15.2.2015

ILAHDUTA BLOGGAAJAKAVERIA -BLOGIHAASTE

Sain tuossa alkuviikolla tällaisen mukavan haasteen Emilialta, kiitos kovasti! :)
Koska tällä viikolla ollaan blogissa höpisty ystävistä ja ystävänpäivästä, niin tämähän sopi mainiosti tähän viikon lopetukseksi, sillä milloinkas pikku piristys päivään olisi pahitteeksi?

Säännöt:

  1. Kirjoita blogiteksti, jossa kerrot haasteen säännöt ja haastat mukaan valitsemasi bloggaajat (päätät itse määrän). Jos haluat, ylläolevaa kuvaa saa vapaasti käyttää postauksessa!

2 Kun haastamasi bloggaaja lähtee mukaan ja julkaisee haastepostauksen blogissaan, laita ilahdutusasia vireille. Voit ilahduttaa bloggaajakaveria sinulle sopivimmalla tavalla esimerkiksi postittamalla hänelle kortin, kirjeen, pienen herkun tai jotain omatekemää. Ilahduttaa voit myös vaikkapa kommenttien tai sähköpostin välityksellä!

3Voit tottakai ilahduttaa myös haasteessa jo mukana olevaa bloggaajakaveria (eli sen keneltä haasteen saitkin), mutta silloin haastetun ei tarvitse enää itse haastaa uusia kirjoittajia.

Koska tämä haaste on kiertänyt jo niin monessa blogissa, niin en nyt sen erikoisemmin lähde haastamaan ketään uusia. Jennisua kuitenkin haluaisin ilahduttaa, ja kiitokseksi Emilia sun lähettämästä ylläristä heitän tämän sulle takaisin!

Jos tytöt haluatte siis jotain pikkuista kivaa, niin laittakaahan osoitetietonne vaikkapa Facen välityksellä.

***

Jos en haastanut juuri sinua, mutta haluat ilahduttaa kanssabloggaajiasi myös, niin tätä haastetta saa vapaasti jakaa eteenpäin!



Iloista sunnuntaita kaikille!

6 kommenttia:

  1. voi apua ihana pauliina, sait kyllä hymyn mun huulille!!! :) ♥♥♥ mä laittelen sulle osoitetietoja, samalla kun vastailen sulle (yritän tänään ehtiä) ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihi, kiva kuulla :) <3 Juuh, eipä sillä hätää, pitää viellä keksiä se ylläri x) Pus <3

      Poista
  2. ahh ilahduttaminen on nii parasta!! mie oisin halunnu lähettää kaikile jotaki mutta.. lompakko ois itkeny ja pahasti:D koska meinaa aina hiukka lähtee käsistä XD pus!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nojoooo sama juttu!! :DD Ei vaan kaikille pysty. Hali! <3

      Poista
  3. Ooi kiitos paljon ihana <333

    VastaaPoista

♥ Kiitos kommentistasi! / Thank you for your comment!