18.7.2016

PARIS PT.1


Bonjour! Suomeen ja omaan kotiin ollaan nyt palattu, ja kuten vähän epäilinkin, ei tuolta Pariisista käsin tullut päivitettyä muuta kuin Instagramia (@pauliinalenius). Vaikka blogin aihepiiri pysyy jatkossa edelleenkin kauneudessa, halusin tulla jakamaan muutamat postaukset ja kuvat tuosta matkasta myös tänne. Niin ihana reissu meillä oli! Oon niin kiitollinen Paulalle, kun minut matkakaverikseen pyysi. <3

Maanantai koitti tosi aikaisin, bussi kohti Helsinki-Vantaan lentoasemaa starttasi kello 04 aamulla, enkä sitä ennen ollut kerennyt silmiä ummistaa noin 45 minuuttia pidemmäksi aikaa! Yleensä nukahdan busseissa heti, ja vähän sen varaan olinkin laskenut, että saan matkalla nukkua, mutta ei...ehkä vajaan tunnin maltoin torkkua. :D Kentällä oli ihan hirveä ryysis ja vähän jännäsinkin etukäteen, kun en oo aiemmin yksin lentokentillä pyörinyt. Mutta niimpä vaan osasin hoitaa kaikki ja löysin oikean portin, jossa sitten pienen tovin Paulaa Oulun koneesta odottelinkin. Pariisissa meitä odotti kentällä kuski, joka kylläkin matkalla hotellille eksyi itsekin, ja ajeltiin pitkin Pariisia noin parin tunnin ajan -oikeastihan meidän hotelli oli vain puolen tunnin ajomatkan päässä lentokentältä.. :D Mutta eipä se haitannut! Pääsi näkemään maisemia ja kaupunkia monista eri kulmista.





Meidän hotelli Londres Et New York oli aivan mahtavalla paikalla -noin vartin kävelymatka Galeries Lafayettelle, joka on ainakin 4-kerroksinen, loistelias ostoskeskus naisille. Jep, naisille. Miehille nimittäin oli vieressä oma Lafayettensa, ja aikas vaikuttava sekin oli! Meidän hotellilta käveli myös noin puolessa tunnissa Louvreen, jonka aukiolla ja viereisessä Tulieres'n puistossa nautittiinkin kauniista päivästä. Suunnitelmissa oli mennä tsekkaamaan Mona Lisa, mutta ne järkyttävät jonot ei houkutelleet kyllä yhtään. Niimpä puistochillailu voitti maalaukset!

Mä koin yllättäväksi sen, miten helposti me suunnistettiin ja osattiin kulkea tuolla! Toki ekoina päivinä kartta kulki matkassa, samoin kun lähdettiin kauemmaksi nähtävyyksiä tutkimaan, mutta ei eksytty kertaakaan ja oltiin jo viikon puolivälissä ihan kun kotonamme! Siellä me puikkelehdittiin katuja pitkin paikallisten ja muiden matkalaisten seassa kuin kalat vedessä, ja hypättiin bussillakin Eiffelille ihan kuin vanhat tekijät. Ihan mahtavaa! Meidän seuduilla sanottiin olevan paljon myös taskuvarkaita, mutta ei me kyllä nähty koko loman aikana mitään epäilyttävää, eikä meille tullut kukaan mitään hämärää juttelemaankaan. Ihan rauhassa saatiin kaduilla kulkea ja meidän hotellin edessä olevalla aukiolla istuskella!

Illat kului rennosti hotellilla hengaten. Yritettiin katsoa Netflixiäkin, mutta sehän tunnisti meidän sijainniksi Ranskan, eikä siis saatu suomenkielisiä tekstejä toimimaan. Pääasiassa muokkailtiin kuvia, naurettiin epäonnistuneille otoksille, siemailtiin neljän euron punaviiniä, herkuteltiin maailman parhailla hamppareilla (231 East St. - tää on saatava Suomeenkin!) ja kuunneltiin Spotifysta uudelleen ja uudelleen samoja biisejä jo niin, että viikon lopulla meinasi jo järki lähteä, kun heti herätessä korvamatona soi JVG:n Hehkuu tai Draken One Dance! :D 




Eiffel oli kyllä ihan mieletön kokemus. Meille sattui aivan upea ja lämmin päväkin (mitä tuskastelin mustissa Leviksissäni sinne jonottaessa), ja saatiin kyllä nähdä parhaat palat Pariisista noin kauniissa auringonpaisteessa. Kiivettiin rappusia tuohon pienemmälle kakkostasanteelle asti, ekassa kerroksessa tietty vähän levähtäen, ja voin kertoa, että siinä oli porrastreeniä koko kuukauden edestä! :D Huh huh, oli kyllä aika voittajafiilis kun lopulta oltiin perillä. Olishan sinne hissilläkin päässyt, mutta...portaisiin oli lyhyempi jono ja kyllähän se omanlainen kokemuksensa sekin oli! 

Tuo Ranskan arkkitehtuuri on myös jotain niin kaunista. Olisin voinut ihailla näitä vieriviereen rakennettuja, ranskalaisilla parvekkeilla koristeltuja rakennuksia vaikka kuinka kauan. Ja Eiffelillä kiikkuessa oli jotenkin niin harmonista huomata, miten kaikki talot oikeasti on tosi vaaleita sävyltään! Mielettömän kaunis kokonaisuus tuo Pariisi.



Riemukaarella käynti oli yhtä upeaa sekin. Oli ihan super kaunis, kun tuo Ranskan lippukin roikkui juuri sinä päivänä kaaren keskellä ja toi oman tunnelmansa koko juttuun. En voi lakata hehkuttamasta miten ihanaa tuolla siis oikeasti oli, haluun takasin! :D Liikennehän tuolla on aivan jostain toisesta maailmasta, kaikki on ihan hulluja! Eipä siellä mitään kunnon kaistojakaan noudateta, ihmiset vaan välillä ilman vilkkujakin sujahtelee vapaista koloista toisille kaistoille, ja risteyksissä tai liikenneympyröissäkin jengi vaan tulee "omalla oikeudella" välittämättä siitä, kuka tässä nyt oikeasti saisi mennä ensin. Mekin ensin ihailtiin tuota Riemukaarta hieman kauempaa, kun ei nimittän aluksi hoksattu että sen juurelle pääseekin maan alta! Eipä sitä tainnut muutkaan oikein huomata, ihmiset kun epätoivoisesti yritti päästä autotien yli juoksemalla sen luo, mutta eihän niiden autojen ja skoottereiden sekaan edes hullukaan viitsinyt kirmata! Onneksi Paulalla oli tarkat silmät, kun huomasi pienen kyltin opastavan maan alaiseen käytävään, ja niin päästiin mekin lopulta ihan juurelle ottamaan kuvia!




Viikko kului kyllä ihan mielettömän nopeasti eikä olisi millään malttanut lähteä pois, vaikka eilen Suomeen laskeuduttua sen väsymyksen kyllä huomasi. Mä jäin vielä yöksi Helsinkiin, äiti ja isä oli tulleet mua kentälle vastaan ja sain nukkua ekan yön hotellin lakanoissa. Ruokailu oli päivän aikana jäänyt vaan muutamaan leipään, joten lähdettiinkin illalla vielä vanhempien kanssa syömään. Memphis ei kyllä petä ikinä! Tänään olisin päässyt porukoiden kanssa vielä päiväreissulle Porvooseen, mutta väsymys painoi niin, että lähdin aamupalan jälkeen kohti kotia ja Turkua.

Mulla tosiaan jatkuu loma torstaille asti, ennen kun työt ja varsinainen arki taas koittaa. Sitä ennen ajattelin päivitellä teille vähän myös erilaisempaa postausta tänne, nimittäin ekaa kertaa ikinä asukuvia! Hui. :D Muotibloggaajan kanssa reissussa kun on, niin pakkohan sitä on itsekkin yrittää kuvissa pönöttää -vaikka mulle tuo kokovartaloposeeraus ei tuu sitten yhtään luonnostaan, haha! Asukuvien yhteydessä voisin kertoilla myös noista ostoksista mitä reissussa tein, sekin kun varmasti jotakin kiinnostaa! 

Nyt ei muuta kun rentoa maanantai-illan jatkoa sinne ruudun toiselle puolelle! <3

8 kommenttia:

  1. Vau todella upeita kuvia, on se Pariisi vain niin kaunis kaupunki ❤️ Kävin ite viime vuonna mutta meillä oli vain yksi kokonainen päivä Pariisissa mikä harmitti koska niin paljon jäi väliin! Noh, hyvä syy mennä uudestaan ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Oi niin se on, aivan todella kaunis! <3 Ooh ehdottomasti kannattaa mennä uudestaan paremmalla ajalla, siellä riittää niin paljon ihmeteltävää ja ihasteltavaa! :)

      Poista
  2. Vau miten ihania kuvia! Kuulosti kivalta matkalta, ootankin jo toista osaa :)

    http://aliisa-m.blogspot.fi/?m=1

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Aliisa! Oi ihana kuulla, että odottelet jo lisää! :)

      Poista
  3. Teillä vaikuttaa olleen kyllä ihan super ihana reissu! <3 Instan puolella jo ihastelinkin kaikkia siun laittamia kuvia :) Pakko sanoa vielä että siun hiukset on nyt ihan täydellisen väriset!! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi niin meillä kyllä olikin :) Suosittelen kyllä ehdottomasti joskus käymään Pariisissa! Ja voi kiitos Tuuli! <3

      Poista
  4. Upea & kaunis Pariisi <3 Pariisin haluan ehdottomasti kokea joskus:) Oot ottanut todella kauniita kuvia reissusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pariisi on upea, suosittelen lämpimästi! Itsekin varmasti tulen siellä uudelleen lomailemaan! :) Kiitos Niina kommentista! <3

      Poista

♥ Kiitos kommentistasi! / Thank you for your comment!