4.11.2015

NATURAL ASH BLONDE HAIR - PARHAAT HOPEASÄVYTTEET


Mähän olen jo ikusuus sitten puhunut blogissa siitä, miten viileät mummohiukset on mua kiehtonut ja himottanut, mutta miten mun oma hius on kuitenkin niin lämpöistä, että eipä se granny mun päässä varmasti kovinkaan kauaa pysyisi. Näin ollen oon luopunut kampaajalla tehdyistä hopeahiuksista, mutta oompa tuosta elokuusta asti, jolloin viimeksi siis kampaajalla kävin, niin yrittänyt ahkerasti käytellä hopeashampoita pitääkseni hiukset edes hieman viileämpinä ja hiekkaisina. Mutta eh, aika nihkeäähän se on ollut, mut hiukset kun tosiaan on vaan niin keltaiset!

Mutta nyt ne on löytyneet, ihan parhaat hopeahoitotuotteet ja -sävytteet!

Kauneusbloggaajakollegani ovat jo pitkän pitkän aikaa hehkuttaneet Fudgen hopeashampoota, ja heidän suosittelujensa pohjalta päätin vihdoin itsekin hankkia kyseisen shampoon ja hoitoaineen itselleni. Tuotetta on povattu niin tehokkaaksi, että sinertävä tukka on todellakin riskinä, jos sellaista ei halua. Varovaisen ensikokeilun jälkeen ajattelin että menipäs 20€/kpl ihan hukkaan, kun eihän nämä eroa mitenkään mun edellisistä hieman edullisimmasta hopeahoitoaineista. Mutta voi miten väärässä olinkaan! Mitä useammin shampoota käyttelin, ja mitä kauemmin uskalsin sen antaa vaikuttaa, sitä viileämmäksi ja tuhkaisemmaksi mun hiukset ihan oikeasti muuttui! Ystävänikin totesi kerran että wau, on muuten hyvää kamaa kun sun tukka on noin tuhkainen. 

Mutta tämän sävytyksen kanssa kävi vähän samalla tapaa kuin blondaamisenkin kanssa -aina vaan halusin viileämpää ja viileämpää, ja vaikka muiden silmissä se hius näytti jo ihan harmaalta, oli se omaan silmään aivan keltainen. :') Hopeasokeus siis, jos näin voisi sanoa. Mä myös innostuin kokeilemaan, että kuinka grannyn voisin tähän omaan tukkaani edes saada, sillä faktahan on se, että mitä tummempi hius, sitä huonommin se hopeasävytteitä edes ottaa vastaan ja tämä mun tukka kun tosiaan on vain raidoitettu, niin yleisilme ei muutenkaan ole mikään täysblondi. Ostin kerran mielenkiinnosta myös Goldwellin vaahtosäytteen, ja olen sitä käytellyt yhdessä tuon Fudgen hopeashapoon ja -hoitoaineen kanssa, ja oonkin onnistunut nyt saamaan aivan täydellisen tuhkaisen sävyn mun hiuksiin!

// Forever ago I mentioned how I would have wanted the grey granny hair to myself, but because my hair is so warm pigmented it would have been exhausting to keep up, I gave that dream up. However, now I've found THE BEST silver toning products! My beauty blogger colleagues have sworn by the Fudge Silver Shampoo and finally I managed to get one for myself too. At first I wasn't so convinced, but the more I kept using it, the more ashy my hair became! Even my friend complimented of how cool I had managed to tone it!

I got "blinded by the grey" and always wanted it to be more ashy. I also thought to see how ashy I even was able to go, because I do have darker tones in my hair too, and obv they don't neccessarily tone at all. I bought Goldwell's Foam Colorant and have been using it with these Fudge's Silver Shampoo and Conditioner and finally I've managed to get the perfect ashy tone to my hair!


Valotuksethan näissä vanhemmissa kuvissa on lämpimämmät, ja rusketustakin on kesän jäljiltä vielä jäljellä. Mutta selkeästi hiuksetkin ovat kultaisemmat. Koska mun hiuksia ei myöskään ole vaalennettu tummasta muulla keinolla kuin raidoittamalla, niin lämmin ruskea puski hyvin myös tuolta raitojenkin välistä läpi ja mielestäni vaikutti myös siihen, miten viileään yleisilmeeseen mun aiemmilla hopeashampoilla oli mahdollisuus päästä.

// The tones in these older after-photos are much warmer and I still have some tan left from the summer, but clearly the hair is more golden. Because I only have blonde highlights, the warm, darker brown shows clearly through them and I also feel that effected on how ashy tones I was able to get with my previous silver shampoos.


Ja tässä olisi lopputulos! Ah, niin tykkään! Toki näissä kuvissa kameran asetukset oli melko kirkkaana, mutta itse värisävyt vastaavat todella hyvin todellisuutta. Tämä harmaus on tulosta siis monen, arviolta noin 3-4 sävytyskerran jälkeen -viimeisin sävytys tehty kuvauspäivänä. Kyllähän tuolta raitojen välistä puskee edelleen sitä lämpimämpää hiusta, joka tummuutensa takia ei ole ottanut sävytteistä itseensä, mutta musta se ei ole lainkaan paha -tuo vaan sellaista luonnollista hiekkautta hiuksiin.

 No, miten tähän sävyyn tarkalleen ottaen sitten päästiin? Annoin Fudgen paljon kehutun hopeashampoon vaikuttaa suihkussa noin 3 biisin verran (en jaksa koskaan kytätä kelloa, mutta n.3-4 biisin kuuntelu vastaa juuri sopivaa aikaa, minkä itse jaksaa odotella ja joka on mainio myös shampoon vaikutusajaksi), jonka jälkeen levitin hiuksiin vielä hetkeksi Fudgen hopeahoitoaineen. Suihkun jälkeen levitin pyyhekuiviin hiuksiin Goldwellin Soft Color -sävyttävää vaahtoa sävyssä 10BS Beige Silver. Parhaimman ja perusteellisimman tuloksen saa, kun jakaa hiukset pienempiin osioihin ja levittää vaahdon osio kerrallaan. Ja tätä vaahtoa en siis pese ohjeiden mukaisesti pois! Tällä tavalla sävytyksestä saa kaiken tehon irti. Vaahto ei jätä hiuksiin mitenkään likaista tunnetta, joten sen pesun voi siis ihan hyvin skipata. :) Sitten vaan hiukset kuivaks, jotta näkee lopullisen sävyn ja ei kun muotoilemaan! Tosiaan ihan yhdellä kertaa en näin tuhkaiseen sävyyn päässyt, vaan tässä on pohjalla muutamat sävyttelykerrat, mutta vaaleammalla hiuksella halutun lopputuloksen saa taatusti vähemmällä vaivalla.

// And here's the result! Ah, I love it! Sure the settings on my camera were quite bright, but the colors show just how they are in real life. This ashiness is a result of many, supposingly 3-4 toning times -the last one was at the same morning. There are still some warmer tones peeking through because they're too dark to take the toners in, but I don't think it looks too bad -only gives more natural and sandy tones to the hair.

 And how did I reached all this? I let the Fudge Silver Shampoo sit in my hair for about as long as 3 songs (= somewhat 10 minutes) and after rinsing lathered Fudge Silver Conditioner and let it be for few minutes. After shower I applied Goldwell Soft Color Foam Colorant (shade 10BS Beige Silver) to towel dry hair. The best and most even result you get if you first divide your hair into smaller sections and then apply the foam one section at a time. And I don't rinse this foam off! This way you get the most of the toning. The foam doesn't leave any nasty feeling to your hair, so it's completely okay to skip it's rinsing. :)



Mitäs te tykkäätte? Saas vaan nähdä kuinka hyvin tämä viileys mun lämpöä puskevassa tukassa pysyy, ja kuinka ahkeraan tuota sävytystä täytyy pitää yllä.

14 kommenttia:

  1. Ihan täydellisen sävyiset hiukset ♥ Sopii niin hyvin sun silmiin vau!!

    VastaaPoista
  2. Tosi kivan näkönen :)

    VastaaPoista
  3. Siis kerrassaan aivan ihanat hiukset ♥ Sopii sulle älyttömän hyvin :)

    VastaaPoista
  4. vau ! kyllä huomaa eron!! täytyy siis olla tehokasta hopeashampoota! täytyy suositella londeille tutuille<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä tehokasta, suosittele ihmeessä!! Tuoksuuki hyvältä! :)

      Poista
  5. Sinä kaunotar! Upeat on hiukset <3

    VastaaPoista
  6. Oo, oli ihan pakko tulla kommentoimaan tuota ensimmäisen kuvan meikkiä. Aivan ihana! Ja nätit hiukset :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi Sina, ihana! Tuosta meikistä on tulossa ens viikolla oma postauksensa! :) Kiitos <3

      Poista
  7. Tosi kauniit ja ammattimaiset kuvat sinulla! ensi kertaa luen ja tykästyin kovin!!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon!! :) Ihana kuulla, kiva että tykkäät <3

      Poista

♥ Kiitos kommentistasi! / Thank you for your comment!