26.5.2016

CHEST CONTOURING - BOOB LIFT & COLLAR BONES


Varjostuksilla voi kaventaa kasvoja ja nenää, sekä tuoda poskipäitä enemmän esille, mutta varjostuksilla voi luoda samankaltaisia illuusioita myös muualle vartaloon. Mä itse olen aina kadehtinut kauniisti erottuvia solisluita, mulla kun ne ei koskaan ole olleet mitenkään erityisen näkyvät. Tämähän riippuu tietenkin vähän asennosta, mutta harvoimpa sitä normaalisti tulee pönötettyä hartiat eteenpäin työnnettynä.. :D Joskus saattaa olla ihan kiva vähän korostaa myös rintamusta. Se kun saattaa rintojen koosta, rintaliiveistä ja paidoista riippuen näyttää välillä kovinkin littanalta tai siltä, että maan vetovoima on todellakin iskenyt ja lujaa. Myös runsas laihtuminen voi isorintaisilla vaikuttaa rintojen täyteläistyyten, jolloin taas tulee kuvioihin tuo maaginen maan vetovoima. Onneksi hätä ei ole tämän näköinen!

Leikkauspöydälle ei tarvitse hypätä, sillä ta-daa, contouring hoitaa tämän(kin) homman kotiin! Hommaten sulle kaupan päälle myös kivan päivetyksen. Näitä body contouring -videoita on viime aikoina vilkkunut sosiaalisessa mediassa jopa ihan niin extreme levelillä, että varjostellaan niskaa, jalkapöytiä, käsivarsia, peppua ja tietty sitä sixpackia. No, ihan niin överiksi ei tarvitse tätä varjostushommaa viedä  -itse olenkin suosiolla tyytynyt vain tähän dekoltee-alueen varjostukseen.

Kuten alla olevasta kuvasta hyvinkin selkeästi voi huomata, on mun solisluut yhtäkkiä piirtynyt kauniisti esiin ja rinnoillekin on tullut kiva upliftaus, tuosta kivan päivettyneestä hehkusta puhumattakaan. Miten?


Solisluita voi korostaa tai tuoda allekirjoittaneen tavoin näkymättömiä yksilöitä esiin varjostamalla aivan niiden ylä- ja alapuolelta. Työntämällä hartiat eteenpäin saat esille solisluiden yläpuolen (kts. postauksen ensimmäinen kuva), ja sitten vaan pyöritellään varjostusväriä luun yläpuolelle ilmestyneeseen kuoppaan, sekä horisontaalisesti solisluuta mukaellen aivan sen yläreunaan. Sitten etsitään luun alareuna, ja varjostetaan sitä kevyesti, häivytellen huolellisesti alas rintakehään. Varsinaista solisluuta voi halutessaan korostaa vielä pyyhkäisemällä siihen jotain highlighteria. 

Ilmaisen rintojen kohotuksen tai suuremman näköiset rinnat saat myös todella yksinkertaisesti, mutta tämä kannattaa tehdä huolella ja rauhassa, jotta lopputulos oikeasti näyttää luonnolliselta ja varjostukset ovat varmasti oikeissa paikoissa. Tämä kuva havainnollistaa kaikkein selkeimmin sen, mihin rintoja varjostettaessa väriä tulisi lisätä -etenkin jos rintasi ovat pienet ja kuvan esimerkkinaisen tavoin irti toisistaan. Isompi rintaisilla syntyy usein luonnostaan jonkinmoinen rintavako, ja silloin kannattaa olla varovainen, ettei sinne sudi liikaa varjostusväriä -lopputulos voi nimittäin näyttää hyvinkin epäluonnolliselta, jopa likaiselta. Tässä tapauksessa vähemmän on enemmän! Rintojen yläosan kaaren ja täyteläisyyden luominen onnistuu luonnollisimmin niin, että nostat rintaa niin ylös kuin mahdollista, jolloin kaari tulee luonnollisesti esiin, ja sitä mukaellen on varjostusvärin lisääminen helppoa. Tässäkin kannattaa olla tarkkana ja muistaa häivytellä hyvin! Useissa body contouring -ohjeissa lisätään iholle varjostusvärin lisäksi myös peitevoidetta/vaaleaa meikkivoidetta/korostusväriä, mutta itse olen todennut niiden olevan jotenkin todella epäluonnollisia käyttää ja häivyttää. Silloin ainakin mulle itselle on tullut todella meikattu olo, ja se ei ole se lopputuolos, mitä itse tältä kaikelta haen.

Tässä vaiheessa on varmasti hyvä korostaa, etten nyt tarkoita, että tätä pitäisi harrastaa ihan päivittäin, jos ollenkaan. Vartaloon liittyvät kauneus-kikat kun saattaa olla hieman arka aihe sohaista, eikä tarkoituksena ole lainkaan väheksyä mitään vartalotyyppiä tai kenenkään kehonosia. Aivan kuten kasvojenkin ehostuksella, voi pienellä vartalomeikilläkin pitää hauskaa ja nimenomaan turvallisesti, ilman pysyviä leikkauksia tms. Tärkeintä kuitenkin on hyväksyä itsensä juuri sellaisena kuin on, kaikki muu on vaan kivaa ekstraa kaikille kokeilunhaluisille ja niille, joilla mielenkiinto riittää tällaiseen ylimääräiseen kosmetiikkahömpötykseen!

Ootteko itse käyttäneet näitä tai jotain muita body contouring -kikkoja? :)

// With contouring you can sculpt your face, narrow your nose and bring out your cheek bones, but you can also create same kind of illusions to the rest of your body. I myself have always envied beautifully showing collar bones, as mine has never been that visible. Of course it depends on the posture and pose, but hardly in normal life you walk around with shoulders pushed forward.. :D Also your chest, depending your breast size, bras and shirts, may look flat or heavy and droopy. If you're a bigger chest girl and have lost bigger amount of weight, you might have also lost some fullness of your boobs. Luckily the solution is very easy!

You don't have to jump under the knife because, ta-daa, contouring is your savior! Lately these body contouring videos have been around social media on very extreme level: contouring your neck, feet, butt and of course the six-pack. Well, you don't need to go as overboard with the contouring -I have happily stick with just chest contouring.

As you can see from the collage picture, I've suddenly got visible collar bones and a nice boob lift, not to mention pretty bronzed skin. How? You can emphasize or bring out your collar bones by contouring their upper and lower sides. You get them out by pushing your shoulders forward and then just go ahead dusting your contour color! Some may like to bring out the collar bones even more, and apply some highlighter directly on your actual collar bone. A free boob lift or breast augmentation is also very easy, but with this one you need to be extra careful, as you want the shades to be right places and you want the result to look natural. This picture shows best where you'd add the contour -especially if you're small chested or your breasts aren't touching each other. If you have bigger chest you most likely will have some cleavage already -in that case be really careful not to add too much contour to your cleavage, it could end up looking very unnatural and even dirty. Less is more! To create fullness and the arch above your breast, just simply lift them as up as they rise and you should see the natural place for the arch. Then just follow that line and remember to blend blend blend! Some like to use lighter highlighter shades/concealer etc. to complete the contouring, but I've found it to just look very unnatural and hard to blend. I don't want my chest to look like there'd be any makeup on, and for me it's hard to achieve if using any highlighters.

Oh, I also want to emphasize that I'm not saying you should do this daily, if ever. Beauty hacks regarding your body can be quite delicate to discuss on public, and my intention is not to look down to any body type or anyone's body parts. Just like with face makeup, with body makeup you can also have fun and experiment -safely without any operations. What's important is to accept yourself just the way you are, everything else in the beauty industry is just fun bonus for those who have interest to it!

Have you tried these or any other body contouring tips? :)

6 kommenttia:

  1. Paljon oon kuullut tästä ja melkeinpä voisi kokeilla! :D tosi luonnolliselle ja hyvälle näyttää nuo sun tekemät varjostukset! :)

    VastaaPoista
  2. Joo oon katellut muutaman videon aiheesta, mutta epäilyttää että meikki sotkee vaatteet enkä oo uskaltanu kokeilla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eihän tuo kuitenkaan loppujenlopuksi kovin paljoa vaatteiden kanssa ole kosketuksissa, jos vain rintaan jotain varjostusta tekee :)

      Poista
  3. Mä korostan/varjostan silloin tällöin kevyesti rintoja ja solisluita. Varsinkin silloin, kun kasvomeikki on voimakas ja kaula-aukko avonainen, jää rintamus helposti lattanan näköiseksi :D Hirveän voimakkaasti en ole kuitenkaan uskaltanut varjostaa ja ehkä parempi niin. Kiitos vinkeistä, täytyy joku päivä oikein ajatuksen kanssa testailla näitä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ihan totta! :D Kiva kuulla, että tää oli sulle jo tuttua, mutta sait kuitenkin jotain uuttakin irti! :))

      Poista

♥ Kiitos kommentistasi! / Thank you for your comment!