22.7.2016

SEPHORA MINI SHOPPING




Jep, siinäpä se. Meikäläisen säälittävä kosmetiikkasaalis viikon Pariisin reissulta. Oikeasti, en ymmärrä mikä lamaannus muhun siellä iski, kun ei houkuttanut ostaa oikein mitään kosmetiikkaa! Nämäkin ostin ihan vaan "koska kyllä nyt jotain pitää saada". No, mä kyllä tällä kertaa sijoitin mieluummin merkkilaukkuun, kuin meikkeihin joita tuntuu tällä hetkellä olevan muutenkin jo aivan liikaa. Nuo naamiot vaikutti kivoilta, ja koko viikon kaupungin pölyssä kulkeneena, teki hyvää kun heitettiin vikana iltana Paulan kanssa tuo sininen, syväpuhdistava levä-naamio kasvoille. Tai no, Paula heitti ja minä keräsin jämät. :D Tuolla kun olikin sisällä sellainen kankaanpala, jossa oli silmien, nenän ja suun aukot, ja joka sitten vaan aseteltiin kasvoille vartiksi. Annoin tosiaan Paulan laittaa naamion itselleen, ja mä hieroin naamion vastakappaleesta ainetta omille kasvoilleni. Iho tuntui super pehmeältä ja raikkaalta, just sitä mitä oltiin kaivattukin! 

Sephoran oma luomiväri oli vain jotain kympin pintaan, joten pakko yksi nappi oli ostaa kokeiluun. Hento hohtava persikka, "Hippie Girl", tuntui hyvältä idealta. Kädelle swatchattunakin se näytti tosi kauniilta, mutta. Taas se kuuluisa mutta. :D Onhan tää tosi kaunis sävy luomillakin, mutta vaatii ehdottomasti alleen pohjustajan, muuten tuota pigmenttiä ei tunnu riittävän kovinkaan paljoa. Tää on todella luonnollinen ja neutraali sävy luomilla, ja mä ehkä odotin tältä pikkasen enemmän. Mun toinen vaihtoehto olis ollut tumma kulta. Olis ehkä sittenkin pitänyt ottaa se, se varmaan olis ainakin näkynyt kauas, haah! No ei vaan, kyllä mä tästä pidän ja oonkin nyt lomapäivinä meikkaillut aika lailla neutraaleja meikkejä tätä käyttäen. Suunnitelmissa onkin kuvailla teille joku raikas meikki tämän kanssa!

Odotitteko te jotain suurta kosmetiikkasaalista matkatuomisina? Oliko tää pieni kolmikko teille yllätys? ;)

// Yep, that's it. My pathetic bunch of cosmetics from a week long Paris trip. Honestly, I don't know what got into me in there, because I really didn't want to buy anything beauty related! These three I bought only for the thought "I have to get at least something". Well, this time I rather invested my money to a designer bag than cosmetic products, which I seem to have plenty enough already. These masks seemed cool, and after walking a week in a big city like Paris, it felt so good to throw one on. It contains this cloth which has holes for your eyes, nose and mouth, and then you just leave it on your face for 15 minutes. No need for rinsing or anything afterwards. Skin felt so soft and fresh, just what I had wished for!

Sephora's own eye shadow was only about 10 euros, so I had to buy one to test it out. This shiny peach, "Hippie Girl", seemed like a good choise. It looked pretty when swatched on my hand, but. Yet again the famous but. :D This is very pretty on the lid too, however, it definitely needs a primer underneath. Otherwise the color isn't very pigmented. This is natural shade on your lids, and I might have expected a bit more from this. My other option was dark gold, probably should've taken that one, at least it would've shown far, hah! Oh well, I do like this and I've been using this lately with more natural eye makeup looks. I have a plan to film you guys a fresh look with this! 

Were you expecting a bigger beauty haul from my trip? Was this small bunch a surprise to you? ;)

6 kommenttia:

  1. Oli ja ei. Siis mun lomallahan Rodoksen Sephorassa oli aivan kaikki tuotteet -30%, tästä huolimatta ostin yhden ainoan Bobby Brownin huulikynän, joten määrässä voitit mut. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ohh tiedätkö miten helpottava kuulla! Haha! :D Lohduttavaa kuulla, että ei kaikki kauneusbloggaajat aina hullaanu Sephorassa! ;D Kiitos Jonna kommentista!!

      Poista
  2. Mulle ainakin tuli vähän yllätyksenä tämä, mutta jos kosmetiikka on jo tarpeeksi niin miksi sitä enempää ostamaan. Fiksumpi ratkaisu tämä oli! ;) Muuten, ne kankaanpala-naamiot näyttää aina yhtä koomisilta. Olen saanut monet jäätävät naurut sellaisen kanssa, tai puhumattakaan siitä paljonko mies on nauranut. Kaikkea sitä naiset tekee sekä kokeilee :'D Oon menossa Ruotsiin ensi kuussa ja odotan aika innolla Sephoraan pääsyä, mutta mulla on vähä sama juttu kuin sulla eli meikkejä on aika paljon ja en sinänsä tartteisi mitää. Toki se mieli voi kummasti muuttua liikkeessä ollessa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, joo tämä tuli kyllä itselle ainakin yllätyksenä -olin jo alustavasti ajatellut tuhlaavani vaikka ja mitä, ja tulevan kotiin ison kosmetiikkasaaliin kanssa :'D Ja JOO, nuo kankaanpala-naamiot on kyllä jotain niin naurettavaa, näyttää ihan kun jostain kauhuelokuvasta! Siis huvittavalla tavalla :P Oijoi, ehkäpä sä löydät Ruotsista jotain kivaa kotiin tuotavaa! ;)

      Poista
  3. Sephoran tuotteet on ihania! Vitsi, kun oltiin Ranskassa nyt kesällä reppureissulla pelkillä käsimatkatavaroilla niin ei saanut ostettua oikein mitään purnukoita mukaan... Mut toisaalta silloin kun on jo paljon niin mitäs sitä väkisin mitään ostamaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oijoi, toivottavasti sait sentään jotain kotiinviemisiksi? :) Ja ihan totta, eipä sitä väkisinkään kannata mitään ostaa, tulee helpommin sitten hutiostoksia!

      Poista

♥ Kiitos kommentistasi! / Thank you for your comment!