Näytetään tekstit, joissa on tunniste wishlist. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste wishlist. Näytä kaikki tekstit

25.6.2014

TOIVEPOSTAUS: WHAT'S IN MY BAG?

Sain aurinkoiselta Emilialta toiveen paljastaa mitä käsilaukussani kulkee mukana päivittäin -kiitos. ♥ Näitä on nähty aika monessakin blogissa, ja seuraavaksi siis kurkistus mun laukkuun! 

Itseasiassa mulla ei ole mitään yhtä ylitse muiden olevaa luottolaukkua, mikä nähtäisiin mun olalla vuodenajasta ja vuodesta toiseen. Sen sijaan mulla on muutama lempparilaukku eri tilanteisiin, joista sitten valikoin mieleiseni tilanteen mukaan. Suosittuja luksuslaukkuja allekirjoittaneelta ei löydy, vaikka toki jokin hieno yksilö olisikin ihan kiva omistaa (materialismionnellisuus, what?). Tällä hetkellä suurimmassa käytössä on tuo kopio Longchampista (se nimenomainen aito laukku kun edelleen on toivelistalla) -se on oikeastaan sellainen arkilaukku, jota siis käytän eniten. Viime syksynä ostamani Hennesin musta shopper-laukku toimi kauan koululaukkunani, ja sitä raahasin mukanani usein myös kaupungille, sillä tykkäsin sen tilavuudesta; jos "eksyi" shoppailemaan, niin sinne sai sullottua muutaman ostoskassin niin, ettei niitä tarvinnut kanniskella käsissä. Tuo laukku on kuitenkin nyt jäänyt oikeastaan vallan käyttämättä, sillä pienempi laukku on vaan jotenkin näppärämpi ja kevyempi kevät- ja kesäaikaan. Vuodenajasta riippuen, jos lähden viihteelle tai ihan vaan kaupungille syömään tms., niin laukuksi valikoituu joku pieni ja näpsäkkä yksilö. Muutama kiva kirjekuorilaukku pääsee silloin tällöin käyttön, mutta useimmin suosin tuollaista hihnallista crossbody-mallia, silloin kun saa kädet kätevästi vapaiksi ja mahdollisista juomistakin on helpompi huolehtia. ;)


Yleensä näissä postauksissa on esitelty vain se yhden lempparilaukun sisältö, mutta kun mulla tosiaan se laukku vaihtelee tilanteen mukaan, niin päätin nyt esitellä mun tämän hetkisen eniten käyttämäni arkilaukun sisällön, sekä sen, mitä otan mukaan pienempään laukkuun ulos lähtiessä.


Mitään kovin ihmeellistä en päivittäin mukanani kanna, kuten ylläoleva kuva osoittaa. Laukusta löytyy aina lähes poikkeuksetta sateenvarjo, kalenteri ja kynä, avaimet (myös töihin), vesipullo, puhelin, joka unohtui kuvasta sekä keltainen nahkalompakko, joka pitää sisällään pinon kortteja, kuitteja, muutaman kolikon ja satunnaisesti myös paperirahaa. Lompakko on parin vuoden takainen Italian tuliainen äidiltäni ja ikä alkaakin hieman näkyä jo sen pinnassa. Keltainen väri myöskään oikein enää iske silmään, ja siksi haluaisinkin ostaa itselleni uuden yksilön. Lompakko on sellainen asia, mihin olisin oikeasti valmis panostamaan, sillä edulliset yksilöt eivät vaan jostain kumman syystä yksinkertaisesti kestä mun käytössä hajoamatta käsiin! Haaveissa olisikin Michael Korsin ruskea Jet Set Travel LG Gusset Carryall -nahkalompakko tai Ted Bakerin Colour Block Matinee -yksilö, herkullisen vaaleanpunaisena, of course. (Toki myös Michael Korsin Large Multifunction Logo Phone Case olisi kompakti ja käytännöllinen sijoitus!) Satunnaisesti laukun uumenista löytyy myös jotain purkkaa tai pastilleja, särkylääkettä sekä kuvanottohetkellä kassista puuttuvat LDB:n Touch of Sensations puuvillasiemenöljyä ja kirsikankukkauutetta sisältävä hoitava käsivoide ja nenäliinapaketti. Ja näköjään siellä matkaa mukana myös syksyn jäljiltä nahkahanskat! Ehkä ne voisi siirtää hattuhyllylle, sillä vaikka tänä kesänä onkin ollut melko viileitä päiviä, niin eipä noita hanskoja ole tullut tarvittua. ;)


Mukana kulkee tietenkin myös pieni meikkipussi, johon kerään aamuisin muutaman avaintuotteen, jota sinä päivänä naamaani olen sutinut, jotta pieni fiksaus on tilanteen vaatiessa mahdollista. Meikkipussukasta löytyy yleensä myös kampa/harja sekä huulirasva, jotka tuossa edellisessä kuvassa näkyvätkin.



Ulos lähtiessä haluan madollisimman vähän tavaraa mukaan, jotta pikkulaukut eivät tursuilisi ja pullottaisi rumasti, ja jotta koko laukkua ei tarvitsisi tyhjentää löytääkseen etsimänsä. Lompakon jätän suosiolla kotiin, ja pieneen pussukkaan otankin mukaan vain henkkarit ja pankkikortin, sekä tarpeen mukaan esim. opiskelijakortin, plussakortin ja/tai s-etukortin sekä muita etukortteja... -oikeastaan hieman tilanteen mukaan milloin mitäkin, riippuen siitä, olenko lähdössä kahville keskustaan vai tuonne yöelämään. Mukaan sujahtaa myös puuteri, kampa/harja, avaimet, joita niiden ruman avaimenperän takia en tähän kuvaan uudestaan halunnut, huulirasva/-kiilto/-puna ja puhelin. Lisäksi jos laukkuun mahtuu ja jos uskon olevan tarvetta, niin otan mukaan myös aurinkopuuterin. Tätä harvemmin kuitenkaan mukaan otan, sillä en kuitenkaan halua ottaa riskiä, että harkintakyvyn heiketessä sutisin sitä naamaani liikaa ja päätyisin näyttämään Pelle Hermannilta... ;D


Sellaista löytyy mun laukuista.
Millaisia laukkuja te kannatte ja mitä niiden uumenista löytyy? :) 

Jättäkäähän myös kommenttiboksiin linkkiä, jos päätätte myös itse julkaista blogissanne laukkujenne aarteita!

28.4.2014

SUMMER CELEBRATION - THE DRESS COLLECTION

Nyt on taas se aika vuodesta, kun kesäjuhlakutsuja niin rippi-, ylioppilas- ja valmistujaisjuhliin, syntymäpäiville ja häihin alkaa pikkuhiljaa saapua postilaatikkoihin. Kokosin pari kollaasia kahdesta erilaisesta tyylistä kesän juhlavampiin rientoihin -kumpa itselläkin olisi tänä vuonna ollut tiedossa joitakin isompia juhlia, niin olisi hyvällä syyllä saanut shoppaillaa uuden mekon, sen verran ihania nyt kaupoissa olevat yksilöt ovat!


Hempeän kukallinen hame: Gina Tricot. Yhdistä vaikka raikkaan valkoisen ja kauniisti laskeutuvan pitkähihaisen sifonkipaidan kanssa ja asusta vaaleilla tolppakoroilla! // Vaaleanpunainen minimekko röyhelöhihoilla on tytömäisen valinta: Gina Tricot. Yhdistä jykevän statement-kaulakorun kanssa. // Kaunis kreikkalaishenkinen nude maximekko paljettikirjailuilla: Nelly. // Kultaiset ear cuff -korvakorut tuovat hillitympäänkin asuun särmää, kun stailaat hiuksesi nutturalle tai ponnarille: H&M. // Kultainen statement-kaulakoru: Gina Tricot. // Sateenkaaren väreissä kimaltelevat korvakorut ovat edukseen kiinni olevien hiusten parina: Glitter. // Strassikirjailtu valkoinen maximekko ei paljon muita koruja tarvitse: H&M. // Gina Tricotin mekossa on kaunis cut-out -selkä. Saatavina myös kukallisena. // Sininen statement-kaulakoru näyttää ihastuttavan raikkaalta yhdistettynä valkoisen mekon kanssa: Gina Tricot.

Kultainen kaulakoru (vilahti jo edellisessäkin kollaasissa): Gina Tricot. // Mustavalkoinen mekko: Nelly. // Oranssilla käsikorulla (H&M) tuot kivasti väriä muuten väittömään asuun, vaikkapa juuri edelliseen Nellyn yksilöön. // Trooppisessa mekossa on kiinnostava leikkaus yläosassa ja se paljastaa kaistaleen vatsaa: Nelly. // Hillityt, mutta silti näyttävät kultaiset lehtikorvakorut sopivat hyvin asustamaan värikästä asua: H&M. // Leijona-korvakorut (Gina Tricot) sopivat kaveriksi vaikka tälle mustavalkoiselle, yksiolkaimiselle sifonkimekolle: H&M // Kultaiset käsikorut: H&M. // Carrie Bradshaw -henkinen kukkamekko: Nelly. 

Kumman tyylit itse valitsisit tänä kesänä? 

26.4.2014

BEAUTY 911: BRIGHT EYELINER

Kirkas, värikäs, nestemäinen eyliner. MISTÄ NIITÄ LÖYTÄÄ?! Jos joku jossain tietää (mielellään kuitenkin Suomen sisällä), niin kertokaaa! Dipliner, tussi tai ohut sivellintyylinen, sillä ei ole enää väliä. Pääasia, että väri on kirkas ja pigmenttinen. Kaikkein mieluiten keltainen, mutta toki muutkin värit käyvät.

Miksi nyt yhtäkkiä vouhotan keltaisesta eyelinerista? No koska oon jo kauan, ihan siitä asti kun löysin seuraavan kuvan Beatissa-blogista, etsinyt (edullista) keltaista rajausväriä.


Niin mageet!! Mutta kuten kuvasta näkyy, keltainen rajaus on tehty luomivärillä, ja vieläpä sellaisella L'Oréalin tuotteella, mitä ei enää ole heidän tuotevalikoimissaan. Pakko kyllä myöntää, että muutamia kirkkaan keltaisia luomivärejä on tullut hypisteltyä, silloin kun niitä vihdoin on jostain kivien ja kantojen alta löytänyt, mutta koska tiedän, etten keltaista luomiväriä tulisi muuten käyttämään, niin on tuntunut vähän turhalta panostaa kokonaiseen palettiin... Siispä etsinnät/haaveet keltaisesta eyelinerista olin jo melkolailla haudannut, kunnes taas satuin törmäämän samankaltaiseen silmämeikkiin, ja siitä tuli taas oikein kunnon päähänpinttymä! Voi kuinka helppoo olisi, kun ei innostuisi niin hirveästi kaikesta tämmöisestä... :p


Mun ihan lemppari YouTuben beautybloggeri ja useiden meikki-inspiraatioiden lähde Shannon (shaaanxo) on nimittäin tehnyt tutorialin omasta yeallow cat eye -versiostaan. Muutenhan tämän idea on samanlainen kun Beat-Tiinan tekemässä meikissä ylempänä, mutta vain ilman tuota mustaa rajausta ripsien tyvessä. Bongasin tämän itseasiassa Shannonin eräästä vlog-videosta, en nyt enää kyllä muista mikä oli kyseessä, mutta oli tähän nyt pakko etsiä vielä se tutorial, jossa meikki näkyisi kunnolla. (kuvat siis screenshotteja tästä videosta). 

Okei, silmät kiinni tuo pelkkä keltainen rajaus näyttää vähän hassulta ja kaipaa ehkäpä juuri tuota mustaa rajausta kaverikseen, mutta jotenkin tykkään kuitenkin siitä, miltä pelkkä keltainen näyttää silmät avoinna.

Ja vaikka keltainen onkin tällähetkellä se mun suosikkiväri, niin kyllähän ne muutkin kivoilta näyttävät!

Vai mitä sanotte sinisestä rajauksesta?
1. kuva // 2. kuva // 3. oma kuva viime kesältä

Vihreällä saa kivasti korostettua silmien sinisyyttä ja turkoosi sävy sopii vaikka gaalaan!
1. kuva // 2. Hayden Panettiere viime vuoden Billboard Music Awardseissa (kuvat)

Tai ehkä kirkas pinkki olisi potentiaalinen vaihtoehto muuten niin hankalasti löydettävälle keltaiselle...
1. kuva // 2. kuva // 3. NUDE-blogin Erika testaili pari vuotta sitten
GinaTricotin pinkkiä rajausta (kuvat) // 4. kuva

 Noh, ehkä mä jätän tän asian vielä hautumaan... Mutta jos joku vaan tietää mistä saa pigmenttisiä ja nestemäisiä, värillisiä eyelinereita, niin vinkatkaa! :)

29.3.2014

PEEK TO MY WEEK

Tässä mä katselen puolella silmällä ekaa jaksoani Dance USA:sta (en tiennyt, että se on taas käynnissä!?), jota jokunen 3-4 vuotta sitten seurasin ihan innolla (koska kaikki koreografiat on vaan niin hienoja ja olis upeeta osata itsekin liikkua niin kuin monet kisaajat!) ja päädyin postaamaan tänne kuvapostausta oman kuluneen viikkoni varrelta. Itseasiassa melko suureksi yllätykseksi ei puhelimen uumeniin ollutkaan tallentunut kovinkaan montaa kuvaa! Joten siitä syystä siis vaihteeksi tällainen lyhyempi päivitys. :) 

1. Tää kuva on itseasiassa viime sunnuntailta, mutta lasketaan sekin nyt tähän viikkoon. ;) Eli nopeaa suttunutturaa ja uuden meikin kuvaamista blogiin. (postaukseen pääset tästä.)

2. Violettiin meikkiin ihastuminen. Esimerkkinä Rihanna ja syvä, tumma mutta kirkas violetti silmämeikki.

3. Terveellistä töissä. ;) Nutrilett-patukkaa ja ihan parasta tomaatti-vuohenjuustokeittoa!

4. Nautical style of the day. Keskiviikkona oltiin merellisissä fiiliksissä uudessa ankkuripaidassa, sinisessä silmämeikissä ja punahuulissa.

1. Värikästä kevät- ja kesäinspiraatiota silmämeikkiin The Beauty Departmentin Instagram-sivuilta. (koko postaus esillä TBD:n blogissa)

2. AAH, uusi rakkaus! BikBokin harmaa, This Is My OOTD -swetari on pakko saada! Myymälästä ei tosin vielä löytynyt, joten täytyykin käydä ahkeraan bongailemassa sitä.. ;)

3. Perjantaina oli ihana kevätsää! Lähdössä I:n luo väsäämään kouluhommia. But first, let me take a selfie!

4. Minilipastojen tsekkailua Ikean sivuilta. Olisi taas tarvetta järjestellä näitä koko ajan lisääntyviä meikkivarastoja... :')

Huomenaamuusta piti mennä J:n, I:n ja C:n kanssa Blankon brunsille, mutta siarastapauksen takia I joutui töihin tuuraajaksi, joten sunnuntai vietelläänkin sitten J:n kanssa kaksin. :) Koitetaan keksiä jotain kivaa. 

Millaista viikonloppua siellä suunnalla vietellään? :)

7.3.2014

WISHLIST: THE NEW KEY TRENDS FOR SPRING/SUMMER 2014

Kirjoittelin muutama päivä sitten jo kotiuttamistani kevätuutuuksista, mutta kevään ja kesän toivelistalta löytyy myös monia muita ihanuuksia! 



Suloinen peplum-toppi pitsiyksityiskohdilla olisi täydellinen illanistujaisiin, kauniilla statement-kaulakorulla voisi helposti täydentää asun kuin asun ja nyt hitiksi nousseella A-linjaisella ja midi-mittaisella hameella saisi kivasti luotua Carriemaista tyttömäisyyttä. 50-luvun hulmuavasta hameesta saa stailattua arkisemman yhdistämällä sen kanssa esimerkiksi rennon t-paidan, matalat bootsit ja yksinkertaisen laukun (kuvalinkki). Office-tyylinen kynähame ei ole liian hienostunut kun se ulottuu hieman polven yläpuolelle, romanttinen, kukallinen korseletti-toppi sekä suoralinjainen bleiseri olisivat omiaan revittyjen farkkushortsien tai löysien boyfriend-farkkujen kanssa. Maxihame pitkällä sivuhalkiolla ja vetoketjuyksityiskohdalla toisi asuun särmää ja kirkkaan värinen toppi löytäisi ainakin omasta kaapistani kaverikseen revittyä ja kulutettua denimiä. Asusteilla saakin sitten luotua muuten arkiseen tyyliin nopeasti tyylikkyyttä.

24.1.2014

KEVÄÄN 2014 HAAVEITA

Näihin aikoihin monet jo suuntaavat katseitaan kohti kevättä ja kesää, ja varmasti osa on tehnyt haavelistoja omien tavoitteiden ja myös materian osilta. Itsekin tässä nettikauppoja selanneena innostuin tekemään listaa kevään ja kesän toiveista (realistisista ja niistä pelkistä unelmista)

Värimaailma, joka tällä hetkellä tuntuu iskevän, näyttäisi kollaasien perusteella olevan melko vaalea, muutamilla värikkäillä yksityiskohdilla maustettuna. Tyyliltään rennot, mutta klassiset vaatteet ja asusteet ovat myös erittäin houkuttavia.

swetari - BikBok / teepparit - BikBok / kuviolliset housut - BikBok / pitkä neuletakki taskuilla - BikBok / revityt farkut - Gina Tricot / raitaneule - Gina Tricot / kevytuntuvatakki - H&M / trenssi - Pepe Jeans / kauluspaita - Gina Tricot

Olen etsinyt täydellistä, printillä varustettua collegeswetaria jo jonkin aikaa, mutta sitä oikeaa ei vain ole tullut vastaan. Bongasin kuitenkin BikBokista kivan näköisen yksilön, joten tätä löydöstä on ehdottomasti suunnistettava lähipäivinä keskustaan tutkimaan paremmin! Ihan perus t-paidoistakin tuntuu aina olevan pula, mutta jotenkin on hirveän vaikeaa ostaa tavallisia teeppareita, kun sillä samalla rahalla saisi muutakin kivaa.. ;) Nyt voisi kuitenkin olla aika vihdoinkin olla järkevä, ja kaivaa vaatekaapista tilaa valkoiselle, sekä erittäin kivan näköiselle viininpunaiselle t-paidalle. Kuviollisia housuja kaapista jo löytyykin muutama pari, mutta rentoja kuviopöksyjä kaipaan vielä niiden seuraksi -ja tottakai tätä kirjoittaessani muistinkin juuri, että ostinkin Kanarian matkaltani Stradivariuksesta punakukalliset rennot housut! :D No, housujahan ei voi koskaan olla liikaa. ;) BikBokin valkoinen neuletakki olisi täydellinen jopa näin talvella, mutta myös lämmittämään viileinä kesäiltoina. Myös revityt farkut ovat ehdottomasti hankintalistallani kevääksi ja kesäksi -ne yhdistettynä tennareihin ja raikkaaseen neuleeseen (esimerkiksi vieressä olevaan raitaneuleeseen), on takuuvarma combo! Kevytuntuvatakista haaveilen tällä hetkellä rentojen kävelylenkkien takia, ja vaikka kaapista löytyykin jo vaalea, A-linjainen trenssitakki, niin tyköistuvampi malli voisi olla käytännöllisempi. Perus klassinen kauluspaita joillakin kivoilla yksityiskohdilla (raidat, hihansuut...tms) olisi loistava kaveri farkuille ja tennareille! 

säilytyskotelo/laukku puhelimelle ja korteille - Michael Kors / lippis - Gina Tricot / valkoiset, matalat tennarit - Converse / unelmakello - Daniel Wellington

Michael Korsin vaaleaan MK-logolla varustettuun Large Multifunction Logo Phone Caseen mahtuu sekä puhelin, kolme korttia ja vaikka muutama seteli -täydellinen paketti, jos ei ole tarvetta kantaa mukana kokonaista laukkua! Lippiksiä ei mun päässä ole nähty varmaan sitten ala-asteen, koska mun mielestä ne vain ei sovi mulle, mutta jotenkin tämä trendissä oleva urheilumuoti on ujuttautunut mun mieleen jo siinä määrin, että harkitsen oikeasti ihan vakavissani lippiksen ostoa!? Aidot Converset täydentää ja sopii melkeimpä tyylin kuin tyyliin ja ovat siten koko hintansa arvoiset. Ja viimeisenä yksi suurimmista haaveistani, Daniel Wellingtonin Classic St. Andrews Lady -nahkakello ruskealla hihnalla ja ruusukultaisilla yksityiskohdilla!

Huh, kertyipäs niitä materiahaaveita melkoisesti! Toki niitä "oikeita" haaveita löytyy myös, mm. mielekkäiden kouluprojektien ja harjoittelupaikkojen löytäminen, sekä onnistuneen opinnäytetyön luominen kuuluvat näihin arkisiin haaveisiin. :) Mistä te unelmoitte?