6.1.2014

YÖVOITEET

Paljon nuorempana mielsin yövoiteet tarkoittamaan mustavalkoisesti ryppyvoiteita, sanoihan äiti aina iltaisin rasvaa kasvoille levittäessään, että "ettei tulisi niitä ryppyjä" ja pieni serkkuni tokaisi kerran mummullemme, ettei hänen toisella mummillaan ole lainkaan samanlaisia ryppyjä, sillä "Ansali mummu käyttää iltaisin ryppyrasvoja!". Ei kukaan tuolloin kertonut, ettei yövoiteita ole kehitetty pelkästään niitä ryppyjä ehkäisemään, ja että on niitä juonteita tasoittavia päivävoiteitakin olemassa. Hyvä kosteustasapaino on kuitenkin tärkeä tekijä ihon ikääntymisessä (ja ehkäpä juuri syy siihen, miksei serkkuni Ansali mummulla ollut niitä ryppyjä ;D).

Elinvoimainen ja nuorekas iho on kaunis ja sileä, mutta ikääntyessä ihosta tulee vaativampi. Yövoiteiden yhtenä tarkoituksena onkin aktivoida ihokudoksen uusiutumista ja ihon verenkiertoa, sekä elvyttää ihon päivällä kokemia ulkoisia rasituksia, jotka johtuvat vapaista radikaaleista (kylmyys, kuumuus, ilmansaasteet, UV-säteily, meikit, ilmastointi...). Kun iho on häiriintyneessä tilassa se ilmenee usein kuivuutena ja eriasteisena punoituksena.

"Karkeasti ajateltuna päivä- ja yövoiteiden erot ovat seuraavanlaiset: 
Päivävoiteet ovat koostumukseltaan kevyempiä, jotta ne sopisivat meikkivoiteen alle. Niiden tehtävä on kosteuttaa ja suojata ihoa ympäristön rasituksilta, kuten esimerkiksi saasteilta. 
Yövoiteiden koostumus on täyteläisempi – ne ravitsevat ja hoitavat ihoa nukkuessasi. Yöllä ihon toiminnot ovat vilkkaimmillaan, jolloin iho pystyy hyödyntämään raaka-aineiden tehon parhaiten. Päivällä suurin osa ihon energiasta menee suojautumiseen."
Kummatkin, päivä- ja yövoiteet sisältävät kosteuttajia ja rasva-aineita, joiden tehätävänä on huolehtia siitä, ettei ihon pinta pääse kuivumaan. Tällöin iho pysyy pehmeänä, kimmoisana ja vastustuskykyisenä. Merkittävin ero on kuitenkin voiteiden tehoaineissa; päivävoiteet suojaavat ihoa ulkoisilta tekijöiltä ja yövoiteet auttavat ihoa sisäsältäpäin.

Yövoiteet voidaan suurella kädellä jakaa myös kahteen eri ryhmään, syväkosteuttaviin ja anti-ageing -voiteisiin.

Syväkosteuttavat ja ravitsevat yövoiteet ovat koostumukseltaan paksuja ja tulevat tarpeeseen silloin, kun iho tuntuu erittäin kuivalta ja kiristävältä. Tällaista aikaa on usein syys- ja talvikuukaudet, jolloin tuuli ja ilmastointi kuivattavat ihoa entiseltään.

Anti-ageing -yövoiteet (myös kiinteyttävät ja juonteita siloittavat voiteet) auttavat ihoa uusiutumaan nopeammin, joka taas auttaa vähentämään iän aiheuttamia merkkejä ja hieman häivyttämään juonteita. [mikään rasva maailmassa ei kuitenkaan täysin poista ryppyjä] Tällaiset ainesosat (retinol ja retinyl acetate) saattavat kuitenkin ärsyttää ihoa ja tehdä siitä herkemmän mm. UV-valolle.

Yövoiteen hyödyt:
– Suojelee ihoa talvella: käytä päivävoiteen lailla!
– Ravitsee, virkistää ja nuorentaa ihoa
– Kosteuttaa ja rauhoittaa ihoa
– Korjaa ikääntymisen aiheuttamia muutoksia
– Tasoittaa ihoa
– Tehostaa kollageenin ja elastiinin (kudoksen kimmoisuutta lisäävän proteiinin) tuotantoa
– Parantaa verenkiertoa
– Vähentää ryppyjä, juonteita ja ihon epätasaisuuksia
– Ehkäisee ihon ennenaikaista veltostumista
– Saa ihon tuntumaan pehmeämmältä, sileämmältä ja taipuisammalta
– Helpottaa ihon elpymistä, parantumista ja palauttaa ihon elastisuutta
– Edistää solujen uusiutumisprosessia
          (linkki tekstiin)

Summa summarum: jos ihosi on vielä nuori ja koet pärjääväsi pelkällä päivittäisellä kosteutuksella etkä kärsi ihoärsytyksistä, et välttämättä tarvitse erillistä yövoidetta. Kuitenkin, jos ihosi on erittän kuiva tai kaipaat anti-aging voiteiden tehokkuutta, tulee lisäteho yövoiteiden muodossa varmastikin tarpeeseen. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

♥ Kiitos kommentistasi! / Thank you for your comment!