24.8.2016

BEAUTY HAUL FROM BERLIN

Mun kesä on mennyt kyllä niin aktiivisesti, että blogi on oikeasti jäänyt nyt vähän huomiotta. Sinällään harmittaa, koska tää on mulle oikeasti sellainen harrastus mihin toivoisin voivani panostaa aina ihan täysillä. Mulla on kuitenkin kaikki just nyt niin hyvin, että sosiaalinen elämä netin ulkopuolella on vienyt mennessään; oon saanut uusia ihania ystäviä joiden kanssa ollaan vietetty aikaa, oon makustellut ulkomailla jo kahdesti tälle kesälle, ja myös työtunteja on kertynyt aika runsaasti mikä on pitänyt kiireisenä. Jos blogi on jonkin aikaa hiljainen, kannattaa seurailla mua Instagramissa (@pauliinalenius), siellä päivittyy hieman useammin mun tekemiset. :) Mä toivon, että te ymmärrätte tän blogin ja blogimaailman olevan mulle tärkeä harrastus enkä ole tätä lopettamassa. Blogin parissa on nimittäin ihana rentoutua itsekseen, saa olla luova ja toteuttaa itseään niin visuaalisesti kuin kirjoittaenkin. Mä oon kuitenkin nauttinut tästä kesästä ihan täysillä ja hyvällä mielin, jolloin tietokoneella istuminen ei ole ollut ensimmäisenä mielessä. Kaikkee kivaa on tapahtunut tän kesän aikana, ja vaikka blogia ja teitä onkin ollut ikävä, en kuitenkaan kadu sitä, että oon nauttinut elämästä ihan tuolla oikeassa maailmassa. Kyllä sitä sisällä ehtii istumaan sitten talvellakin! ;) Nyt syksylle onkin tiedossa kivoja juttuja blogin puolelle, joten ehkäpä se postaustahti tästä taas lähtee pikkuhiljaa palaamaan entiseen tahtiinsa.

Mutta nyt asiaan!

Käytiin tosiaan tuossa viime viikolla pidennetyllä viikonloppureissulla Berliinissä. Neljä päivää shoppailua, kaupungin tutkimista, rentoa chillailua, punaviiniä, nauramista ja aamuun asti valvomista ihan huippuhauskassa seurassa -en olis voinut toivoa tolta reissulta yhtään enempää. Oon oikeesti tosi onnellinen, että mulla on nää tyypit kavereina. Berliinissä sai nauraa vatsalihakset kipeiksi, ja joka päivä oli vaan niin hyvä fiilis kaikesta. Toisin kuin Pariisissa, tällä kertaa tein myös aika kivoja kosmetiikkalöytöjä! Olin niin innoissani muutamista jutuista, että lähestulkoon hypin ilosta -ne jotka sanoo, että rahalla ei voi saada onnea, on aika väärässä. :') Mä halusin myös keskittyä sellaisiin juttuihin mitä Suomesta en oo bongaillut. Hauskinta oli, kun tartutettiin toisiimme nää intoilut ja himotukset: "Tulkaa tänne, täällä on näitä xxx-juttuja!! Näitä on pakko saada!!" :D



Aah vihdoin sain itselleni tällaisen harjamaisen siveltimen! Näitä oon kuolannut Instagramista jo pitkän tovin, mutta en oo Suomessa näitä vielä nähnyt..? Mä päätin ottaa kokeiluun tällaisen pienen, jolla voi levittää peiteainetta silmien alle jne. Arvatkaa vaan kuinka kutkutti Berliinissä korkata tää heti käyttöön! Mun itseasiassa kyllä pitikin kokeilla tätä, oltais sitten tehty tyttöjen kanssa uudelleen isku kauppaan ostamaan näitä lisää meille kaikille mikäli tuomio olisi ollut positiivinen. Mutta mulla oli mielessäni vaan se, että haluan kuvata puhtaan tuotteen blogiin, joten...no, se matkalla testaus sitten vähän jäi. Sivellin pääsi kuitenkin tänään testiin ja noh, niin suuren hypetyksen vuoksi odotin tän olevan joku taikasauva joka mullistaa mun maailman. Ei se ollut. Tuntui jopa hieman kömpelöltä työskennellä tuollaisen pitkävartisen jutun kanssa, itse kun oon niin tottunut meikkisieniin peiteaineen levityksessä.

Youstar-merkkisen Contour Effects 2 -paletin bongasin vaivaisella viidellä eurolla!?! Nopea vinkkaus tytöille ja niin me kaikki hyökättiin ständille ja taidettiin kaikki lähteä kyseiset paletit kainalossa. :D En paljoa tältä hintansa puolesta odottanut, ja saatavilla kun ei ollut edes testeriä, mutta tää on oikeasti ihan kelpo juttu! Eihän näissä napeissa paljoa sitä väriä ole, levy kun on niin ohut ettei sinne suurta määrää tavaraa mahdukaan, mutta kyllä ihan viiden euron arvoinen edottomasti. Jos etitte jotain edullista ja toimivaa contour-palettia, niin tätä voin kyllä suositella! Saatavuus onkin sitten ehkä asia erikseen..



Tällaista sivellinputsaria oon etsinyt jo jonkin aikaa, ja tiedän niitä kyllä Suomessakin olevan myynnissä, mutta en vaan oo mistään näitä bongannut?! Joten ei tarvinnut kauaa miettiä. kun jo ekana päivänä bongattiin nämä. Ihan mielenkiinnosta nappasin kaveriksi myös tällaisen kasvoharjan / kasvojen kuorinta jutun. Kokeilin aamulla tuota kasvoharjaa kuorinnan yhteydessä ja vitsi miten pehmeä ja oikeasti puhtaan tuntuinen iho sen jälkeen olikaan! Pienillä nystyröillä pääsi hyvin nenänpieliin tonkimaan sinne tukkeutuneet talit ja taisipa nenästäkin irrota muutama mustapää! Peukku tälle.




Sanna sai meidät hullaantumaan KIKOn edullisiin huulikyniin, ja niitä metsästettiinkin innolla. Mä päädyin tällaisiin neutraaleihin / syksyisiin ruskean sävyihin, vaikka nyt jälkeenpäin olisi himottanut joku pinkkikin.. Kynät on tosi näppärän kokoisia -rakastan IsaDoran mattaisia huulikyniä, mutta nää KIKOn on mukavan kapeita ja lyhyitä, eikä vie siis juuri lainkaan tilaa laukussa. Kynät on jännästi nimeltään Pencil Lip Glosseja, eli siis kynämäisiä huulikiiltoja. Aika absurdia. Nää on huulilla tooosi pigmenttisiä ja kevyitä, melko kermaisen pehmeitä jopa. En nyt huulikiilloksi näitä kyllä kutsuisi, sillä pigmenttiä tulee niin hyvin. Pysyvyys on ihan normaalia, eli syömisen jälkeen kannattaa tsekata miltä nassu näyttää. Mun mielestä nappasin tosi hyvät sävyvalinnat näin loppukesää ja syksyä ajatellen, paitsi tuo yksi kimaltava. Eiii... En oikeesti tiedä mitä mahdoin ajatella kun sen valkkasin. Miten ihmeessä ajattelin glitterisen ruskean näyttävän hyvältä huulilla!? Hahah. Tästä sai kyllä hyvät naurut. Pitää kuitenkin antaa uusi mahdollisuus ja kokeilla, miltä se näyttäisi vaikkapa vain huulten keskiosassa!

Mä haluisin kokeilla huulikynien lisäksi myös silmänrajauskynää, ja päädyin kaikista ihanista värivaihtoehdoista tähän metsänvihreään. Kynä on vedenkestävä ja pysyy tosi hyvin paikoillaan. Pigmenttiä tulee helposti ja pehmeästi, mikä on suuri plussa. Mulla on jokunen KIKOn luomiväri jo entuudestaan, mutta niistä en niin kovin oo pitänyt. Nää huulituotteet ja rajauskynät sen sijaan on tosi jees! Haluaisin näitä lisää kaikissa mahdollisissa sävyissä!

***

// I visited Berlin last week and unlike from Paris, this time I found plenty of interesting beauty products! I tried to search things we don't (yet) have here in Finland or at least I haven't spotted 'em, and I am rather pleased of what I found. 

I have no idea what those kind of makeup brushes are called, but I've drooled after them on Instagram for a good while now. I opted for this small one that I can use with concealer and stuff. And honestly, I had expected these to be some kind of magical wands that will turn my world upside down. It wasn't. Was actually a bit awkward to use something with a wand, when I'm so used to working with sponges. Youstar Countour Effects 2 -palette costed only 5 euros so I naturally had to have it. Just had to. By far it's been all worth it's price, a good basic contour palette!

I got two pink things; a mitt for washing my makeup brushes and this smaller one to exfoliate my face. I also made a visit to KIKO Milano Cosmetics and invested in few neutral toned Pencil Lip Glosses and a forest green eyeliner. I wouldn't exactly call the lip pencils as 'glosses', as they are so creamy and pigmented. Absolutely love them! I also like very much of that Lasting Precision Automatic Eyeliner and Khôl: very pigmented and soft, and also waterproof! Highly recommend these!

4 kommenttia:

  1. Kikon meikit on kyllä hyviä - ja naurettavan halpoja suhteessa laatuun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sanos muuta! Haahuilin liikkeesä vaikka kuinka kauan hypistelemässä kun olisi tehny mieli vaikka ja mitä :D

      Poista
  2. Kiitos KIKO-vinkeistä! Täydellisen kokoisia.
    Ja meikkaustaitosi peittoavat monet, jotka ovat opiskelleet aihetta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oleppa hyvä, nuo huulikynät on kyllä niin hyvän kokoisia!! :)
      Ja oi voi kiitos <3

      Poista

♥ Kiitos kommentistasi! / Thank you for your comment!