7.7.2014

SUMMER UP!

Me lähdettiin perjantaina aikaisin aamulla I:n kanssa ajamaan kohti Lahtea ja Summer Up -festivaaleja. Meistä kumpikaan ei ollut siellä aiemmin ollut, joten mielenkiinnolla mentiin katsomaan, millaista siellä olisi. Mukkulan rannassa oleva festari-alue oli kuitenkin jollain tapaa viihtyisän pieni (vain kaksi esiintymislavaa), ja me vietettiinkin oikeastaan koko kaksipäiväinen tapahtuma päälavan esiintyjistä sekä säästä ja fiiliksestä nauttien. Oikeesti niin täydellistä, että saatiin ihanat kesähelteet juuri sopivasti käyntiin tuona viikonloppuna! Mä ainakin olin torstaina hieman huolissani, sillä ainakin täällä Turussa silloin satoi koko päivän, mutta onneksi ne sateet loppuivat siihen ja nyt ollaankin saatu nauttia joka päivä lämmöstä ja auringosta!

Koitin aina ennen lähtöä keretä kuvaamaan mun festariasutkin, mutta nää nyt on valitettavasti vain tällaiset peilikuvat.. Perjantaina oltiin kuitenkin kukkaisissa meiningeissä!

Kukkapanta: Glitter
Toppi: BikBok
Shortsit: H&M
Sormukset (jotka valitettavasti alkoivat värjäämään jo ennen festarialueelle pääsyä :/): H&M
Käsikoru: lahja
Korvikset: Glitter
Kaulakoru (jonka lopulta otin pois ennen lähtöä): H&M

Mitäs tykkäätte? :) Mä itse oon ihan rakastunut tuohon BikBokin kukkatoppiin!


Perjantain kohokohtia oli mm. Raappana, Ruudolf & Karri Koira & Musta Barbaari, sekä meidän kauan fanittama Sean Paul! ♥ Keikka oli hyvä ja fiilis katossa, mutta pieni pettymys oli, kun huomattiin SP:n laulavan täysin playbackina.. :/ Noh, huippua oli eniveis!

Pahoittelut näiden videoiden ja kuvien laadusta! Se on se iPhone..


Yötä oltiin siis I:n siskon ja hänen miehensä luona (kiitos heille majapaikasta ja ylläpidosta!), ja lauantaina heräiltiinkin siinä aamu 11 maissa, herkuteltiin hieman pitsalla ja mehulla, ja ryhdyttiinkin sitten pikkuhiljaa valmistautumaan uuteen festaripäivään! ;)

Makeup done, lashes on. Cheers! ;)

Kakkospäivänä päälle valikoitui hieman rennompaa asua, tai eipä mulla ollut mukana muita asuvaihtoehtojakaan.. :D Hiuksissa oli jäljellä vielä eilisiä kiharoita, mutta kokosin päälaelta osan hiuksista ylös ponnarille. Mä harvoin laitan hiuksiani näin, ja koska muistan pikkutyttönä mulla aina olleen tällainen kampaus, niin ajoittain tuli kyllä melko tyttömäinen fiilis. Mitäs te tykkäätte tästä kampauksesta? Entä lookista muuten? :)

Toppi: Gina Tricot
Ruutupaita: H&M

Lauantaina oltiin festarialueella vasta joskus viiden maissa, ja suunnattiinkin heti toiselle lavalle kuuntelemaan Kasmiria. Päälava oli kuitenkin sen verran parempi ja viihtyisämpi, että siirryttiinkin sinne kuuntelemaan Elastista ja Redramaa melko pian. Törmättiin myös ekaa kertaa tuttuihin, kun I:n serkku kavereineen tuli moikkaamaan meitä. :) Myöhemmin siirryyttin kuitenkin lähemmäs lavaa jammailemaan Mikael Gabrielin tahtiin ja odotettiin innoissamme Tinie Tempahia, joka vetikin aivan huikean keikan! Fiilis oli niin hyvä ja koko yleisö lauloi innoissaan mukana!


Illan pääesiintyjä, Lahden oma poika, Cheek räjäytti kuitenkin koko festarikansan. Mä en ole aiemmin Keekkiä fanittanut taikka mitenkään erikoisemmin kuunnellut, mutta pakko sanoa, että se veti kyllä yhden parhaimmista keikoista, mitä oon koskaan ollut kuuntelemassa! Ihan mieletön meininki! Kyllä huomasi, että Lahti on ylpee tästä jäbästä.


Kaiken kaikkiaan ihan mielettömän kiva viikonloppu! Sunnuntaina lähdettiinkin sitten iltaa kohti Mäkkärin kautta ajamaan kohti Turkua. Voin kertoa, että kolme tuntia siinä tuskaisen kuumassa auringonpaahteessa autossa, jossa ilmastointi ei toimi, ei ollut mikään miellyttävin kokemus -varsinkaan tällaisen festariviikonlopun jälkeen.. ;D

Ootteko te festaroineet tänä kesänä missään? :)

12 kommenttia:

  1. vauuu teidän festariviikonloppu kuulostaa ihan mielettömältä!! <3 sun molemmat asut on tosi kivoja, tuo ekan asun paita on niin suloinen <3 ja toinen asu viehättää kans mua jostain syystä tosi paljon, ja sun hiukset on tosi suloisesti noissa kuvissa :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä todella kivaa! :) ja voi, kiiiitos ihanasta kommentista! <3 Mukava kuulla, että tykkäät :3

      Poista
  2. Ihan älyttömän upee reissu on varmasti sulla takana! Samaa mieltä Jennin kans, sun asut ovat kyllä todella ihania:) Ja oot hirmuisen kaunis ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli kyllä taas yksi ikimuistoinen reissu! :) ja kiitos, siellä toinen kaunotar! <3

      Poista
  3. Ihana kaunis sinä! ♥ Tuo kukkatoppi on niin pure love! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voih, sinä siellä! <3 Ja eikö ookkin kiva!? Tykkään! :)

      Poista
  4. ää, olisinpa miekin päässyt tonne! :D tosi kivan kuuloinen viikonloppu teillä, ja kivoja nuo siun asut! :) itselläni on hieman samantyyppinen kukkatoppi mikä siulla on noissa ekoissa kuvissa, sekin BikBokista ;)
    täällä Lappeenrannassa on kuitenkin tänä viikonloppuna Lappeenrannan Yöt -niminen tapahtuma, joten ehkä sinne tulee mentyä sitten kuuntelemaan :)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olispa ollut hauska törmätä suhun tuolla! :) mutta tuo Lappeenrannan yöt -tapahtuma kuulostaa kanssa kivalta! :) Ja kiitos ihana! <3 BikBokin monet kukkatopit oli kyllä niin ihania, että sovarissa monia kokeilinkin -tuo sitten veti pidemmän korren ;)

      Poista
  5. Anonyymi8/7/14 10:55

    Oi aivan ihana asu toi ensinmäinen! Niin kaunis toi kukka kruunu! xx

    wildflowerofprague.blogspot.cz

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! Se on kyllä aika suloinen. :) Kiva, kun tulit kommentoimaan <3

      Poista
  6. Mukavan näköistä meininkiä teillä ollut! :) Mäkin oon ihan rakastunut kukkakuosiin ja siksipä iskee toi sun toppikin muhun, aivan ihana <3 Lisäksi oot kyllä niin superkaunis ja aina niin huoliteltu :) Jaksaispa itekki panostaa aina meikkiin, mutta aika naturellina on mun kesä kulunut :DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä kivaa! Ja kiitos, kiva kuulla että kukat iskee sielläkin! :) <3 haha, kyllä mullakin niitä kevyen meikin päiviä on ollut, mutta välillä on kiva tälläytyä ihan kunnolla ;) Ihanaa kesää sulle! <3

      Poista

♥ Kiitos kommentistasi! / Thank you for your comment!