / sävy: Peach Flush. Vanha L'Oréalin helmiäisbeige on päässyt loppumaan jo aikoja sitten, joten Kinnusen tukussa tänään pyörähtäessäni oli tämä aina käytännöllinen sävy pakko ostaa mukaan.

4. StarGazer - Star Pearl -kiviluomiväri / sävy: Black. Perus musta luomiväri, jota en jostain syystä vielä entuudestaan omista!


1. Pyöreä luomivärin häivytyssivellin.

2. StarGazer - Permanent Eyeliner Pen, pitkäkestoinen rajaustussi / sävy: 04. Sinisenä tietenkin, vaihteluna ainaiselle mustalle. ;)

3. StarGazer - Soft Lip- & Eye Pencil, pehmeä meikkikynä silmien ja huulten rajaukseen / sävy: 39. Hieman hohtava pastellivioletti, jolla ajattelin rajailla alaripsien tyveä. 


1. StarGazer - Semi Permanent Lip Stain Pen / sävy: 06. Oranssinpunainen huuli"maali" (vai mikä näiden oikeaoppinen suomennos nyt sitten onkaan..?) -ensimmäinen laatuaan mun meikkipussissa! Täytyy testailla tämän teho pikapuoliin!

2. StarGazer - Concealer Brush Pen, valokynä, jossa kevyt crememäinen koostumus / sävy: 1.

3. Huulipunasivellin kotelossa (soopelia).


Hih, joko teillä tulisi tää kosmetiikkamäärä ulos korvista vai vieläkö pysytään kohtuuden rajoissa? ;)

23.3.2014

ROYALS FACEBOOKISSA JA BLOGLOVIN'SSA

<a href="http://www.bloglovin.com/blog/12011553/?claim=2pswgvc5q8f">Seuraa blogiani Bloglovinin avulla</a>
Blogiani voi seurata nyt myös Facebookissa, löydät sen täältä, sekä Bloglovin'ssa, täällä.

Liittykäähän seurailemaan myös siellä! :)

KYLPYHUONEEN UUTUUS: SUBLIME GLOW SENSATIONAL CLEANSING OIL


Päivittäin meikkaaminen vaatii joka aamuisen, peilin edessä vietetyn ajan lisäksi oman hetkensä illalla, nimittäin puhdistuksen. Itse en välitä käyttää tähän montaa purkkia ja purnukkaa, ja aina välillä putsareita vaihdellen, yleisin comboni on ollut Erisanin hoitava puhdistusgeeli ja jokin vedenkestävän silmämeikin poistava aine. Toki Erisanin puhdistusgeelillä lähtee myös vedenkestävä meikki, mutta varsinkin jos ripsissä on useampi kerros mascaraa tai silmät on rajattu kunnolla, saattaa joitakin rippeitä silti jäädä, jotka sitten olen erillisellä silmämeikinpoistoaineella pyyhkinyt pois. 

Kosmetiikkaosastolla työskennellessä tulee kuitenkin vaihdettua kokemuksia tuotteista työtovereiden kanssa, ja jo muutaman kerran monen tätä L'Oréalin Sublime Glow Sensational Cleansing Oil -puhdistusöljyä hehkuttaneena, oli sitä lopulta itsekin pakko ostaa kokeiluun!


Tämä lupaa siis poistaa (samealta ja väsyneeltä iholta) meikin, myös sen vedenkestävän, sekä epäpuhtaudet ja tehdä ihosta heleän ja ravitun. Omalla kohdallani en niinkään osaa tuosta sameasta ja väsyneestä ihosta sanoa, mutta helposti T-alueelta rasvoittuva sekaiho se ainakin on. Tämän vuoksi olin tuota öljyisyyttä hieman arastellutkin, sillä tuntui hassulta pestä muutenkin rasvoittuvaa ihoa öljyllä! Noh, tämä tuote ei kuitenkaan jätä ihoa pesun jälkeen lainkaan rasvaiseksi, ja yövoiteen voi ihan huoletta levittää vielä tämänkin jälkeen. Vedenkestävän meikin tämä kuitenkin poistaa täydellisesti!! Vaikka meikkiä olisi reilumminkin, ei silmiä tarvitse hinkata montaa minuuttia, niin kuin monien putsareiden kanssa, vaan öljy poistaa joka ikisen meikin rippeen todella helposti. Olen nyt noin viikon verran tätä käytellyt, enkä kertaakaan ole tarvinnut erillistä silmämeikinpoistoainetta! Ehdottomasti siis suuuuri plussa, sillä näin iltapesu sujuu huomattavasti nopeammin. :) Öljy on myös erittäin riittoisaa koostumuksensa ansiosta, joten vaikka tämä pari euroa Erisanin pihditusgeeliä kalliimpi onkin, niin riitoisuudensa takia ei tätä tarvitse olla koko ajan ostamassa uutta putelia. ;) Ehdottomasti siis uusi lempparini!!

Onko teillä kokemuksia Sublime Glow -puhdistusöljystä?

SUNDAY MAKEUP

 

Pohja:

Garnier Nordic Moisture Match -päivävoide / combination to oily skin
Lumene Beauty Base Matifying and Retexturing -pohjustusvoide / against shine
Lumene CC Color Correcting Cream -meikkivoide / Medium
Elite Professional Cream Concealer -peitevoide / 03 Opale
Lumene Natural Code All-in-One BB Highlighter -valokynä
Lumene Translucent Mineral Loose Powder -irtopuuteri

Posket/kasvot:

StarGazer Pressed Powder kasvojen varjostukseen / Tan
Lumene Arctic Sun Bronzer -aurinkopuuteri / 2 Auringon kultaa
Lumene Touch of Radiance Blush -poskipuna / 10 Kuulaus
We Care Icon Party Wear Glow Highlighter -korostuspuuteri

Silmät:

Maybelline EyeStudio Mono / 01 Snow White
IsaDora Eye Shadow Quartet / 65 Khaki bronze (vaalein nappi)
IsaDora Eye Shadow Quartet / 47 Heavy metal (kaksi mattaista nappia)
Lumene Blueberry Intense Liner Waterproof -rajausväri
L'Oréal Paris Color Riche LeKhôl -rajauskynä / 114 Breezy Lavender
Lumene Blueberry Long-Wear Eyeshadow Palette / 1 Kanervametsikkö (violetti nappi)
Maybelline The Colossal Volum' Express Waterproof -ripsiväri
IsaDora Inliner Kajal / 56 Blonde

Huulet:

H&M Lipgloss -huulikiilto / Soft Pink

 


Mitäs pidätte tästä sunnuntaimeikistä? :)

23/3

On taas vierähtänyt muutama päivä, etten ole kerennyt tänne kirjoittelemaan. Kävin viikolla vihdoin lääkärissä ja poskiontelotulehdushan siellä todettiin, joten antibiootteja nyt viikon verran napsitaan. Perjantaina käytiin I:n kanssa Helsingissä, Kauneushoitola Sunrisen asiakasillassa. Teemme yritykselle nyt koulun puitteissa projektia, joten vierailtiin tapahtumassa kameran kanssa ja tutustuttiin vähän tiloihin yms, osallistuttiin myös naurujooga demoon -niin hauskaa! Myöhemmin päästään kokeilemaan joitakin heidän palveluitaan hieman tarkemmin, joten Helsinkiin on taas reissua tiedossa jonkin ajan kuluttua. :)

Kevättakki esiin aurinkoisina päivinä!

Ensiviikolla lähtee käytiin myös mun ja J:n kesäkunto-kampanja. :D On tää parisuhde tuonut mukanaan muutaman ylimääräisen kilon, ja nyt otetaan asia taas haltuun, vielä kun kesään on pari kuukautta aikaa. Sormet ristiin siis, ettei tästä nyt lipsuta!

Astetta rokimpaa päivän asua; Ramones-toppi ja harmaa bleiseri

Kesätyyliin inspiraatiota Instagramista
(kuva: ritakalander)


17.3.2014

IT'S A GIRL THING










Mun oli ihan pakko tehdä tällanen kuva-postaus näin maantai-illan päätteeksi! Niin hyviä! ;D

MY WEEKEND

Lauantaina oli ihan huippukiva päivä! Lähdettiin aamulla J:n kanssa Helsinkiin, jossa ensin tavattiin Scandic Hotel Plazassa mun vanhemmat, jotka olivat palanneet juuri viikon lomaltaan Pariisista. Täällä oli yön pyryttänyt lunta, joka loskasateena jatkui koko aamupäivän, joten oli ihana nähdä kuvia aurinkoisesta Ranskasta, jossa kukat kukkivat ja ihmiset istuskelivat terasseilla ja puistoissa piknikillä -oi, olisipa se kevät ja kesä jo täälläkin!! Tuliaisiksi iskä ja äiti olivat tuoneet suussasulavia Jean-Paul Hévin macaronseja (!!!), Maxim's De Parisin "fine lace crépes coated in dark and milk chocolate" -suklaakeksejä, muutaman muistivihon, hauskan Miss Pasta -pastakauhan ja suloisen purnukan. Lisäksi tuliaiskassista löytyi jotain ihanan tuoksuista puruteetä sekä ruusun ja sitruunan tuoksuiset palasaippuat.


Pikku tapaamisen jälkeen äiti ja isä jatkoivat matkaansa kohti kotia, ja me suunnattiin J:n kanssa Kamppiin ja Forumiin. Ihan hirveästi en juttuja löytänyt (varsinkaan niitä, joita mun puhelimen kuvissa oli ostoslistalla, hmph), ja koitinkin olla säästäväinen, mutta kyllä muutama ihanuus tiensä takaisin Turkuun löysi!

pakollinen selfie Scandic Hotel Plazan vessassa / ankkurineule - Hampton Republic; KappAhl /
chino shortsit - Hampton Republic; KappAhl / raidallinen kangaskello - Clas Ohlson (vielä odotellen sitä aitoa Daniel Wellingtonia ja Classic Canterburya...!)

rento bleiseri - KappAhl / raidallinen kauluspaita - Hampton Republic; KappAhl /
kirjekuorilaukku - KappAhl / neonpinkit puhelimenkuoret - Clas Ohlson / pihveillä!

Vähän vajaa nelisen tuntia jaksettiin kierrellä kauppoja ja herkutella Manhattan Stakehousessa, ja sitten suunnattiinkin takaisin kohti kotia -kirkastuneen sään ja auringonlaskun saattelemana.


J lähti vielä muutaman työkaverin kanssa viihteelle, mutta itse jäin rentoutumaan sohvannurkkaan. Sunnuntai olikin mulla työpäivä, joten kotiin jääminen oli myös siitä syystä ihan hyvä valinta. ;)

PS. Sain kuulla perjantaina myös yhden maailman ihanimman uutisen! ♥ ♥ En kuitenkaan vielä paljasta mistä on kyse, mutta kun sen aika koittaa, niin palailen siihen postauksen muodossa.

Toivottavasti teilläkin oli ihana viikonloppu! 

14.3.2014

INHOTTAVAT NÄPYT...

...ja mistä niitä tulee? Ollaan I:n kanssa aiheesta puhuttu viime aikoina melko paljonkin, sillä hänelle on yllättäen ilmestynyt muutamia finnejä paikkoihin, joissa muuten kirkasihoisella ystävälläni ei ole aikaisemmin ollut, ja itsellänikin niitä aina silloin tällöin puskee esiin. Toki epäsäännöllinen ruokailutahti ja ruokavalio muutenkin vaikuttavat ihon toimintaan, samoin kuin stressi ja varsinkin meillä naisilla hormonit, mutta päätin tutkia asiaa hieman tarkemmin. Linkit alkuperäisiin, englannin kielisiin artikkeleihin, joista nämä tiedot olen napannut löydät postauksen lopusta, ja jos kärsit vaikeasta aknesta eikä näillä "kotikonsteilla" ole apuja sinulle, suosittelen kääntymään lääkärin puoleen, jolloin saat oikeat lääkkeet ja hoitomenetelmät käyttöösi. :)

Mutta mitäs sieltä internetin ihmeellisestä maailmasta sitten löytyi?


OTSA
Finnit ja muut näppylät otsalla voivat olla seurauksia huonosta ruuansulatuksesta ja veden saannin puutteellisuudesta, toisin sanoen, otsan kukkiminen johtuu kuona-aineiden kerääntymisestä kehoon. Runsas veden juonti laittaa "myrkyt" liikkeelle ja ruokavaliota tarkkaillen, pitäisi ihon kirkastua. Vettähän tulisi juoda muutenkin reilusti päivän aikana, ja tämä "tutkimustulos" tukeekin tuota suositusta. Hiilihydraattisten ja kofeiinipitoisten juomien litkimistä tulisi vähentää ja nauttia niiden sijasta vaikka vihreää teetä! Pitämällä ruokapäiväkirjaa, voit tarkkailla myös ruokavaliotasi ja huomata, jos vaikka jokin ruoka-aine aiheuttaisi näppyjen puhkeamista. Jos esimerkiksi nautit paljon maitotuotteita ja ihosi kukkii finneistä, voi tietyn tyyppinen laktoosi-intoleranssi vaikuttaa ruuansulatukseesi ja tätä kautta myös ihoosi. Myös stressi ja unenpuute saattavat aiheuttaa näppyjä otsalle, joten tarkkaile myös unirytmiäsi.

NENÄ
Nenä on yhteydessä sydämeesi. Turvonnut ja näpyistä kukkiva nenä voi olla seurausta korkeasta verenpaineesta -joten päivittäiset energiajuomat tulisi lopettaa (jopa ihan yleisen terveytesi hyväksi). Energiajuomat voit korvata energiaa hitaasti luovuttavilla ruuilla, kuten pähkinöillä ja kauralla. Alentaaksesi verenpainetta syö enemmän kasviksia ja hedelmiä, huolehdi painostasi ja liikunnan määrästä, ja vähennä suolan ja alkoholin määrää. Jos käytät silmälaseja, niin kuin minä, huolehdi myös niiden pesusta, sillä likaiset kehykset voivat myös tukkia ihohuokosia nenänvarresta.

KULMAKARVOJEN VÄLI
Kaikenlainen punoitus ja hilseily tällä alueella on yhteydessä maksaasi. Jos nautit ulkona syömisestä, koeta välttää juustoa, voita, kermaa ja öljyjä, toisin sanoen siis yleisestikin epäterveellisiä "roskaruokia". Vältä myös myöhään illalla syömistä, sillä kehon aineenvaihdunta hidastuu iltaisin ja valmistuu yön lepoon, jolloin keho ei sulata ruokaa niin tehokkaasti. Yritä siis nauttia illallinen/iltapala ennen kello 21, ylläpidä terveellistä ja aktiivista elämäntapaa, syö paljon lehtivihreää, vältä sokeria, alkoholia ja tupakointia, sekä vähennä rasvan määrää ruokavaliossasi. Myös jotkin ruoka-aineallergiat voivat aiheuttaa näppyjä kulmien väliin, joten kiinnitä huomiota ruokavalioosi ja erityisesti maitotuotteisiin.

KULMAKARVOJEN YLÄPUOLI
Kulmakarvojen yläpuolella esiintyvät näppylät ovat yhteydessä immuunijärjestelmääsi, ja ne taipuvat ilmestyvän juuri ennen, jälkeen tai saman aikaisesti flunssan aikana. Yritä ottaa rennommin muutama päivä ja juo paljon vettä, jos huomaat näppyjen ilmestyvän tälle alueelle.

POSKEN YLÄOSA
Posken yläosa on yhteydessä keuhoihisi. Jos tällä alueella esiintyy näppyjä ja katkenneita verisuonia, voivat ne olla seurauksia tupakoinnista (myös passiivisesta). Ilma, jota hengität vaikuttaa kasvojesi tälle alueelle, joten jos liikut paikoissa, jossa on paljon ilmansaasteita, ovat finnit posken yläosassa mahdollisia. Myöskin, jos nukut aina sama poski tyynyssä tai pidät puhelinta toisella poskella, bakteerit ja muu lika voivat tukkia ihohuokosiasi ja aiheuttaa täten näppyjen syntymistä. Muista siis aina iltaisin pestä kasvosi, vaihtaa tyynynliina tarpeeksi usein ja puhdista myös puhelimesi etupuoli aina silloin tällöin. Ruokavaliossa suosi kurpitsaa, kaalia ja parsaa.

POSKEN ALAOSA
Posken alaosalla esiintyvät näpyt voivat olla seurausta huonosta suu- ja hammashygieniasta. Kaikenlaiset tulehdukset suussa, kuten esimerkiksi ientulehdus, näyttäytyvät myös suun ulkopuolella. Vähennä hiilihyrdaattisia juomia, sokerisia snackeseja ja huolehdi kalsiumin saannista. Harjaa hampaasi kaksi kertaa päivässä ja käytä hammaslankaa sekä suuvettä, muista myös käydä hammashoitajalla tarkastuttamassa hampaasi säännöllisesti!

KORVAT
Korvissa esiintyvät finnit ovat yleensä ihonalaisia ja usein myös kivuliaita. Korvat ovat yheteydessä munuaisiin, joten jos et juo tarpeeksi vettä, syöt liikaa suolaa ja kofeiinia, voit kärsiä näpyistä korvissa. Muista siis juoda runsaasti vettä, vähennä suolaa ja kokeile vaikkapa kofeiinitonta/vähän kofeiinia sisältävää teetä tai kahvia. Karpalomehu ja palkokasvit ovat hyviä myös ylläpitämään hyvinvoivia munuaisia!

LEUAN SIVU
Monet naiset saavat finnejä leukaansa tiettyyn aikaan kuussa, seurauksena hormoneista. Myös unenpuute tai stressi näyttäytyvät tällä alueella. Keskimäärin ihminen tarvitsee 7-9 tuntia unta yössä, nukutko sinä tarpeeksi?

LEUKA
Leukasi on yhteydessä ohutsuoleen, joten vääränlainen dieetti tai ruoka-allergiat voivat aiheuttaa näppyjä tälle alueelle. Kiinnitä siis huomiota ruokavalioosi (maitotuotteet?! öljypitoiset ruuat jotka sotkevat leukasi?!) ja lisää pro-bioottisia juomia, hedelmiä ja kasviksia, kalaa, sekä siemeniä ylläpitääksesi tervettä suolistoa.

NISKA JA RINTA
Näppylät niskan ja rintakehän alueella johtuvat usein stressistä, mutta myös vaatteiden materiaali, voimakas pyykinpesuaine, parfyymit ja muut vartalotuoksut voivat ärsyttää ihoa ja aiheuttaa näppyjä. 

PÄÄNAHKA
Huono hygienia, kuten hiki ja kauan pesemättömät hiukset (öljyisyys) voivat aiheuttaa näppyjä päässä. Myös ihoärsytys shampoosta, hoitoaineesta ja muista hiustuotteista, sekä hiustenpesuaineiden huono huuhtelu ja likaiset päähineet voivat muodostaa finnejä.

SELKÄ
Muun muassa liian aktiiviset talirauhaset, hikoilu, urheilusuorituksen jälkeen suihkun väliin jättäminen, vaatteiden aiheuttama ärsytys tai kireys/hengittämättömyys ja ihohuokosia tukkivat vartalovoiteet voivat olla syitä selässä esiintyville finneille. Myös paisteut ja paljon kaloreita sisältävät ruuat, unenpuute, allergiat ja karvatupentulehdukset saattavat aiheuttaa näppyjä. Muista siis huuhdella selkä hyvin urheilusuorituksen jälkeen niin hiestä kuin sippuasta ja shampoostakin, pese vaatteesi ja liinavaatteet hellävaraisilla pesuaineilla ja huuhteluaineilla, vältä suihkuttamasta hiuslakkaa paljaalle selälle ja pidä huolta terveellisestä ruokavaliosta.


Loppuun vielä vinkki viitonen:  


Pese kasvosi aamuin illoin (myös, jos olet mies) ja varmista, että saat iltaisin kaiken meikin puhdistettua pois. Vaihda tyynynliinoja tarpeeksi usein ja vältä turhaa kasvojen koskettelua likaisilla käsillä (posken nojaaminen kämmeneen yms.), puhdista meikkisienesi/-siveltimesi ja silmälasi usein + älä missään nimessä puristele niitä finnejä!!! Okei okei, sorrun siihen kyllä joskus itsekin, mutta kantapään kautta oppineena tiedän, että ne tulisi jättää rauhaan. Ellet sitten pahimmassa tapauksessa halua ikäviä, pysyviä jälkiä ihollesi. Jos koet kuitenkin pakolliseksi puhkaista näpyn, odota, että se "kypsyy" valkoiseksi, pese kätesi, repäise vaikka yksi arkki vessapaperia puoliksi ja näitä papereita apuvälineenä käyttäen, purista hellävaroen finnin pää niin, että vain mätä sen sisältä pääsee pois. En tiedä oletteko te huomanneet, mutta jos näppyä puristaessa sieltä alkaa tulla myös verta, tulee näpystä vain entistä punaisempi ja helpommin huomattava. Joten koeta puristaa ulos todellakin vain se vaalea mätä. Tämän jälkeen puhdista näppy ja pese kätesi, ettet vahingossakaan levitä bakteereja muualle kasvoillesi!




Lähteet:


13.3.2014

I SEE FIRE

Huikee cover Ed Sheeranin biisistä! En saa tästä tarpeekseni, kuuntelen kokoajan vaan repeatilla. Nyt jo viides päivä menossa. :D Kuunnelkaa ihmeessä!

12.3.2014

GLAMOROUS

Otsikko ei sinänsä liity tässä postauksessa muuhun, kuin vähän glamourimpaan silmämeikkiin. Pää flunssasta tukossa ja yskäkohtausten kimpussa ei nimittäin kovin "glam"-fiilis ole tässä viime päivinä ollut. Ehkä olis jo aika mennä lääkärin juttusille, mutta jos nyt vielä koittaisin viikon hoidella tätä yksin... 


Käyttämäni tuotteet

Luomilla:
Maybelline Eye Studio Mono / 01 Snow White
IsaDora Eye Shadow Quartet / 47 Heavy Metal (kaksi mattaista ruskeaa nappia)

Muut:
H&M dipliner / black
Maybelline Colossal Volum' Waterproof / black
Max Factor Liquid Effect Pencil / Silver Spark
IsaDora Inliner Kajal / 56 Blonde

Kirjoittelen tätä postausta keittiön pöydän ääressä Sweet Surprisen irtokarkkipussi sylissä ja nautin. Tänään oli kyllä muutaman tunnin koulupäivä ja englannin yritysesittely, joka meni, noh, sanoissa hieman jännityksestä sekoillen, mutta muuten on pitkästä aikaa jotenkin tosi kiva fiilis. Raskas pääkään ei tällä kertaa haittaa, ja on tosi energinen olo -jos tätä kaameta flunssaa ei olis, niin lähtisin lenkille! Ajattelin kohta vielä raivata vaatekaapin, sillä J oli eilen mun yllätykseks siivonnut täällä muuten, ja nyt on ihana olla puhtaassa kodissa. :)

Mitä teidän keskiviikkoon kuuluu?