13.8.2014

GET KISSABLE: LABELLO FRUITY SHINE

Itse en oo noihin hypetyksen kohteena oleviin Maybellinen Baby Lips huulivoiteisiin tutustunut ja lähinnä se, että niitä sateli tuossa joku aika melkein joka tuutista sai mut jopa pidättäytymään kaukana ko. tuotteesta. :D Niitä en siis osaa kommentoida ruusuin enkä risuin, sen sijaan mä aion jakaa teille nyt mun oman vastaavanlaisen hypetyksen kohteen. Nimittäin Labellon Fruity Shine sävyttävät huulivoiteet on saanut joka ikinen kodin mun luota.


 Hurahdin näihin hieman ja luonnollisesti myös mun uteliaisuus kasvoi ja halusin tietää, millainen sävy mistäkin omille huulille tulisi. Sävyjä on siis neljä, ja jokaisella on nimensä mukaisesti myös oma tuoksunsa: (vasemmalta oikealle) Peach/persikka, Watermelon/vesimeloni, Strawberry/mansikka ja Cherry/kirsikka. 


Ite törmäsin näissä ekaa kertaa töissä, kun voiteet ilmestyi meidän hyllyyn, ja kun muutamat työkaverit kehui sävyjä. Ekana ostin itselleni tuon persikan ja sen hyväksi koettuani kotiutin pian myös mansikan. Tälläviikolla nappasin mukaani myös sitten nuo kaksi muutakin (niinkuin varmaan tuon uutuuden huomaa voiteiden muodostakin kahteen aikaisempaan verratessa ;D), ja kaikki kyllä on enemmän tai vähemmän käytössä ollut, riippuen mikä sävy on sinä päivänä kassiin ja työpaidan taskuun eksynyt. Jotkut on muuten aina ihmetellyt tuota, miten mun huulivoiteet muotoutuu tuollaisiksi suipoiksi! Mä kun tykkään levittää tällaiset puikossa olevat huulirasvat aina huulet kiinni, jolloin puikko luonnollisesti muotoutuu tuollaiseksi kummalliseksi. :D Oonko ainoo, vai löytyykö teitä muita samankaltaisia?!

Ja koska kaikkia varmasti kiinnostaa, millaselta nää sitten huulilla näyttää, niin tässäpä teille (puhelin)kuvia! Mä hetken tämänkaltaisten kuvien julkaisua epäröin, sillä mulla on hieman epäsymmetriset huulet, josta johtuen en tykkääkään ottaa tällaisia lähikuvia niistä, mutta jotta sävyistä saisi edes jonkinmoisen käsityksen, niin pakkohan mun nyt oli! Sävythän myös hieman voivat muttua, riippuen jokaisen luonnollisesta huulien väristä.


PEACH / PERSIKKA

• hento, korallinen sävy ja ihana persikan tuoksu


WATERMELON / VESIMELONI

• vaalea pinkki sävy ja melko voimakas vesimelonin tuoksu


STRAWBERRY / MANSIKKA

• kuultava, punainen sävy ja makea mansikkainen tuoksu


CHERRY / KIRSIKKA

• tumma pinkki sävy, melko voimakas kirsikan tuoksu

Musta nää tällaiset sävyttävät huulivoiteet on ihan parhaita silloin, kun haluaa nopeasti, ihan muutamalla huolettomalla vedolla väriä ja kiiltoa huulilleen, eikä tarvitse alkaa säätää peilien ja huulikiiltojen kanssa, ja mä oonkin käyttänyt näitä ihan päivittäin töissä. Tuossa vesimelonissa ja kirsikassa on aika voimakkaat tuoksut, kun nuuhkaisee suoraan putilosta, mutta huulilla se ei mitenkään häiritsevästi pistä nenään. Suosikkia mun on näistä kovin vaikea valita sillä kukin sopii missä milloinkin, ihan fiiliksen pohjalta nappaan voiteen mukaan. Lämpimästi suosittelen näitä huulivoiteita, hintakin on näpsäkkä 1,99€.

Ootteko te kokeilleet Fruity Shine huulivoiteita?


PS. Jos et vielä oo käynyt jättämässä kommenttia, niin klikkailehan itsesi tänne äänestämään sun omaa lemppari smoky eye -meikkiä! :) 

20 kommenttia:

  1. Mulla on myös noista tuo persikka & mansikka ja tykkään kyllä tosi paljon erityisesti tuosta persikasta. Näistä tulee yllättävänkin paljon sävyä huulille! Omasta kaapista löytyy myös Baby Lipsejä 3 kipaletta ja ei ne ole sen "ihmeellisempiä" kuin nämäkään, en ymmärrä miks niiden ympärillä on sellainen hypetys! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo munkin yllätykseks näistä tulee ihan kivasti väriä! :) Mä en ymmärrä kyllä se Baby Lipsien hypetystä myöskään :D ja melkein 4e yhdestä huulivoiteesta on mun mielestä jo vähän liikaa.. :')

      Poista
  2. mulla on kans tuo persikka, ja tykkään siitä kovasti! ihan parhaita tuollaiset kosteuttavat huulirasvat, joilla saa pitkin päivää lisättyä helposti ja nopsasti hieman väriä huulille :) ja höpsis, ei sun huulissa mitään vikaa ole! mutta tiedän tuon tunteen, musta tuntuu kans ettei mun huulet ole sellaiset täydellisen muotoiset ja muhkeat, ja siksi joidenkin kuvien julkaisu ärsyttää, jos huulet näkyy lähikuvassa.

    miten oot muuten saanut tuohon ekaan kuvaan lisättyä tekstin tuollaisen vaalean kaistaleen päälle? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö ookkin, tosi kivoja! :) Ja tuo persikka on kyllä aivan ihana! Joo, näissä nuo huulet näyttää ihan ookoilta, mutta joskus esim jos meinaan kuvata jotain tummaa huulipunaa niin no way, vaikka kuinka koittais tehdä alahuulesta symmetristä niin aina menee vikaan ja sitten en vaan voi lähikuvata sitä huulipunaa -todella ärsyttävää vaikka pieni asia onkin :')

      Ja tuon vaalean palkin tein ipiccy.com:ssa :) Lisäsin siis valkoisen palkin jota muutin sitten läpinäkyvämmäksi.

      Poista
    2. Mistä kohtaa sieltä saa tuollaisia palkkeja laitettua ja muutettua niitä läpinäkyvämmäksi ? :)

      Poista
    3. Siel yläreunassa on sellasii painikkeita kun kamera, taikasauva, ihminen, kolme jotain sinistä levyä päällekkäin jne. Niin painat noista sinisistä levyistä :) Sit siihen niiden alapuolelle ilmestyy lisää kuvakkeita. Painat sitä sydäntä ja sieltä "geometric" --> neliö --> raahaat ja venytät sen kuvassa haluamaas kohtaan ja vasemmalla puoella olevasta väriasteikosta voit vaihtaa värin (musta, valkoinen, harmaa, värikäs tms). Sit sen läpinäkyvyyden saat, kun siirrät siel ylhäältä sitä "fade" palkkia :) Sano, jos et tajunnut! :)

      Poista
    4. kiitos hurjasti ihanasta pitkästä selityksestä, ja kun jaksoit selittää tyhmälle ;) ♥ eiköhän näillä ohjeilla onnistu, pitääpä testata piakkoin! :)

      Poista
    5. Hih, eipä mitään! :D Toivottavasti onnistuu! :)♥

      Poista
  3. Heiii ihanaa! Luulin jo että oon ainoa joka ei oo oikeen tutustunut niihin niin ihaniin Maybellinen Baby Lips huulivoiteisiin, mutta oi ihanaa ettet säkään oo:D Itse asiassa en ole pahemmin kiinnostunutkaan niistä. Nämä vaikuttavat ihan mielenkiintoisilta, mutta yleensäkin js haluan huuliini sävyä, niin käytän mielelläni huulipunaa taikka huulikiiltoa:) Tietty käytän huulirasvaa (se labellon soft rose on parasta, mikäli nyt musitin sen nimen oikein..)
    Tosin nyt kun tarkemmin miettii, niin sävyttävät huulipunat eivät niin arjen keskellä olisi huono vaihtehto. Kuten Jenni mainitsikin ylemmässä kommassa, niin sen avulla saa sipaistua kosteutta sekä VÄRIÄ huuliin. Se olisi hyvä vaihtoehto mulle töissä. Voisin ostaa tuon persikan ja kokeilla:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehe, joo et oo ainoa! Muakaan ei oo ne kauheesti kiinnostanut ja mun mielestä melkein 4€ on jo aika paljon pelkästä huulirasvasta.. :D Mä tykkään näistä sävyttävistä huulivoiteista juur siitä syystä, et näitä voi nopsaan lisätä vaikka töissä ja siihen ei tarvii edes peiliä, niin kuin esim huulipunan kanssa, kun tarvii olla tarkempi :) Nää myöskin kuluu huomaamattomasti pois, eli esim syömisen/juomisen jälkeen ei tarvii niin stressata, onko kaikki kondiksessa -toisin kun huulipunien kanssa. Eli siinä mielessä nää on ihan käteviä arjen keskellä :) Kokeile ihmeessä!

      Poista
  4. Mä en osaa oikein päättää että tykkäänkö sävyttävistä huulirasvoista... ennemmin ehkä ottaisin huulirasvan ja huulipunan ihan vain erikseen :D Ja silti multakin löytyy vastaavia ainakin neljä.... :'D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän se usein menee et kaikkee on pakko omistaa, vaikkei ehkä ihan suosikkeihin kuuluiskaan.. :D Mä kyllä tykkään näistä siinä mielessä enempi kuin huulipunista, et näitten kanssa voi olla ihan huoleton eikä tarvii miettiä onks puna pysynyt siistisi vaikka syömisen/juomisen jälkeen :) Näitä on kätsä lisätä myös ilman peilii :)

      Poista
  5. miulla on ollut nuo persikan ja vesimelonin sävyiset huulirasvat ja tykkäsin kyllä tosi paljon! oikeastaan voin sano että pidän noista enemmän kuin näistä baby lipseistä! :D pitäisikin vielä kokeilla tuota mansikkaa ja kirskikkaa, nekin näyttää kivoilta huulilla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin tykkään näistä, kaikista oikeestaan, joten voin kyllä suositella noita kirsikkaa ja mansikkaakin! :) Kiva kuulla teidän Baby Lipsejäkin kokeilleen kokemuksista ko. tuotteen kanssa! Imeisesti on vähän yliarvostettuja.. :D

      Poista
  6. Nuo on kyllä niin käteviä :) Ja iteltäkin löytyy noita montaa eri sävyä :)<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on! :) Kiva kuulla et sultakin näitä löytyy :)

      Poista
  7. Sulla on upea blogi <3 En ollut kuullukaan näistä huulivoitesta ennen.Koralli oli ehdottomasti lempparini.
    Rakastuin myös sun amorinkaarteeseen.

    Liityin lukiaksi <3
    Toivottavasti jaksat myös vilkaista omaani :)
    http://kaika85.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, kiitos paljon ihanista sanoista, Marika! ♥ Tervetuloa lueskelemaan tänne jatkossakin :)
      Ja käyn ehdottomasti kurkkailemassa sun blogia myös :)

      Poista
  8. Kiitos vielä kun muistutit näiden olemassa olosta! Täytyy meinaan ehdottomasti kokeilla myös näitä Baby lipsien lisäksi :)

    VastaaPoista

♥ Kiitos kommentistasi! / Thank you for your comment!