23.2.2015

IN LOVE WITH RIMMEL'S SPRING 2015 / LASTING FINISH 25 HR


Pari viikkoa sitten kerroin saaneeni maahantuojalta testiin Rimmelin kevätuutuuksia, ja nyt näitä siitä asti testanneena olisi aika jakaa mun kokemukset myös teidän kanssa.

Osa varmaan muistaakin mun hehkuttaneen jo iät ja ajat Lumenen CC-meikkivoidetta, ja nyt voin kyllä kertoa, että näistä Rimmelin meikkivoiteista on Lumene saanut hyvän kilpailijan! Meitsi tykkää meinaan ihan täysillä myös näistä! Koostumukseltaan hyvin saman tuntuisia; kevyitä levittää, helppo kerrostaa jos kaipaa enemmän peittoa, ja tuntukin iholla on kevyt eikä kakkumainen. Itseasiassa ainoana erona näille (lopputuloksessa siis) näkisin sen, että tämä Rimmelin Lasting Finish 25 HR with Comfort Serum pitää mun rasvoittuvan/sekaihon kiiltelyn päivän mittaan paremmin kurissa. Tämä voi tosin johtua myös tämän meikkivoiteen sekä Rimmelin uuden meikkipuuterin yhdistelmästä -täytyykin muuten testata jatkossa jollain eri puuterilla!


Sain testiin siis kaksi sävyä tuosta meikkivoiteesta, 102 Light Nude ja 091 Light Ivory. Tämä swatchaus on tehty mun valkoistakin valkoisemmalle rannepuolelle, ja luonnollisesti mun kasvojen iho on hieman eri värisävyä -punoitustakin löytyy, kuten myöhemmin tulevasta kuvasta näkyy. Mutta anyhow, tältä nämä siis näyttävät näin karkeasti esiteltynä. Light Nude näyttää aivan liian tummalta ja Light Ivorykaan ei ihan täysin mätsää. Miltäs nämä näyttää sitten iholle kunnolla levitettynä?


Levittyvyys ja ihoon työstäminen ts. ihon sävyyn mukautuminen on näillä erittäin hyvä, sillä kuten huomaatte, ei tuo Light Nude enää näytäkään niiin tummalta. Light Ivory sen sijaan on sulautunut mun kalkkilaivan kapteenin käsivarteen ihan täydellisesti. Kuitenkin, kun kokeilin Light Ivorya sellaisenaan kasvoilleni, niin lopputulos jäi hieman liian vaaleaksi. Light Nude siis näytti omilla kasvoillani paremmalta, joskin vielä näin talven jälkeen ehkä aavistuksen liian tummalta. Niimpä olen useana päivänä sekoitellut näistä kahdesta sopivan combon. Seuraavissa kasvokuvissa on kuitenkin levitetty pelkkää Light Nude -sävyä.


Mistä tässä meikkivoiteessa on siis kyse? 

Rimmel Suomen sivuilla kerrotaan seuraavaa: "sulautuu täydellisesti ihoon, tuntuu kasvoilla kevyeltä ja mukavalta, kestää hikeä, kosteutta ja kuumuutta jopa 25 tuntia, aurinkosuojakerroin 20". Sävyvaihtoehdot ovat nämä kaksi mun saamaani Light Ivory ja Light Nude, sekä vielä yksi, ilmeisesti tummempi sävy, True Beige. Tämä Lasting Finish 25 HR with Comfort Serum on edeltäjäänsä Lasting Finish 25 HR Nudea peittävämpi, ja uusi punakorkillinen pullo vetoaa myös minuun enemmän, kuin Nuden valkoinen -jos nyt näin tuotteen esteettiseen puoleen katsotaan. Pullo on kätevä pumppupullo, josta on helppo annostella juuri sopiva määrä tuotetta, tuubeista puristettaessa kun helposti lörähtää liikaa. 30 ml meikkivoiteen suositushinta on 12,90 euroa.

Kuten alussa jo heti mainitsin, tämä on tosiaan noussut uudeksi suosikiksi mun ikisuosikin Lumenen CC:n kanssa. Rimmelin meikkivoiteita en ole itseasiassa aikoihin käyttänyt, mutta muistan, että jotain varmastikin alkuperäistä Lasting Finishia olen aikoinaan teininä käyttänyt, silloin kun se vielä oli tuubina! Tämä oli siis todellakin erittäin positiivinen yllätys, ja en voi muuta kuin lämpimästi suositella! Varmasti tulen itse jatkossa ostamaan tätä lisää, niin hyvän vaikutuksen tämä kyllä on tehnyt! Mulla oli meikkipohja tehty tällä meikkivoiteella sekä tuolla seuraavaksi esittelyyn tulevalla puuterilla kun treffasin I:n noin viikon tauon jälkeen, ja sainkin ihastelevaa kommenttia kuinka mun iho näytti täydelliseltä. Ajattelin sen silloin johtuvan siitä, että olin ollut muutaman päivän vallan ilman meikkiä ja iho oli jotenkin saanut uutta virkeyttä ja eloa, mutta näin jälkeenpäin kun miettii, niin ehkäpä näillä Rimmelin tuotteilla oli oma osansa! ;) Ja tämän meikkivoide+puuteri combon kanssa ei muuten ole pahemmin tarvinnut päivän mitaan taputella kiiltoa pois! Toki luonnollista ihon kiiltelyä ei voi millään estää (edes Lumenen alla oleva primer), mutta niin kovasti ei kyllä kiiltele naama, mitä aikaisemmin! 

Tästä päästäänkin sitten siihen toiseen Rimmelin uutukaiseen, nimittäin Lasting Finish 25 HR Powder Foundationiin.


Tämän meikkipuuterin peittävyyttä voi itse halunsa mukaan säädellä kerrostamalla tai levittämällä joko kuivana tai kosteana. "Vedenkestävä, hyvin joustava koostumus hillitsee ihon kiiltoa, samettisen pehmeä puuteri ei keräänny eika tuki ihohuokosia"

Itse sain kokeiluun sävyn 001 Light Porcelain, ja tämä on mielestäni ollut oiva sävy nestemäisen meikkivoiteen kiinnitykseen. Pelkältään tämä sävy tuntui mun iholle hieman liian kalpealta. Vaikka oma ihoni on siis rasvoittuva/sekaiho, niin tällaiset puuterimaiset meikkipohjat ei ole oikeastaan koskaan tuntuneet asettuvan mun iholle täydellisesti ja tasaisesti -pohjustuksesta huolimatta. Tämänkin kanssa kävi niin, että normaalin kosteutuksen ja pohjustuksen jälkeen iho tuntui ja näytti tämän levityksen jälkeen kuivalta. Kuitenki parin tunnin päästä kun iho oli jo saanut elää hetken omaa elämäänsä, niin silloin lopputulos näyttikin jo "normaalilta". Tosin itseäni miellyttävää peittoa en tällä saanut aikaan, vaikka levitinkin tuotteen kostealla sienellä. Mutta käyttöön tämä on kyllä päässyt, sillä nestemäisen meikkivoiteen olen kiinnittänyt ja puuteroinut kasvot kevyesti tällä, levittämällä sen pöyheällä puuterisiveltimellä jolloin lopputulos on pysynyt kevyenä, onhan kyseessä kuitenkin meikkipuuteri. 7 g puuterilla on suositushinta 9,90 euroa.


Tässä oli tarkoituksena esittää kosteana ja kuivana levitetyn ero peittävyydessä, mutta aika huonostihan tuo vaalea mun valkoiselta iholta erottuu.. :D Oikealla, eli rannetta lähimpänä, on siis meikkipuuteri levitettynä kuivana ja vasemmalle olen sen swatchannut kosteana, ts. peittävämpänä. 

Summa summarum:

Meikkivoiteeseen olen täysin rakastunut -tämä sopii just eikä melkein mun iholle ja mun tarpeisiin! Kevyt, mutta peittävä -joskaan ei lainkaan maskimainen. Meikkipuuteria en henkilökohtaisien mieltymysten takia pelkästään käyttäisi, mutta siveltimellä levitettynä perus puuterin tapaan se on toiminut mulla erittäin hyvin! Ja varsinkin näiden kahden tuotteen yhdistelmä on ollut huippu hyvä, iho ei ole kiillellyt lainkaan niin holtittomasti päivän mittaan, mitä aikaisemmin! Suosittelen siis erittäin lämpimästi kokeilemaan!!


Tuotteet saatu testiin blogin kautta.  Minulta ei myöskään vaadittu postausta saamistani tuotteista, vaan sain itse päättää, haluanko kirjoittaa tuotteista vai en. 


28 kommenttia:

  1. Mun nykyinen meikkivoide onkin aika lopussa, joten mielenkiinnolla voisin testata tuota!:) sun iholle tuo näyttää sopivan kyllä tosi hyvin:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo suosittelen kyllä kokeilemaan, ite ainakin tykkään hirmuisesti!! :)

      Poista
  2. tsiisus olipa hyvä postaus ja selkeet kuvat ! sullaon muuten tosi pitkät RIPSET härregööd!!! vaikuttipa hyviltä nuo rimmelit ;)<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiiitos Paula! :3 <3 Haha joo onhan ne pitkät -mutta piikkisuorat :D joten taivuttimet on ihan must ;) hihi nämä on ihan mielettömän hyviä kyllä! :)

      Poista
  3. Tykkään myös tuosta meikkivoiteesta! Ja täytyy entisen meikkipuuterin loppuessa varmaan tarttua tuohon Rimmelin meikkipuuteriin! Olen jo vuosia käyttänyt puutereiden sijasta meikkipuuteria. Jos laitan tavallista puuteria, kasvot oikein tuntuu villiintyvän ja kiiltelee aivan tajuttomasti! Meikkipuuteri pitää kiillon paremmin poissa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla että myös sä olet siitä pitänyt! :) Ja joo, huomasi kyllä että joku tässä combossa (joko molemmat yhdessä tai sitten tuo meikkipuuteri) auttoi tuon ihon kiiltelyn kanssa! Täytyykin tutkia asiaa tarkemmin ja testailla eri meikkivoiteiden ja puuterien käyttäytymistä näiden kanssa! :)

      Poista
  4. pitääpä odotella meikkivoiteen loppumista, niin pääsee tuota testaamaan ;) ei oo kyllä hinnallakaan pilattu! tosin sain nyt uusimman livboxin mukana jotain lumenen uutta meikkivoidetta, joka ois oikein hyvä kesäksi :) mun talviselle kalkkilaivan kapteeni -iholle aivan liian tummaa, hui kun säikähdin itseäni peiliin katsoessa! :D onneksi sain sen häivyteltyä kivasti ja se mukautui kuitenkin lopulta ihon väriin, niin kehtasin ihmisten ilmoille lähteä :D ja asukuvatkin tuli se naamalla otettua eikä kukaan huomauttanut mun uudesta ruskeasta ulkomuodosta mitään, joten ei huolta ;-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noniiin, ei ole kyllä todellakaan hinnalla pilattu ja itse ainaki tykkään kovasti! :) Ja joo, Lumenen uutuusmeikkivoiteet on kyllä kanssa hyviä! :) Haha, se on sitten kuitenkin sulautunut sulle tosi hyvin -en ainakaan itekään oo huomannut mitään liian tummia kasvoja sun asukuvissa!! :D

      Poista
  5. Heii, minkälaista kameraa käytät näiden kuvien ottoon? Haluisin nyös laittaa kauneusblogin pystyyn, mutta tuntuu että ainoana esternä on kameran puute ja mietin, että saako kännykällä otettu tarpeeksi laadukkaita kuvia.. :/ Sori tällainen random kysymys joka ei niinkään liity postaukseen. :D

    T. Helmi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa Helmi! :) Mulla on tällähetkellä käytössä ihan tavallinen pokkari monien vuosien takaa.. Kesän kuvia ottelin poikaystävän järjestelmäkameralla, joten eron kyllä huomaa niitä kuvia katsellessa. Olen myös saamassa uutta parempaa kameraa nyt valmistujaislahjaksi, mutta siis kysymykseesi vastaten: jos sulla on mielestäsi hyvälaatuinen kamera puhelimessa, niin miksei silläkin pärjäisi, ja ainakin alkuun pääsee :) Toki sitä "etukameraa" en suosittele käyttämään, sehän on aina vähän rakeisempi. Mutta kyllä noilla halvemmilla perus pokkareillakin pärjää, kuten itse olen nyt puolisen vuotta kuvaillut :)

      Poista
  6. Neiti kyllä niin panostanut jälleen!! Huhhuh <3 tosi kattavapostaus!! Ihanaa että jaat vinkkejä ja nuo kuvat auttaa hahmottamaan niin hyvin <3 vaikuttaa super hyviltä tuotteita!! Mahtava olet Pauliina <33

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oii kiitos Emilia! :) <3 Ihana kuulla noin kivaa palautetta, kiitos paljon! <3

      Poista
  7. ihanan havainnollistava postaus! :) tuota meikkivoidetta voisin itsekin joskus kokeilla, kuulostaa ihan kokeilemisen arvoiselta♥ ihanaa viikkoa siulle Pauliina!♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Jooo, kokeile ihmeessä, tämä on tosi hyvä! :) Ja samoin ihanaa viikkoa sulle Tuuli! <3

      Poista
  8. Ohoh vaikuttaapa hyvältä! Itse käytän Garnierin BB-voidetta, se on ihanan kevyttä eikä tunnu ns. paksulta naamalla, mä niin vihaan paksun tuntuisia voiteita! Ja aina kun oon kokeillut jotain uutta niin aina se on ollut paksua. Eli täällä on siis meikkivoiteen kokeilukammoinen nainen.:'D Lumenen tuotteista kyllä tykkään eli voisi olla harkinnassa tuo sitten joskus kun täysi BB-voide putellini loppuu.:DD
    Ja muuten mäkin nyt huomasin että kuinka pitkät ripset sulla onkaan, ja mun ripsiä on moni kehunut pitkiksi mutta ei ne kyllä noin pitkät ole kun sulla! Huhhuh kade täällä moi!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi tämä on kyllä niin hyvää kamaa! ;) Garnierin BB-voide ei sopinut mun iholla lainkaan -oli heti todella öljyisen ja rasvaisen näköinen :( Mutta tuo Lumenen CC ja sitten tämä Rimmelin meikkivoide ovat kyllä molemmat olleet ihan loistavia! Kevyitä mutta kuitenkin kiva peittäviä! :) Kokeile ihmeessä ;)
      Hahah joo onhan nää aika pitkät.. :D Mutta niin piikkisuorat, että jos en taivuttelisi niitä, niin eipä ne silloin kovin näteiltä näytä ja osuisi myös inhottavasti mun silmälasien linsseihin.. :D Joten jotain negatiivistakin tosi pitkistä ripsistä -ainakin näin silmälaseja käyttävälle :p

      Kiitos Kata kommentista! <3

      Poista
  9. Hei vaikuttaa tosi hyvältä, ehkäpä tuota pitää kokeilla! :)

    VastaaPoista
  10. Hyvän postauksen olet tehnyt tuotteesta, todella kattavan ! :) En tiedä mistä minulle on tullut sellainen asenne, että kaikki Rimmelin tuotteet ovat huonoja enkä ole niitä ikinä ostanut :D Siis tälle ei ole mitään syytä, mutta se vaan on jokin mielikuva jonka alkuperää en edes tiedä? Ehkä pitäisi muuttaa asennetta ja testailla tätäkin merkkiä. Hyvältä vaikuttaa kuvien ja kertomasi perusteella ja kyllähän sinun tuotekokemuksiin voi luottaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jasmina! :) Ja tiedätkös mitä, mullakin on aiemmin ollut vähän tuo mielikuva Rimmelistä! En tiedä mistä se on tullut, mutta lähinnä luomivärit ja rajauskynät on olleet sellaisia, että oon voinut ostaa mutta muuten sitten siirtynyt muissa meikeissä muihin merkkeihin. Joten tämä meikkivoide+puuteri oli kyllä todella mieluisa ja iso, positiivinen yllätys!! Suosittelen kyllä aivan vilpittömästi kokeilemaan näitä! :))

      Poista
  11. Tosi kiva postaus! Vaikuttaapa kyllä hyvältä tuotteelta :)

    VastaaPoista
  12. Vaikuttaa hyvältä tuotteelta!:) Olet toteuttanut niin kivasti ja selkeästi tän postauksen:)

    http://sofiawilhelmiina.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos paljon kivasta palautteesta ja kommentista Sofia! :) Tosiaan aivan huippu meikkivoide :)

      Poista
  13. Vaikuttaapa tosi hyvältä tuo meikkivoide. Mulla on nyt käytössä musin cc-meikkivoide josta oon tykännyt tosi paljon, mutta olisi kiva verrata toimiiko tämä yhtä hyvin, sillä hinta on varmasti vähän edullisempi rimmelillä. :) Tosi hyvä ja kattava postaus <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No se kyllä on! Oih, joo kokeileppa ihmeessä tykkäisitkö vaikka säkin tästä! :) Kiitos Jenna <3

      Poista
  14. Ihan mielettömän hyvä postaus, ja niin hienosti toteutettu!! Sun postaukset paranee kokoajan, vaikka kokoajan näistä oonkin tykännyt! :) Mutta ihan huisi. Hyvä aihe, ja varmasti koskettaa suurinta osaa sunkin lukijakunnasta! Täydellinen meikkivoide on niin kovan työn ja etsinnän takana :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos paljon Vilma!! :) Olipas ihana kuulla tuollaista palautetta! <3 Täydellisen meikkivoiteen etsintä on kyllä aika kivikkoinen tie! :D

      Poista

♥ Kiitos kommentistasi! / Thank you for your comment!