20.5.2016

VIDEO TUTORIAL: HALF-UP BOHO MOHAWK BRAID



Erilaisten lettitsydeemien lisäksi oon ihan hullantunut tällaisiin eri versioihin mohikaaneista! Oon nyt letitellyt päälaelle lettejä niin ranskalaisena lettinä, hollantilaisena lettinä (ideakuvia tässä postauksessa), sekä tällaisina läpivetoletteinä. Suurimman ja pöyheimmän saa näillä läpivetoleteillä, matalimman ranskiksella. Nää läpivetoletit on hurjan kivoja myös koko pään lettinä, kuten mun tässä postauksessa näkyykin (hui kun mulla on ollut tumma hius!). 

Tällä kertaa innostuin pitkästä aikaa kokeilemaan, miten saisin kuvattua teille järkevän videotutorialin! Tubessa mun kanavaa seuraavat on tän saattaneet jo bongatakin, maanantai-iltana kun videon siellä tosiaan jo julkaisin. Ihan loppuun asti suunniteltu tämä video, saatika edes koko kampaus ei missään nimessä ollut, vaan mentiin koko ajan vähän soveltaen. Jonkinlainen idea siellä ajatuksissa kuitenkin muhi, ja oon ihan tyytyväinen lopputulokseen, vaikka näin jälkeenpäin keksin kyllä paljon kohtia, missä olis voinut tehdä vähän eri tavalla. Ens kerralla sitten viisaampana! 

Jos sua kiinnostaa nähdä miten mä tämän kampauksen tein ja kokeilla kenties itsekin, niin klikkaa ihmeessä tuo alla oleva video pyörimään! Kommentit on lämpimästi tervetulleita niin kampauksesta kuin videostakin. :)




// Besides just different kind of braids, I've also fallen for mohawk braids! I've varied these lately with few different braids, but with this pull-through braid you achieve the most fullest and highest mohawk. I wanted to film you guys a tutorial of how to do this look, so if you're interested, just click from above! 

12 kommenttia:

  1. Ihana letti ja tosi kivasti toteutettu video :) Mua harmittaa kun osaan itse just ja just tehdä normaalin letin omaan tukkaan, varsinkin nyt kesällä lettikampaukset ois tosi kivoja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Titta! :) Oih, siitä vaan harjoittelemaan vaikka youtube videoiden kanssa -ei ne loppujen lopuksi niin vaikeita ole, ehkä enemmänkin sorminäppäryyttä vaativia :)

      Poista
  2. Näyttää niin hyvältä ja mun on pakko jossain vaiheessa kokeilla tätä! :)) Ps. Ihanan selkeät ohjeet ja tosi kiva kun teit videon <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi jeeee, kiva kuulla, kiitos Linda! :) <3

      Poista
  3. Siis aivan upee! Oispa mullakin noin paljon tukkaa. :-D

    VastaaPoista
  4. Ihana kampaus! Toi video oli tosi selkeä, tuli sellainen illuusio, että saattaa itsekin onnistua ton tekemisessä :D täytyy kokeilla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Haha, en mä siitä illuusiosta tiedä, ei tää OIKEASTI nimittäin kovin vaikea edes ole :) Vaatii ehkä enemmänkin sorminäppäryyttä.. Kiva jos menee testiin! :)

      Poista
  5. Mahtava video :) Ihanan selkeä ja tällainen toivoton tapauskin ehkä voisi onnistua :D Kaunokainen ♥

    VastaaPoista
  6. vau aivan ihana video Pauliina!! Sie oot kyllä semmonen monitaituri! Kampaus on aivan täydellinen, rento mut silti siinä on todellakin sitä jotain! sopii vaikka festaireille tai muuten vain kuumille kesäpäiville, voouuhh !! <3

    VastaaPoista

♥ Kiitos kommentistasi! / Thank you for your comment!