30.10.2015

NEW SKINCARE FAVOURITES


Olen viime aikoina panostanut enemmän uusiin ihonhoitotuotteisiin, ja hyvien kokemusten perusteella halusinkin tulla niistä teille nyt kirjoittelemaan! Oma kasvojen ihoni on rasvoittuva sekaiho, epäpuhtauksia silloin tällöin ja talvisin myös pintakuivuutta havaittavissa, joten nämä tuotteet on valittu tällaisen ihon tarpeille.

Ihan uutena ihastuksena on löytynyt luonnonkosmetiikkamerkki Mádara, ja voisin itseasiassa haalia merkin tuotteitta läjäpäin kaappiini! Tuon koivu & merilevä -kasvosaippuan ostin Stockmannin Hulluilta Päiviltä (klik) puhtaasti heräteostoksena erittäin houkuttelevan tuoteselosteen innostamana. Olin ajatellut saippuan päivittäiseen käyttöön aamuihin, mutta tuote on kuitenkin sen verran pesevä, etten ole aivan joka päivä sitä arvannut käytellä. Iho jää tämän jäljiltä ihanan raikkaaksi ja todellakin puhtaan tuntuiseksi! Kosteusvoide on ainakin tähän vuodenaikaan miltei pakollinen, sillä muuten ihoa alkaa hieman kiristelemään. Sain aiemmin kommenttia eräältä lukijalta, kuinka saippuan tuoksu ei hänen mielestään ole miellyttävä, vaikka muuten hyvä tuote onkin kyseessä. Mun omaan nenään tämä ei kuitenkaan tuoksu pahalta, vaan juurikin niin luonnonmukaiselta, kuin mitä nimessäkin olevat koivu ja levä voivat antaa ymmärtää. :) Hintaa saippualla on Sokoksella noin 9€, mutta huomasimpas, että Biodellyn nettikaupassa (klik) hinnat ovat hieman edullisemmat; 7,50€. Näitä on saatavilla myös kolmessa muussa eri vaihtoehdossa -ehdottomasti kokeilemisen arvoinen tuote!

Ultra Purifying Detox Mud Mask tarttui mukaani, kun Sokoksella vietin hyvän tovin Mádaran hyllykköä ja tuotteita tutkaillen. Mä kaipailinkin jotain syväpuhdistavaa naamiota, sillä vanhan Avonin naamion loputtua, perus putsareiden lisäksi käytössä on ollut vain Neutrogenan Spot Stress Control Daily Scrub -kuorinta. Pohdiskelin hieman tämän Detox-naamion sekä Brightening Peel -kirkastavan kuorintanaamion välillä, mutta loppujen lopuksi koin tämän olevan parempi vastaus omiin tämänhetkisiin tarpeisiini:  "Tukkeutuneelle, rasvoittuvalle, epäpuhtaalle iholle tarkoitettu naamio syväpuhdistaa, supistaa ja pienentää ihohuokosia, siloittaa ja hoitaa ihoa". Pakkauksessa varoitellaan myös väliaikaisesta punoituksesta tai kihelmöinnistä. Voimakkaat ja tehokkaat tuotteet eivät ole mua ennenkään kavahduttaneet (esim. Basiron), joten uskalsin tämän antaa olla ihan rauhassa kasvoillani, kuitenkin omaa ihoani kuunnellen. Kihelmöintiä en juurikaan ole havainnut, eikä pois pesun jälkeen mitään sen suurempaa punoitustakaan ole ollut havaittavissa. Iho on puhdistuksen jäljiltä niin pehmeän, kirkkaan ja puhtaan tuntuinen ja näköinen, että tämä kyllä on omasta mielestäni joka sentin arvoinen! Hintaa tuotteella oli 24,90€, mutta Biodellyn nettikaupasta (klik) naamion saa hintaan 23,50€.

Kolmas Mádaran tuote on tuo bloggajalahjana saatu (klik) Daily Defence Sensitive -nokkosvoide, jota olen käytellyt sekä yövoiteena kasvoille, että käsivarsiin ja vartalolle. Voide on kosteuttava, mutta ei kuitenkaan tunnu iholla rasvaiselta. Se imeytyy todella nopeasti, mikä tekee sen käytöstä vieläkin miellyttävämpää, sillä näin pukeutumista ei tarvitse odotella minuuttitolkulla. Hintaa tällä voiteella on Biodellyn nettikaupassa (klik) 16,90€ ja Sokoksella 17,50€.

Viimeisenä uutuutena on apteekista ostettu Lieracin epäpuhtauksia kuivattava tiiviste. Koska Basiron ei jostain syystä enää mun ihollani kovin hyvin tehoa, oli jokin muu täsmäase hankittava kokeiluun. Anti-Blemish Dual-Phase Concentrate on alkuperäisnimeltään aikamoinen sanahirviö, mutta kuten siitä käy ilmi, tuote on siis kaksiosainen. Pullon pohjalla on vaaleanpunertavaa jauhetta, ja sen päällä kirkasta, lähinnä alkoholipitoista nestettä. Tarkoituksena EI ole sekoittaa näitä, vaan dipata vanupuikolla aivan pohjaan asti, jolloin varsinaninen aktiiviaine, vaalenapunainen jauhe, tarttuu vanupuikkoon. Sillä sitten töpötellään finnien päälle ja tadaa! Tuote soveltuu yötävasten, sillä aine kuivuu vaaleaksi, ja tämän funktio on siis kuivattaa finnit nopeasti ja ehkäistä niistä usein jäävien jälkien syntymistä. Missään päivässä-kahdessa jo tulehtuneet/kypsyneet näpyt eivät tietenkään häviä, mutta kyllä tämä niiden parantumista nopeuttaa! Tämä hävittää mukavan nopeasti myös sellaiset pienet, vasta tuloaan tekevät näppylät. Aine on myös pitkäkestoinen, koska annostelu tosiaan tapahtuu vanupuikon avulla. Hintaa tällä oli Yliopiston Apteekissa 18,80€.

Tällaisia uutuuksia ja täsmäaseita siis mun uudistuneesta ihonhoidosta löytyy! Bongasitteko tuttuja tuotteita tai herättikö joku mielenkiinnon? :)

// Sorry, no translation this time. 

29.10.2015

TUTORIAL: DOLL MAKEUP (HALLOWEEN)


Tästä nukkelookista, jonka toki aika nopeasti kyhäsin, on mun omaksi yllätyksekseni noussut yksi mun suosikki näiden teemameikkien osilta. Joku tässä vaan viehättää! Lisäkuvia meikistä pääset kurkkailemaan tästä postauksesta, nyt kuitenkin sen lupaamani tutorialin pariin. Tein nuo tekstit nyt poikkeuksellisesti vähän eri tavalla kuin yleensä, jotenkin ehkä kuvat kertovat vaiheet paremmin, kuin kovin pitkät ohjeistustekstit..


1.
• Kasvojen pohjustus
• Meikkivoide
• Vaalea peiteaine:
silmien alle
nenän varteen
ylähuulen ylle
poskiluiden alapuolelle
• Kevyt puuterointi

2. 
• Kulmakarvat
• Varjostukset:
luomivakoon
ohimoille
nenän sivuille
poskiluiden alapuolelle (kaartuen ylöspäin kohti nenää)
alahuulen sivuista alas leukaan (reunojen häivytys sisäänpäin)
alahuulen alaosa
• Korostus peiteaineella poskivarjostusten yläpuolelle

3.
• Poskipuna
• Pisteet poskille ruskealla luomivärillä ja pienellä siveltimellä

4. 
• Silmät - tarkempi ohjeistus alla
• Huulet
(huulimeikin vaihe unohtui kuvata tarkemmin, mutta ainoastaan huulten keskiosa maalataan punaisella huulipunalla, jotta saadaan nukkemainen ruususuu)


a. Yläluomi:
Rajataan luomivako tummalla luomivärillä, ja levitetään valkoista koko liikkuvalle luomelle. Tehdään myös paksu kissarajaus.

b. Alaluomi:
Alaripsien alapuoli rajataan valkoisella kajalilla ja levitetään päälle kiinnitykseksi valkoista luomiväriä. Alaraja muotoillaan tummalla luomivärillä. Tämä efekti suurentaa silmiä.

c. Viimeistely:
Lopuksi taivutetaan ripset, lisätään ripsiväri ja tekoripset yläripsille tuomaan näyttävyyttä. Silmän vesiraja rajataan valkoisella kajalilla. Tummaan alarajaan kiinnitetään joko yksittäisiä ripsitupsuja tai ripsinauha "väärinpäin" esittämään nuken alaripsiä. Liimana kannattaa käyttää läpinäkyväksi kuivuvaa vaihtoehtoa!

+ Värillisillä piilolinsseillä ilmeeseen saa halutessaan lisää nukkemaisuutta. Nämä linssit saatu alensa.fi:stä, täältä (klik).



Käytetyt tuotteet / Used products:

Pohja / Base:

Lumene Matifying & Pore Minimizing Primer
Clarins Teint Haute Tenue Everlasting Foundation*, 105 Nude
Rimmel Lasting Finish Concealer, 010 Porcelain
Eila Hellgren Loose Powder *, transparent
StarGazer Pressed Powder, Tan
Seppälä The Perfect Eyebrow Kit, 01 Wax Brown
Lumene Touch Of Radiance Blush, 10 Radiant Blush/Kuulaus

Kulmat / Brows:

Lumene Eyebrow Pencil, 2
Seppälä The Perfect Eyebrow Kit, 01 Wax Brown
Lumene Blueberry Eyebrow Shaping Wax, 2 Grey Brown

Silmät / Eyes:

StarGazer Pressed Powder, Tan
IsaDora Eye Shadow Quartet, 47 Heavy Metal
Make Up Store Microshadow, Satin
H&M Eye Liner, Pure White
Seppälä The Stormproof Eyelas Glue
yläripset/lashes: Seppälä Eyelashes, 49663
alaripset/bottom lashes: ??
piilarit/contacts: TopVue Color Plano *, sininen/blue

Huulet / Lips:

We Care Icon Magnetic Lips Smooth Wear Lipliner, 5 True Red
Lancôme L'Absolu Rouge Lipstick *, 132 Caprice

* = Saatu / Gifted

26.10.2015

STEELE GREY GLAM





Siniharmaat silmät ja hopeisen harmaa meikki -niin harmoninen yhdistelmä! Aina ajoittain harmittelen sitä, miten väritön mun silmien väri on, mutta oikeastaan asiahan on aivan päinvastoin; mun silmistä löytyy niin sinistä kuin vihreää, jotka korostuu tiettyjen värien rinnalla, ja sitten niistä löytyy vielä tällaista harmahtavaa sävyä, joka sointuu kauniisti itsensä kaltaisiin harmaisiin luomiväreihin. Tästä postauksesta voit lukaista lisää väreistä ja miten ne korostavat tai tasapainoittavat erivärisiä silmiä.

PS. Eilen mun fiilikset oli kun jossain kisakatsomossa, sillä täällä blogissa tehtiin ihan pikkuista vailla uusi ennätys: tuhannen päiväkävijän raja nimittäin melkein meni rikki! Huhhu. Ihan mieletön tunne kun näki kävijälukujen vaan nousevan ja nousevan! Lopullinen luku oli 941, joten ei kauas tonnista jääty! Lämpimästi tervetuloa myös uusille lukijoille, joita tänne on viime aikoina liittynyt mukaan seurailemaan! :)

// Blue-grey eyes and grey makeup -so harmonic! Sometimes I'm bummed that my eyes are so colourless, when actually it's quite opposite: I have blue and green tones that pop out with certain colors, and I also have grey which goes lovely with similar grey-toned eyeshadows. From this post (klick) you can read more about colors and how they either enhance or balance your own eye color.

PS. Yesterday almost was a historical day for my blog; I had 941 visitors! Crazy. Nearly a thousand! Also, warm welcomes to all the new readers. :) 


25.10.2015

HALLOWEEN - DOLL MAKEUP







Jos mun aiemmin postaama Wicked Witch -noitameikki (klik) ei jostain syystä kolahtanut, niin tässäpä olisi nyt vielä toinen idea halloween-lookiksi: NUKKE! Tämä melko suloinenkin look syntyy erittäin helposti, joten mitään erikoisuuksia tai vaikeita kikkakolmosia ei tähän meikkiin tarvita. Tutorialia olisikin tulossa ensi viikolla! Pientä viilausta tässä toki olisi -tuo yksi alaripsikin kun asettui vähän miten sattuu. Mutta tämä nyt olikin lähinnä tällainen nopea kokeilu, joten pikku virheet vielä sallittakoot.. ;)

Mitäs te pidätte nukkelookista? 

// If my earlier halloween look 'Wicked Witch' wasn't exactly your cup of tea, here's another idea: A DOLL! This adorable look is very easy to create, so no need to worry if you feel you're not mastering quite all the hardcore makeup tricks. Tutorial to this is coming up next week! 

24.10.2015

DAYTIME GLITTER





Glitteriä arkimeikkiin, miksi ei?! Etenkin, jos meikin pitää muuten pehmeänä ja neutraalina, niin pieni kimmellys ei todellakaan ole liian överi. Tällä lookilla voi hyvin alkaa odottelemaan jo joulun juhlakauden glittereitä. ;) Mitäs te sanotte, toimiiko glitter arjessa vai ei? 

Niin, ja voisiko joka päivä olla näin hyvä kulmakarvapäivä?? En halua pestä kulmameikkejä illalla ollenkaan, haha!

// Daytime glitter, why not?! Especially if you keep the overall look soft and neutral, little glitter is not too over the top. Hellooo up coming Christmas and glittery makeups! ;) Oh, by the way, why can't I always have this good eyebrow days?? Don't wanna wash my brows off tonight, haha!

***

Käytetyt tuotteet / Used products:

Pohja / Base:

Lumene Matifying & Pore Minimizing Primer
Vichy Dermablend Fluid Corrective Foundation 16 HR *, 25 Nude
Rimmel Lasting Finish Concealer, 010 Porcelain
Eila Hellgren Loose Powder *, transparent
We Care Icon Natural Wear Face Powder Soft Focus, 4 Natural Beige
StarGazer Pressed Powder, Tan
I Heart Makeup Blushing Hearts Triple Baked Blusher *

Kulmat / Brows:

Lumene Eyebrow Pencil, 2
Seppälä The Perfect Eyebrow Kit, 01 Wax Brown
Lumene Blueberry Eyebrow Shaping Wax, 2 Grey Brown

Silmät / Eyes:

Too Faced Bronzed & Poreless Pore Perfecting Bronzer *
Maybelline Eye Studio Duo, 106 Pink & Mauve (violetti)
IsaDora Eye Shadow Palette, 64 Magic Mauves (vaalea shimmer)
IsaDora Eye Shadow Quartet, 51 Cappuchino 
Viva La Diva Crystal Eyeliner, 23 Diamond
StarGazer Glitter Fix Gel
StarGazer Glitter Shaker, Silver
L'Oréal Paris Volume Million Lashes Waterproof Mascara
lashes: Depend Cosmetic, 4777

Huulet / Lips:

L'Oréal Paris Contour Parfait Lipliner, 657 Rosewood
MAC, Angel

* = Saatu / Gifted 

21.10.2015

GREY VIOLET







Harmaan eri sävyt ja vivahteet on saaneet mut ihan koukkuun, ja huomaan etsiväni harmaata kynsien lisäksi niin pukeutumiseen, hiuksiin ja nyt myös meikkiin! Harmaan rinnakkaissävyksi sopii niin kivasti violetti, ja halusinkin perus harmaan ja hopeisen sijaan käyttää violettia tämän meikin päävärinä. 

Alaluomella toimii selkeä violetti tuomaan kasvoille väriä, mutta liikkuvalla luomella onkin sellainen sävy, jota en koskaan osaa nimetä! Luomivärinapissakaan kun ei lue muuta kuin sävyn numero.. Mutta tuollainen jännä, rusahtavanvioletti sävy! Osaako joku teistä heittää tälle sävylle nimeä?! :D Huulille loin yläluomeen matchaavan värin, ja särmikkyyttä tuo mustat rajaukset ja irtoripset. Aluksi tää lookki tuntui vähän vieraalta, mutta mitä enemmän tässä on näitä kuvia sekä peiliin tullut katsottua, niin tykkään tästä vaan enemmän ja enemmän. Mitä te tykkäätte? 

// Different hues of grey have gotten me hooked, and I've noticed I'm trying to have it on my nails, in my hair and clothes and now also in my makeup! Violet pairs up so nicely with grey, that I wanted to use that as my main color instead of grey and silver. On bottom lashline there's a vibrant violet, but the shade I have on my lid I always fail to name! Brownish purple, could you say so? Anyways, I matched my lips to it and brought more intensity with black liners and some falsies. So nice, autumny look!

***

Käytetyt tuotteet / Used products:

Pohja / Base:

Lumene Matifying & Pore Minimizing Primer
Vichy Dermablend Fluid Corrective Foundation 16 HR *, 25 Nude
Lumene CC Color Corecting Cream, Medium
L'Oréal Paris True Match Concealer, 1 Ivory
Eila Hellgren Loose Powder *, transparent
We Care Icon Natural Wear Face Powder Soft Focus, 4 Natural Beige
StarGazer Pressed Powder, Tan
Too Faced Bronzed & Poreless Pore Perfecting Bronzer *
I Heart Makeup Blushing Hearts Triple Baked Blusher *

Kulmat / Brows:

Lumene Eyebrow Pencil, 2
Seppälä The Perfect Eyebrow Kit, 01 Wax Brown
Lumene Blueberry Eyebrow Shaping Wax, 2 Grey Brown

Silmät / Eyes:

Lily Lolo Pressed Eye Shadow, Take The Biscuit
LOLA Make Up by Perse Eyeshasow, 011
Too Faced Bronzed & Poreless Pore Perfecting Bronzer *
Make Up Store Microshadow, Satin
Lumene Blueberry Long-Wear Eyeshadow Palette *, 1 Heather Field / Kanervametsikkö 
GinaTricot Beauty Eyeshadow, 78 Rockstar
L'Oréal Paris Color Riche LeKhôl, 114 Breezy Lavander
Rimmel Exaggerate Waterproof Eye Liner, 003 Glossy Black
L'Oréal Paris Contour Khôl, 161 Carbon Black
L'Oréal Paris Volume Million Lashes Waterproof Mascara
Eylure Eyelure Lengthening Eyelashes N° 080 

Huulet / Lips:

IsaDora Perfect Lipliner *, 68 Nude
IsaDora Perfect Moisture Lipstick, 175 Cool Cashmere
+ Viva La Diva Lipstick, Very Violet (viimeisenä kevyesti sormella taputellen)

* = Saatu / Gifted

20.10.2015

BLUE LINER (+ PERFECT NUDE LIPSTICK)






EYELINER - H&M Aqua Liquid Eyeliner (Got The Blues)
LIPSTICK - IsaDora Perfect Moisture Lipstick (Cool Cashmere)
+ NAILS - Essie (Chinchilly)

Rajun halloweenmeikin jälkeen sopiikin palata tällaisen neutraalin ja kevyen lookin kera, eikös? Tässä onkin "esittelyssä" mun kaksi tämän hetken lemppari värikosmetiikkatuotetta; sininen lineri ja IsaDoran nudepuna! 

Oon varmaan tuhannet kerrat täällä blogissa maininnut miten nuo mun raskaammat luomet vaikuttaa siihen, kuinka paksua rajausta yläluomelle kannattaisi tehdä, jotta silmän muoto pysyy imartelevana. Tässä 90-luvun inspiroimassa meikissä (klik) koitin hieman kumota noita "sääntöjä", mutta pakkohan se on myöntää: kun näkyvää tilaa ei liikkuvalla luomella paljoa ole, niin paksut rajaukset hukuttaa luomet ja luo entistä raskaamman vaikutelman. MUTTA! Värikkäät linerit, niiden kanssa tätä ongelmaa harvoin syntyy, sillä luomi ei peity synkkään mustaan, vaan värit tuovat luomelle aivan samaa vaikutelmaa mitä luomivärit. Mä olen aivan rakastunut tähän H&M:n uuden kosmetiikkalinjaston siniseen lineriin, ja oonkin tätä täällä blogissa vilautellut ja hehkuttanut jo aiemmin (mm. täällä ja täällä). Niin kaunis sävy, loistava tarkkuus siveltimessä ja todella hyvä pysyvyys! Täydellinen! Tämän kanssa paksut rajaukset on lähinnä must, jotta väri pääsee kunnolla oikeuksiinsa.

Toinen tämän hetken suosikki on IsaDoran syyskokoelmasta löytyvä Perfect Moisture -huulipuna sävyssä 175 Cool Cashmere. Ihastelin kauan kyseistä punaa Glitz & Glam -blogin Minnan blogissa sekä Instagramissa (klik), kunnes kerran Sokoksella pyöriessä oli pakko kiikuttaa puna itsekin kassalle. Ensikokeilulla tuli kuitenkin pieni pettymys: ei tämä ollutkaan niin näkyvä sävy mun huulilla, vaikka nudea tiesinkin ostavani. Parin testailukerran jälkeen tää on kuitenkin löytänyt paikkansa mun jokapäiväisestä arkimeikistä. Puna tuntuu huulilla ihanan kosteuttavalta, ja koska väriä tulee erittäin maltillisesti, menee tämä ikäänkuin vähän fiinimpänä versiona huulirasvojen sijasta! Ihan huippu nudepuna siis! 

+ Tuo kynsillä näkyvä harmahtava lakka, se on myös yksi tämän hetken lemppareista, vaikka kyseisen lakan oonkin ostanut jo varmaan yli vuosi sitten! Nimittäin Essien Chinchilly. Muiselen, etten tätä ole kovin useasti edes käyttänyt, ja nyt ihmettelenkin että miksen? Täähän on ihan täydellinen sävy!! Etenkin näin syksyllä.

// Here are my top three favourites at the moment: beautiful blue liquid eyeliner from H&M's new Beauty collection, IsaDora's new fall lipstick in the perfect nude shade 'Cool Cashmere', and Essie's gorgeous grey nailpolish 'Chinchilly'. I could wear these three all day every day!!

14.10.2015

TUTORIAL: WICKED WITCH (HALLOWEEN)


Sain ihan mahtavaa palautetta teiltä tähän alkuviikosta julkaistuun halloween-meikkiin, kiitos! Mä päräytänkin tässä nyt viikon lopetukseksi tutorialin tuohon lookkiin, niin halukkaat pääsee jo hyvissä ajoin harjoittelemaan vastaavaa meikkiä ennen varsinaista halloween-päivää! :) Ja lopetukseksi tosiaan jo tässä vaiheessa viikkoa, sillä mun loppuviikko on todella kiireinen enkä tiedä ehdinkö teille mitään uutta postausta nyt tässä enää ennen ensi viikkoa tekemään... Lisäkuvia valmiista lookista pääsee kurkkailemaan TÄSTÄ!


POHJA:



Ihan ensimmäiseksi peitin pahimmat näppylät ja punoituksen leuasta, jonka jälkeen pohjustin kasvot kiiltoa ehkäisevällä Lumenen pohjustajalla ja levitin mun kaikista valkoisimman meikkivoiteen koko kasvoille. Nyt saa siis todellakin olla kalpea kuin lakana ja heivata ne itseruskettavat kaapin perukoille! ;) 

Tein korostukset vaalealla peitevoiteella kolmiomaisesti silmien alle, nenän varteen, leukaan ja ylähuulen ylle. Lopuksi puuteroin kasvot vaalealla puuterilla.


Varjostukset saa olla hurjat! Ensimmäisessä kuvassa näkyy juuri levitetyt varjostukset, jälkimmäisessä niitä on hieman häivytelty ja pehmennetty.

Poskiluita muotoilin hieman eri tavalla mitä normaalisti, enkä aivan seurannut luonnollista poskiluun muotoa. Mallia muodossa voi ottaa vaikkapa tästä kuvasta - tosin itse säilytin muodon kuitenkin hieman hillitympänä ja naisellisempana. Varjostin vahvasti myös nenän sivuja (ja tyhmänä tein tuon "button nose" efektin nenänpäähän... eli näin jälkeenpäin katsoen, olisin itse henkilökohtaisesti jättänyt tuon poikittaisen varjostuksen pois nenänpäästä). Leukaperät saivat lisää kovuutta ja ohimot kuoppamaista efektiä runsaasta varjostuksesta. Varjostin myös ylähuulen yllä olevaa kuoppaa, sekä alahuulen alaosaa (näin alahuulen saa huijattua pulleammaksi!).

Ja arvaattekos, ei tähän mitään Anastasian lähes sadan euron varsjostuspaletteja tarvittu - kaikki hoitui nimittäin halvempaakin halvemmalla Seppälän kulmakarvaväripaletilla! :D Jep! Sipaus tummaa puuteria sekä aurinkopuuteria tuomaan pikkaisen lämpöä ja apuna häivyttelyyn, mutta pääasiassa kulmakarvaväreillä mentiin. Oisitteko arvannut? ;)


SILMÄT:


Aloitin muotoilemalla ja täyttämällä ensin kulmat. Tähän lookkiin sopii erittäin jyrkästi kaartuvat tummat kulmat, sillä jo pelkästään ne tuovat muodollaan ilmeeseen jotain ilkeää. Joten jos mahdollista, korosta meikillä kulmien kaarta ja tuo etuosaa jyrkemmin alaspäin. 

Nenänvarren korostukset olin jo aiemmin tehnyt vahvana, ulottuen voimakkaasti kulmakarvoihin asti. Nyt kun kulmat on valmiit, on tummalla luomivärillä helppo jatkaa tuota nenänvarren varjostusta jopa kulmakarvojen alkuun asti kiinni! Vein tumman luomivärin kaarevasti hieman oman luomivakoni yläpuoleta, ja kaarroin sen pehmeän siipimäisesti ulkonurkkaa kohden. Häivyttelin itseasiassa aivan puhtaalla siveltimellä, jolloin häivytyksen sai pehmeäksi, eikä kulmaluuta peittänyt mikään muu varsinainen häivytyssävy. Kulmaluulle tosin lisäsin kyllä vielä vaaleaa mattaista luomiväriä tuomaan hieman lisää kontrastia.

Valkoisella luomivärillä siistin tuota tumman varjostuksen rajaa tarkemmaksi, ja levitin sitä runsaasti myös silmän sisänurkkaan ja siipimäisesti ulkonurkkaan.


Yläluomelle tein suht ohuen kissarajauksen (mun oma eyeliner on jo niin kuiva, että rajauksestakin tuli valitettavasti nyt vähän rösöreunainen...), ja alaluomelle tummalla luomivärillä tuon tuollaisen sisänurkasta alennetun rajauksen. Sisänurkkaa vielä täyttelin paremmin valkoisella luomivärillä, ja yläluomen tummaan varjostukseen lisäsin aavistuksen verran vielä lisää syvyyttä aivan tuon tumman ja valkoisen rajalle (näkyy parhaiten alla olevassa kollaasissa).

Sitten vielä vaalea rajaus alaluomen vesirajalle, ripsiväri ja näyttävät irtoripset, ja meikki olisi valmis! Huuliin valitsin tummaa violettia. Mustahan olisi ollut värinä aika pähee myös, mutta tällaisella burgundylla säilyi lookissa kuitenkin naisellisuus ja sellainen tietty viettelevyys -ja se nyt muutenkin vaan on ehkä käyttökelposempi väri monelle meille, joilta mustaa huulipunaa ei löydy. :D

 Linssit mulla tosiaan on tässä Alensalta yhteistyön merkeissä saadut. Siniset TopVue Color -linssit on näkynyt myös tässä postauksessa neutraalimman ja arkipäiväisemmän meikin kanssa!

Ja nyt ei muuta kun siveltimet heilumaan! ;)


Käytetyt tuotteet / Used Products:

Pohja / Base:

Seppälä The Invisible Cover Concealer -peiteväripaletti, 01 
Lumene Matifying & Pore Minimizing Primer
We Care Icon Matt Wear Long-Lasting Makeup (sävynumero kulunut pois)
L'Oréal Paris True Match Concealer, 1 Ivory
Eila Hellgren Loose Powder *, transparent
Seppälä The Perfect Eyebrow Kit, 01 Wax Brown (vaalein sekä keskitummin sävy)
StarGazer Pressed Powder, Tan
Too Faced Bronzed & Poreless Pore Perfecting Bronzer *

Kulmat / Brows:

Lumene Eyebrow Pencil, 2
Seppälä The Perfect Eyebrow Kit, 01 Wax Brown
Lumene Blueberry Eyebrow Shaping Wax, 2 Grey Brown

Silmät / Eyes:

IsaDora Eye Shadow Quartet, 47 Heavy Metal (tummin nappi)
I Heart Makeup "I Am Naked" palette * (mattainen vaalea kulmaluulla)
Make Up Store Microshadow, Satin
IsaDora Inliner Kajal, 56 Blonde
L'Oréal Paris Volume Million Lashes Waterproof Mascara
Eyelure Lengthening Eyelashes N° 080 
piilolinssit / contacts: alensa.fi *

Huulet / Lips:

IsaDora Perfect Lipliner, 42 Plum
H&M Matte Lipstick, Purple Rain (vanha kosmetiikkalinja)
GinaTricot Lipgloss, 07 Purple Rain

* = Saatu / Gifted

12.10.2015

HALLOWEEN - WICKED WITCH










Saako vähän hehkuttaa, saako? Vaikka nyt itse sanonkin, en ehkä kestä miten upee tästä noitameikistä tuli!! Ajattelin ensin vaan pelleillä ja kokeilla jotain, enkä olis uskonut, että lopputuloksesta tulisi näinkin onnistunut! Toki pientä fiksausta ja hienosäätöä voisi vielä tehdä, mutta kaikenkaikkiaan oon itse tosi tyytyväinen! Instagramin puolella (@pauliinalenius) tästä viime torstaina tulikin vähän esimakua pienen videon muodossa.

Itse en halloweenina mitenkään sen kummemmin pukeudu, enkä myöskään ole sitä tyyppiä, jotka vetää mielettömät maskit ja erikoistehosteet naamaan. Mä haluan näyttää nätiltä, mutta jotain teemaan sopivaa on kuitenkin kiva hankkia tai panostaa meikkiin edes jollakin tavalla vähän erikoisemmin. Viime vuonna tänne blogiin eksyi tutorail Sugar Skullista (klik), ja itse juhlistin ystävieni tupareita hillityssä vampyyrimeikissä. Tästä ei valitettavasti ole tämän kummoisempaa kuvaa (klik), mutta kyllähän siitä nyt pääkohdat näkee. Olin siis itse tehnyt nuo puremajäljet kaulaan, liimannut rintaan haava-tatuoinnin, sekä tehnyt tumman silmämeikin ja punaiset huulet. Asuna oli ihan vaan musta tuubitoppi ja piukat mustat farkut, kädessä keikkui valkea pääkallokeppi -joka kyllä hukkui illan aikana jonnekin baariin.. Simppeliä ja nättiä, mutta kuitenkin jotain. 

Tämän vuoden lookista ei ole vielä tietoakaan, mutta viime viikolla päätin vihdoin uhrata edes pienen ajatuksen halloweenille, ja ideoin teille yhden inspiratiolookin: wicked witch, sexy witch... miten tämän nyt haluaakaan nimetä! Kuten tuossa ylempänä sanoinkin, ei rumat halloweenmeikit ole se mun juttu, ja enpä edes oikeastaan osaisikaan sellaista tehdä. :D Tämä look otti vaikutteita Pahattaren/Angelina Jolien syvään uurretuista poskipäistä (siitä asti, kun kyseisen elokuvan kävin katsomassa, oon halunnut näitä koittaa!), ja silmät...no, ne vaan tavallaan tapahtuivat! Sitä vaan nappaa siveltimen käteen ja alkaa sutimaan -yhtäkkiä peilistä katsoikin sitten tällainen näky! 

Ja oi miten kivasti nuo Alensalta (klik) saadut piilarit sopikaan tähän lookkiin!! Vielä kun ois ollut vihreät niin boom! Nämä linssithän näkyi keskiviikon postauksessa vähän neutraalimman ja arkikelpoisen syysmeikin kaverina. Tuohon postaukseen pääset tästä (klik), ja sieltä voit myös tutustua näihin TopVue Color -linsseihin hieman paremmin! Nämä TopVue Color -linssit on kyllä tosi kivat, sillä nää sopii mainiosti perus arkeen, mutta erikoisuutensa vuoksi näillä saa kivaa tunnelmaa myös tällaisiin teemameikkeihin! Vai mitä ootte mieltä?

Mä nyt tykitin tähän roppakaupalla kuvia, koska en vaan yksinkertaisesti osannut valita vain muutamaa. Mitäs tykkäätte? :) Olisiko kiinnostusta tutorialille?