14.10.2015

TUTORIAL: WICKED WITCH (HALLOWEEN)


Sain ihan mahtavaa palautetta teiltä tähän alkuviikosta julkaistuun halloween-meikkiin, kiitos! Mä päräytänkin tässä nyt viikon lopetukseksi tutorialin tuohon lookkiin, niin halukkaat pääsee jo hyvissä ajoin harjoittelemaan vastaavaa meikkiä ennen varsinaista halloween-päivää! :) Ja lopetukseksi tosiaan jo tässä vaiheessa viikkoa, sillä mun loppuviikko on todella kiireinen enkä tiedä ehdinkö teille mitään uutta postausta nyt tässä enää ennen ensi viikkoa tekemään... Lisäkuvia valmiista lookista pääsee kurkkailemaan TÄSTÄ!


POHJA:



Ihan ensimmäiseksi peitin pahimmat näppylät ja punoituksen leuasta, jonka jälkeen pohjustin kasvot kiiltoa ehkäisevällä Lumenen pohjustajalla ja levitin mun kaikista valkoisimman meikkivoiteen koko kasvoille. Nyt saa siis todellakin olla kalpea kuin lakana ja heivata ne itseruskettavat kaapin perukoille! ;) 

Tein korostukset vaalealla peitevoiteella kolmiomaisesti silmien alle, nenän varteen, leukaan ja ylähuulen ylle. Lopuksi puuteroin kasvot vaalealla puuterilla.


Varjostukset saa olla hurjat! Ensimmäisessä kuvassa näkyy juuri levitetyt varjostukset, jälkimmäisessä niitä on hieman häivytelty ja pehmennetty.

Poskiluita muotoilin hieman eri tavalla mitä normaalisti, enkä aivan seurannut luonnollista poskiluun muotoa. Mallia muodossa voi ottaa vaikkapa tästä kuvasta - tosin itse säilytin muodon kuitenkin hieman hillitympänä ja naisellisempana. Varjostin vahvasti myös nenän sivuja (ja tyhmänä tein tuon "button nose" efektin nenänpäähän... eli näin jälkeenpäin katsoen, olisin itse henkilökohtaisesti jättänyt tuon poikittaisen varjostuksen pois nenänpäästä). Leukaperät saivat lisää kovuutta ja ohimot kuoppamaista efektiä runsaasta varjostuksesta. Varjostin myös ylähuulen yllä olevaa kuoppaa, sekä alahuulen alaosaa (näin alahuulen saa huijattua pulleammaksi!).

Ja arvaattekos, ei tähän mitään Anastasian lähes sadan euron varsjostuspaletteja tarvittu - kaikki hoitui nimittäin halvempaakin halvemmalla Seppälän kulmakarvaväripaletilla! :D Jep! Sipaus tummaa puuteria sekä aurinkopuuteria tuomaan pikkaisen lämpöä ja apuna häivyttelyyn, mutta pääasiassa kulmakarvaväreillä mentiin. Oisitteko arvannut? ;)


SILMÄT:


Aloitin muotoilemalla ja täyttämällä ensin kulmat. Tähän lookkiin sopii erittäin jyrkästi kaartuvat tummat kulmat, sillä jo pelkästään ne tuovat muodollaan ilmeeseen jotain ilkeää. Joten jos mahdollista, korosta meikillä kulmien kaarta ja tuo etuosaa jyrkemmin alaspäin. 

Nenänvarren korostukset olin jo aiemmin tehnyt vahvana, ulottuen voimakkaasti kulmakarvoihin asti. Nyt kun kulmat on valmiit, on tummalla luomivärillä helppo jatkaa tuota nenänvarren varjostusta jopa kulmakarvojen alkuun asti kiinni! Vein tumman luomivärin kaarevasti hieman oman luomivakoni yläpuoleta, ja kaarroin sen pehmeän siipimäisesti ulkonurkkaa kohden. Häivyttelin itseasiassa aivan puhtaalla siveltimellä, jolloin häivytyksen sai pehmeäksi, eikä kulmaluuta peittänyt mikään muu varsinainen häivytyssävy. Kulmaluulle tosin lisäsin kyllä vielä vaaleaa mattaista luomiväriä tuomaan hieman lisää kontrastia.

Valkoisella luomivärillä siistin tuota tumman varjostuksen rajaa tarkemmaksi, ja levitin sitä runsaasti myös silmän sisänurkkaan ja siipimäisesti ulkonurkkaan.


Yläluomelle tein suht ohuen kissarajauksen (mun oma eyeliner on jo niin kuiva, että rajauksestakin tuli valitettavasti nyt vähän rösöreunainen...), ja alaluomelle tummalla luomivärillä tuon tuollaisen sisänurkasta alennetun rajauksen. Sisänurkkaa vielä täyttelin paremmin valkoisella luomivärillä, ja yläluomen tummaan varjostukseen lisäsin aavistuksen verran vielä lisää syvyyttä aivan tuon tumman ja valkoisen rajalle (näkyy parhaiten alla olevassa kollaasissa).

Sitten vielä vaalea rajaus alaluomen vesirajalle, ripsiväri ja näyttävät irtoripset, ja meikki olisi valmis! Huuliin valitsin tummaa violettia. Mustahan olisi ollut värinä aika pähee myös, mutta tällaisella burgundylla säilyi lookissa kuitenkin naisellisuus ja sellainen tietty viettelevyys -ja se nyt muutenkin vaan on ehkä käyttökelposempi väri monelle meille, joilta mustaa huulipunaa ei löydy. :D

 Linssit mulla tosiaan on tässä Alensalta yhteistyön merkeissä saadut. Siniset TopVue Color -linssit on näkynyt myös tässä postauksessa neutraalimman ja arkipäiväisemmän meikin kanssa!

Ja nyt ei muuta kun siveltimet heilumaan! ;)


Käytetyt tuotteet / Used Products:

Pohja / Base:

Seppälä The Invisible Cover Concealer -peiteväripaletti, 01 
Lumene Matifying & Pore Minimizing Primer
We Care Icon Matt Wear Long-Lasting Makeup (sävynumero kulunut pois)
L'Oréal Paris True Match Concealer, 1 Ivory
Eila Hellgren Loose Powder *, transparent
Seppälä The Perfect Eyebrow Kit, 01 Wax Brown (vaalein sekä keskitummin sävy)
StarGazer Pressed Powder, Tan
Too Faced Bronzed & Poreless Pore Perfecting Bronzer *

Kulmat / Brows:

Lumene Eyebrow Pencil, 2
Seppälä The Perfect Eyebrow Kit, 01 Wax Brown
Lumene Blueberry Eyebrow Shaping Wax, 2 Grey Brown

Silmät / Eyes:

IsaDora Eye Shadow Quartet, 47 Heavy Metal (tummin nappi)
I Heart Makeup "I Am Naked" palette * (mattainen vaalea kulmaluulla)
Make Up Store Microshadow, Satin
IsaDora Inliner Kajal, 56 Blonde
L'Oréal Paris Volume Million Lashes Waterproof Mascara
Eyelure Lengthening Eyelashes N° 080 
piilolinssit / contacts: alensa.fi *

Huulet / Lips:

IsaDora Perfect Lipliner, 42 Plum
H&M Matte Lipstick, Purple Rain (vanha kosmetiikkalinja)
GinaTricot Lipgloss, 07 Purple Rain

* = Saatu / Gifted

6 kommenttia:

  1. Niceee! Tätähä vois melkeen jopa kokeilla!

    VastaaPoista
  2. vouh, aina vaa ihastelen tätä sun kreisii meikkiä, niin siisti! selkeä ja ytimekäs tuto! sitku mulla iskee joku "en liiku kotoo mihinkään", nii voisin melkee testatakki:D:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihi kiitti! <3 Ja sä niiiiin testaat tätä!! Haluun nähä!! ;D

      Poista
  3. Oooh, upea! Mun on pakko kokeilla tätä huomisiin halloween kekkereihin! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi ihana kuulla!! <3 Kivoja kekkereitä Susanna! ;)

      Poista

♥ Kiitos kommentistasi! / Thank you for your comment!