20.7.2014

TOIVEPOSTAUS: THE ART OF CONTOURING

Tämä postausaihe on muhinut mulla jo jonkin aikaa, mutta kun muun muassa Sadepisaroita niitynkukkasilla -blogin ihana Jenni toivoi tutorialeja erilaisista korostus- ja varjostustavoista, niin tiesin, että tämä mun on todella toteutettava. Ja pikku varoituksen sana heti tähän alkuun; tää on kilometripostaus. ;)

Ootte varmasti joskus huomanut, että meikkivoiteen ja puuterin levityksen jälkeen kasvot saattaa näyttää vähän latteilta ja eräällä tapaa niistä puuttuu "se jokin". Toki jokainen saa meikata juuri niin kuin itse haluaa, mun tarkoitus ei oo osoitella sormella pelkkää meikkivoidetta ja puuteria meikkipohjana käyttäviä, sillä mikä kellekin tuntuu itselle hyvältä on todellakin fine! Itse kuitenkin tykkään luoda kasvoille vielä hieman moniuloitteisuutta valojen ja varjojen avulla. Varjostaminen on myös hyvä keino luoda vaikutelmaa kapeammista, veistoksellisemmista kasvoista. (Hello Kim Kardashian!)

Netistä löytyy lukuisia ohjeita siihen, miten erimallisia kasvoja voi varjostaa ja korostaa ja yksi mun mielestä hyvä ohje löytyy esimerkiksi täältä. Tässä mun postauksessa näytän kuitenkin sen yleisimmän tavan, millä myös itse korostan ja varjostan kasvojani. Postauksen loppupuolella on normaaliin tapaan myös luettelo kaikista käyttämistäni tuotteista. :)


 VARJOSTAMISEN PUNAINEN LANKA:

Varjojen lisääminen nenänpieliin saa nenän näyttämään kapeammalta.

• Poskiluiden alaosaa varjostamalla luot vaikutelmaa korkeammista poskipäistä ja "kuopat" saavat kasvot myös näyttämään kapeammilta.

• Varjostamalla ohimoita ja hiusrajaa vaikuttaa otsasi kapeammalta.

• Leukasi saat näyttämään selkeämmältä ja mahdollisen kaksoisleuan häivytettä, kun varjostat leukeperiä ja kaulaa.


Näissä seuraavissa kuvissa mulla ei ole mitään silmämeikkiä ja kulmat on ihan au natural, joten pahoittelut tästä huolittelemattomasta lookista. Toki olisin nekin voinut näihin kuviin meikata, ja vaikka kynnys näiden "paljaiden" kuvien julkaisuun oli melkoinen, niin päätin, että koska muutenkin meikkaan ne vasta pohjameikin jälkeen, niin en nyt viitsi alkaa kikkailemaan tämän takia. (Enkä varsinkaan viitsinyt tuon asian takia alkaa ottamaan uusia kuvia näin jälkeenpäin.) Postauksen lopussa olevissa kuvissa näkyy sitten kokonaan valmis meikki.

Ja tosiaan, mä en ole kosmetologi eikä meidän estenomi-opinnoissa opeteta meikkaamaan, joten kaikki mun tavat ja vinkit tulee ihan monen vuoden harjoittelun, kokeilun ja ns. meikki"gurujen" pohjalta. Kaikki tavat eivät ole mulle sopineet, joten käytössä onkin sitten ne, mitkä oon kokeilujen kautta itselle toimiviksi todennut. Onkin hyvä pitää mielessä, että jos jokin ei aina tunnu omiin kasvoihin/tapoihin sopia, niin sitä todellakaan ole pakko tehdä, jokaisella on omat tapansa meikata, eikä ole mitään sääntökirjaa, että tee näin ja näin, älä noin. Ohjeita ja vinkkejä saa aina soveltaa, jos siltä tuntuu. :)

Noniin, mutta asiaan! Seuraavaksi siis kuvallinen selitys siitä, mihin kohtaan mitäkin tulisi laittaa tätä yleisintä contour-tapaa seuratessa:
Ja vielä näin suomeksi avattuna:

KOROSTA

• otsan keskiosaa ja kulmakarvojen väliä
• kulmaluuta
• nenänvartta
• silmänalusia ja poskia
(Levitä korostusväri viuhkamaisena alas- ja kasvoista poispäin sutien niin vältät panda-efektin)
• nenän juonteita suun ympärillä
• poskiluiden alla olevien varjostusten alaosaa
(Kauhean epäselvästi ilmaistu, anteeksi! En vain osannut suomentaa tuota mitenkään järkevästi..)
• leuan keskiosaa
• valoa voit halutessasi tuoda myös amorinkaarelle

VARJOSTA

• hiusrajaa otsan yläosassa
• ohimoita
• nenänpieliä
• poskiluiden välitöntä alaosaa, siis sitä kuoppaa, mikä saat esille kun vedät posket lommolle
• leukaperiä ja leuankärjen sivuja

Tässä vielä kuvaa sivuprofiilista:


Itse aloitan puhdistamalla kasvot ja levittämällä niille kevyttä kosteusvoidetta. Voiteen imeydyttyä levitän meikinpohjustusvoiteen, annan sen hetken asettua ja levitän meikkivoiteen koko kasvoille.

Tän koko varjostamisenhan voisi tehdä ainoastaan vaalealla ja tummalla värillä/meikkivoiteella, ja jättää tuon pohjalla olevan meikkivoiteen pois, mutta itse sitä tapaa kokeilleena en vaan saanut tasaista jälkeä. Mä käytän tuossa korostamisessa myös valokynää, joten pelkästään sen levittäminen meikittömille kasvoille ei antanut kaunista jälkeä. Myynnissä on kyllä ihan tähän korostamiseen ja varjostamiseen nimenomaisesti valmistettuja tuotteita, mutta niitä tuntuu olevan vähän niukasti ainakin täällä Suomen kaupoissa (?), joten mä oon tyytynyt ihan tällaisiin perustuotteisiin, ja hyvin nämäkin mun mielestä toimii!

Näissä ohjekuvissa levitin seuraavaksi pienellä siveltimellä varjokohtiin Lumenen Arctic Sun Skin Tone Perfector Ihon Sävyn Heleyttäjää, jotta näkyisi selkeämmin ne varjostusten paikat. Yleensä mä jätän tän vaiheen välistä, sillä tuo heleyttäjä on hieman oranssipohjainen, ja paras tällaiseen varjostukseen olisi ruskeampi väri. Normaalisti siis luon varjostukset sitten hieman myöhemmin tummalla puuterilla. Eli mun tapauksessa levitän meikkivoiteen jälkeen valokynää noihin korostuskohtiin ja häivytän rajat ihan simppelisti sormilla. Tän jälkeen töpöttelenkin kasvoille irtopuuterin!
Jos käyttää voidemaista varjostustekniikkaa, eikä käytä puuterimaisia varjostustuotteita niin kun minä, niin kannattaa häivyttää ensin hieman tuota tummempaa väriä ja sen jälkeen vaaleaa kohti niitä tummia alueita (oliko tarpeeksi epäselvästi ilmaistu?!). Näin tumma väri ei leviä liian pitkälle ei-toivottuihin paikkoihin. 

Puuteroinnin jälkeen otan pehmeään siveltimeen tummaa kivipuuteria (myös aurinkopuuteri käy hyvin, kunhan se ei ole liian oranssiin taittavaa. Sellainen enemmän harmaan ruskeaan taittava olisi todellakin siis paras tähän varjostamiseen). Jos pohjalla on voidemaiset varjostukset, niin tumman puuterin kanssa ei tarvitse eikä kannatakaan leikkiä liikaa. Ihan kevyet pyöräytykset kaikilla samoilla kohdilla riittää tuomaan viimeistellyn lopputuloksen. Kuitenkin normaalisti, kun tosiaan en käytä tuota voidemaista varjostusta vaan luon varjot pelkästään tällä puuterilla, niin silloin sitä väriä toki saa levitellä hieman enemmän. Vedän muutaman vedon myös kaulalle, häivyttämään mahdollisia värieroja. Sellaiselle, joka vasta aloittelee varjostamista, niin suosittelisin skippaamaan tuon tumman voiteen ja harjoittelemalla ensin vain tummalla puuterilla tms. Tällöin väriä on helppo kerrostaa ja lisätä, eikä ylilyöntejä ehkä niin helposti satu. Mun omasta mielestä puuterimaisilla tuotteilla varjostuksista saa myös hieman pehmeämmät ja ne saa häivytettä hieman paremmin. 

Tuohon varjostuksen viereen yläpuolelle levitän sitten kevyesti poskipunan (hyvänä vinkkinä se, että punan ja nenän väliin tulisi jäädä 1-2 sormen välinen alue) ja sen yläpuolelle, poskiluulle, joskus täysin satunnaisesti hieman hohtoa. Koska mulla on helposti T-alueelta ja nenän vierestä poskilta rasvoittuva iho, joka alkaa päivän mittaan kiiltelemään, niin ei tuo hohto kovin nätiltä sen kaverina näytä ja siksi käytänkin sitä todella harvoin, jos koskaan.

Ja noin, mun pohjameikki on valmis! Tän jälkeen alankin sitten muotoilemaan kulmia ja meikkaamaan silmiä. :) Tässä alla kuvaa lopputuloksista; vaikka postauksen alussa näyttikin ehkä hieman hurjalta, niin kovin luonnollista jälkeä on tällä tavoin mahdollista saada, kuten vasemmanpuoleisesta kuvasta näkee. :) Tuossa näkee myös hieman sitä sävyeroa; Lumenen heleyttäjä antaa hieman oranssisemman lopputuloksen verrattuna ruskeaan, tummaan puuteriin.


Vasemmalla olevan kuvan varjostus on siis tehty Lumenen heleyttäjällä ja aavistuksella tummaa puuteria. Meikin tutoriaalin ja lisäkuvia näet tästä linkistä! :) Oikeanpuoleisen kuvan varjostukset oon tehnty ainoastaan tummalla puuterilla, ja muutaman lisäkuvan meikistä voit käydä kurkkaamassa täältä. :)

Tässä vielä tuotteet, joita pohjassani usiemmiten käytän:

L'Oréal Triple Active Anti-Shine Mattifying Hydrating Care -kosteusvoide
Jokin meikinpohjustusvoide, tällä hetkellä käytössä Rimmelin yksilö.
Lumene CC-meikkivoide tai Lumene Triple Stay -meikkivoide
Maybelline Dream Lumi Touch Highlighting Concealer
((Lumene Arctic Sun Skin Tone Perfector Ihon Sävyn Heleyttäjä sävyssä 20 Perfect Tan))
Grimas Transparent Powder -irtopuuteri
StarGazer Pressed Powder sävyssä Tan
Lumene Touch Of Radiance Blush
((Highlighter Powder by H&M))

(kuva)

Rentouttavaa sunnuntaita!

13 kommenttia:

  1. Näillä kikoilla saa kyllä niin ihmeitä aikaan! Kun viimein hoksasin tämän, en oo kertaakaan jättäny korostusta ja varjostusta pois meikatessa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! Mäkään en nykyään lähde minnekään ilman varjostuksia -kasvoihin saa niin paljon lisäilmettä tällä! :)

      Poista
  2. Jes ihanaa että toteutit tän!!! Olin niiiin odottanut <33! Kiitos ihan mielettömästi tästä! Sain itse ainakin tosi paljon apua ja aijon meikata näillä ohjeilla jatkossa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Emilia, et uskokaan kuinka hyvältä tuntui lukea, että oot oikein odottanut tätä postausta, ja että sait tästä uusia vinkkejä! ♥ Kiitos sulle hurjasti ihanasta kommentista! ♥

      Poista
  3. tää oli kyllä niin hyödyllinen postaus!<3 itsekin käytän aurinkopuuteria juurikin noihin poskiluiden alapuolelle, mutta en ole oikein muualle uskaltanut sitä työntää ettei lopputuloksesta tulisi liian tunkkainen :D mutta noita vinkkejä aion ehdottomasti kokeilla!! :) sama juttu noiden korostusten kanssa, mitä muuta tuotetta niissä voi siis käyttää kuin valokynää? :D anteeksi jossen ole ihan perillä kaikesta!
    olisi muuten kiva jos tekisit tutoriaalin joskus kunnon smokey eyes -silmämeikistä, ellet sitten ole tehnyt jo aiemmin?? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin kiva kuulla! ♥ Ja kerro ihmeessä, jos näiden vinkkien avulla onnistut sutimaan varjostuksia muuallekin kasvoissa! :) Noissa korostuksissa voi valokynän sijaan käyttää vaikka itselle normaalia vaaleampaa meikkivoidetta, tai sitten jotkin ulkomaalaiset nettikaupat varmaan myyvät sellaisia contour kit -paletteja, joissa on niinkuin molemmat sekä korostus että varjostusväri, mutta siis ite oon ollut tyytyväinen ihan vain tuohon valokynään. :) Ja kysy ihmeessä jos joku muukin mietityttää! :)

      Mä oon joskus blogin alkuvuosina tehnyt smokey eyes -tutoriaalin, mutta voisin kyllä tehdä uudenkin, sillä ite ainakaan en oikein enää tykkää tuosta vanhasta postauksestani.. :D Kiitti ehdotuksesta! ♥

      Poista
  4. Kiitti paljon tästä postauksesta, tää oli tosi tarpeellinen mullekin ja odotin tätä hirveesti! :) tosi hyviä käytännön vinkkejä, nyt pääsen mäkin kunnon ohjeilla harjoittelemaan enemmän korostusta ja varjostusta ;) oot kyllä ihan mielettömän kaunis <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa että te koette tän oikeesti hyödylliseks, niin hienoo jos voin antaa vinkkei ja auttaa :)! Hih, nyt ei sitten muuta kun meikkailemaan! ;) Kiitos sulle kaunotar <3

      Poista
  5. Näissä on kyllä aloittelijoille hyviä ja selkeitä vinkkejä! Itse aikoinaan opettelin jonkun hiton pariisilaisen supermeikkitaiteilijan ohjeilla, ja hänellähän tietysti oli käytössä kaaaaikki mahdolliset, ammattilaisten käyttämät (kalliit) välineistöt :D Siinä sitten meikä raukka sormi suussa mietin että mistäköhän ihmeestä aloittaisin. Siks just hyvä, että näytit kuinka tällainen meikkipohja saadaan aikaiseksi ihan perus kalustolla :) Itsekin käytän ihan tätä varten ostettua vaaleampaa meikkivoidetta, ja varjostuksiin ihan aurinkopuuteria. Tarkoituksena ois ostaa sellanen contouring-kit, ja ajattelin katsoa saisko eBaysta tilattua halvemmalla! Todella hienosti ja selkeästi toteutettu tuto! ♥ Oot niin kaunis, ja sulla kyllä löytyy taitoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, no mutta hyvin oot säkin soveltanut vaaleampaa meikkivoidetta ja arskapuuteria! :) Mäkin haluisin jossain vaiheessa hommata tuollaisen contourig-kitin, itseasias kattelin juur eilen illalla pretty.fi:stä, kun siellä on muutamia, mutta vaikka kuinka koitin googletella swatcheja niin en vaan tiennyt ottaakko lightia vai mediumia ja sinne jäi se tilaus :D Jos satut eBaysta löytämään hyvän ja toimivan tuotteen, niin vinkkailethan siitä? :) Ja kiitos ihana Vilma ♥ Kiva kuulla, että tää oli myös selkeä ohjeistus, musta tuntu kirjoittaessa et ääh, nyt on kyllä varmaan niin epäselvää tekstiä että..! :D Mut hyvä, jos tästä saa selvääkin! :)

      Poista
    2. Ite tilasin ebaysta semmosen contouring-kitin :) se makso vissiin 5e ja se oli semmosessa mustassa rasiassa missä oli kaksi isoa puuterimaista nappia, toinen valkonen ja toinen ruskea. Hyvin on toiminu, varsinki se varjostusväri vaikka onki aika tumma mutta hyvin ku häivyttelee nii hyvä tulee (ja mä nyt oon tämmönen kalkkilaivan kapu muutenki). Se korostus puuteri ei ollu ihan nii hyvä, mutta ajaa asiansa hyvän valokynä korostuksen kiinnityksessä :)

      tää se on: http://www.ebay.com/itm/Fashion-Women-Makeup-Cosmetic-Contour-Shading-Concealer-Powder-Palette-2-Colors-/111041615559?pt=US_Makeup_Face&hash=item19da9896c7

      Poista
    3. parempiaki siis varmaan on, mutta vinkkasin nyt tämmösen sekundan ku sitä kokeillu oon :D

      Poista
    4. Kiitti Viivi vinkkauksesta!! :) Täytyykin paneutua noihin duoihin vähän paremmin..!

      Poista

♥ Kiitos kommentistasi! / Thank you for your comment!