23.8.2014

HAIR NEEDS SOMEBODY TO LOVE

Toissapäivänä kirjoittelin mun kotivärjäämössä tapahtuneesta aivan yllättävästä hiuskatastrofista, jota olinkin sitten eilen korjauttamassa täällä Turussa Maariankadulla sijaitsevassa Studio Eva W:ssä. Kyseisessä kampaamossa en minä eikä kukaan mun tuttukaan ollut aiemmin käynyt, mutta olin liikkeen bongannut mielenkiintoisena jo tuossa pari kuukautta sitten, ja netistä lukenut ihan positiivisia kommentteja. Mulle ei täällä vielä näiden kolmen vuoden aikana oo vakiintunut mitään luottokampaajaa, joten ihan vaihtelun ja kokeilun vuoksi halusinkin nyt kokeilla Studio Eva W:tä. Ja voi, oon kyllä niin tyytyväinen mun päätökseen! 


Mut otti vastaan ihanan aurinkoinen Tiina, jonka reaktio nähtyään tän mun letin, kertoi kyllä varsin hyvin sen mitä itsekin tästä ajattelin: apua! :D Näytin pari kuvaa puhelimesta ja kerroin Tiinalle mun toiveista; saada tyveä tummaksi, latvoja vaalean tuhkaiseksi ja lyhentää pituudesta myös kaikki kuivat ja haaroittuneet pois. Aivan mun toiveiden tapaista tuhkaista platinaa siihen mun silloiseen tukkaan ei ilmeisesti näin ekalla kerralla täysin pystytty loihtimaan, mikä ei hirveästi kyllä mua haitannutkaan -halusin vaan siitä kamalasta oranssin-keltaisesta sävystä eroon! :D Pienen toimintasuunnitelman pohtimisen jälkeen Tiina lupasi tehdä parhaansa. Ja niin hän todellakin teki. Tiina oikeesti pelasti mun päivän, oon niin supertyytyväinen tähän nyt! ♥ 



Tiinan käsittelyssä oli myös todella rentoa ja höpöteltiinkin koko kolmituntinen niistä näistä; mummoista, lomamatkoista, uusista nuorisobiiseistä, polkupyörävarkaista ja noista örveltävistä laitapuolenkulkijoista. Tähän mun tukkaan tehtiin lopulta siis värinpoisto latvoihin, jotta saatiin oranssia hiusta vaalennettua enemmän keltaisemmaksi ja laitettiin tummaa ruskeaa tyveen. Pesupaikalla Tiina laittoi mulle jotain sävyttävää väriä, joka sitten puolestaan taittoi voimakkaasti tuota keltaisuutta pois, jolloin saatin viileän tuhkaista väriä. Mä muuten rakastan kampaamokäynneissä kaikkein eniten tuota hiusten pesemistä -se tunne, kun toinen hieroo hellästi sun päänahkaa. Ihan parasta. Hiukset pestiin jollain aivan ihanan tuoksuisella Kevin Murphyn värishampoolla, ja lopuksi Tiina levitti mun hiuksiin vielä keltaisuutta taittavaa hoitoainetta. Tuo keskivaihe vielä on vähän lämpimän sävyinen, mutta kelpaa mulle silti, ja sävyerohan tasoittuu vähän sitten, kun tuo taittava hopea alkaa haalistumaan pois. Latvoista nipsaistiin reilusti, muttei kuitenkaan ihan niin paljoa, mitä tuossa edellisessä postauksessa olin hieman suunnitellut. Vielä ei rahkeet riittäneet niin lyhyeen tyyliin. Latvat leikattiin myös tasamittaan, jolloin latvatkin näyttävät paksummilta. Kaikenkaikkiaan oon aivan super tyytyväinen lopputulokseen! Itse kampaamokin oli todella viihtyisä! Tuonne mä suuntaan jatkossakin hoidattamaan hiuksiani, ja suosittelen kyllä lämpimästi kaikille muillekin Turussa kampaamoa etsiville!

Mitäs te pidätte tästä uudesta lookista? :) Harmiksi, ja ehkä myös onneksi, mä en tajunnut ottaa kuvaa siitä mun katastrofiletistä, niin ei nyt ole tässä vertailukohteena sitä lähtötilannetta, mutta uskokaa mua, kun sanon sen olleen järkyttävä, ja Tiinan oikeesti taikoneen ihmeitä!

Mä lähden tässä parin tunnin päästä illalla hieman tuulettumaan mun ihanien työkavereiden, kahden S:n kanssa. Toinen S on luvannut tehdä meille mojitoja, joita meenkin innolla maistelemaan! Suunnitelmissa olisi lähteä sitten vielä jonnekin ulos yöelämäänkin. Vihdoin mullakin on vapaa viikonloppu, ja nyt kun on uus tukkakin, niin kyllä kai sitä pieni tuulettuminen ihan sallittua onkin! Mulle tää ainakin tulee tarpeeseen tän yli viikon kestäneen (aamuvuoro)työputken jälkeen!



Ihanaa viikonloppua muruset!
Palataan ensi viikolla, pus.

14 kommenttia:

  1. woou, tuli kyllä upee tukka!♥ kampaajat osaavat kyllä saada ihmeitä aikaan, ihana kuulla että itsekin olet tyytyväinen lopputulokseen :) on oikeasti huojentavaa kun joku toinen "korjaa" itse aiheutetun hiusmokan, silloin voi taas huokaista helpotuksesta! kaunis olet♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana Tuuli! Mäkin tykkään kyllä hirmuisesti tästä :)♥ Voi, se tunne oli niiin upee, kun näin tän lopputuloksen, oisin voinut jopa halata Tiinaa siitä hyvästä että hän pelasti mun tukan! :D

      Poista
  2. Todella kaunis lopputulos! :)

    VastaaPoista
  3. Aivan mielettömän ihanat uudet hiukset :)♡♡ vau!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Emilia, kiiiitti! :) Tiina teki kyllä upeeta työtä ♥

      Poista
  4. Hei misu, kiitos liittymisestä! Aike magee fleda!! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, kiitos itelles! ;D Kiitti, mäkin tykkään! :)

      Poista
  5. Vauuu ihan mielettömän ihanat ja huikeen näköinen kun noin puhtaan vaaleat latvat!! <3 <3 TYKKÄÄÄÄN!!!! Ja kaunis mekki sinulla kuvassa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiiiitos kiitos Tania! ♥ Ihana kommentti! :') Kiitos myös tuosta meikin huomioimisesta -mä kokeilin itseasiassa ekaa kertaa tuollaista silmämeikkiä, jossa myös sisäkulmaan tulee tummaa, ja musta se onnistuikin tosi kivasti! Kiva, kun piipahdit jättämässä noinkin suloisen kommentin ♥

      Poista
  6. Siis Wau mikä upeus olet!♥ Ja todella kaunis meikki!
    Uuden lukijan sait myös ehdottomasti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua, voi kiitos paljon kommentistasi! ♥ Piristi näin kesken työpäivän kyllä hurjasti! :)
      Tervetuloa seurailemaan! :)

      Poista
  7. Siis vau, aivan upeet hiukset!♥

    VastaaPoista

♥ Kiitos kommentistasi! / Thank you for your comment!